Mistä kestäviä säästöjä eläkejärjestelmästä?
Viime tammikuussa työmarkkinakeskusjärjestöt pääsivät yksimielisyyteen työeläkejärjestelmän kehittämisestä.
Ratkaisun merkittävin osa oli mahdollisuuden antaminen työeläkevarojen sijoitusriskin kasvattamiseen, käytännössä osakepainotuksen lisäämiseen. Riskitason nosto pitkällä aikavälillä, nykyisen tiedon perusteella, lisää sijoitustuottoja ja näin alentaa paineita maksujen korotuksiin ja muihin sopeutustoimiin. Lisäksi eläkkeisiin tehtäviä vuotuisia indeksikorotuksia rajoitetaan silloin, kun hintataso kasvaa nopeammin kuin palkat.
Hallitus valmistelee omaa esitystään tuon ratkaisun pohjalta. Keskustelua eläkerasituksen lieventämisestä ratkaisu ei lopettanut, vaikka eläkejärjestelmämme on kansainvälisessä vertailussa arvioitu useasti kestäväksi.
Työeläkevarat ovat nousseet yli 274 miljardiin euroon. Niiden tuotolla rahoitetaan kasvava osa eläkkeistä. Valtaosa työeläkkeiden rahoituksesta kuitenkin tulee työnantajien ja työssä olevien palkkaperusteisista maksuista, myös jatkossa.
Eläkejärjestelmän kestävyyden kannalta ratkaisevaa on, kuinka palkkasumma kehittyy. Kansallisesta kilpailukyvystä ja työvoiman riittävyydestä huolehtiminen on keskeisellä sijalla työeläkejärjestelmän ja koko sosiaaliturvamme kestävyyden kannalta.
Alhainen syntyvyys ja alhainen työperäinen maahanmuutto ja heikko talouskasvu haastavat eläkejärjestelmän ja laajemminkin sosiaaliturvamme kestävyyttä.
Valtaosa eduskuntapuolueista pääsi sopuun velkajarrusta. Myös keskustelu siitä, että eläkkeiden aiheuttamaa rasitusta kansantaloudelle tulisi keventää, on jatkunut.
Pääministeri joitakin viikkoja sitten haastattelutunnilla linjasi, ettei eläkkeistä tule leikata, vaan eläkkeelle siirtymistä tulee myöhentää. Myöhennys voidaan toteuttaa ennenaikaisia eläköitymisiä vähentämällä ja/tai eläkeikää nostamalla. Ennenaikaista eläköitymistä on onnistuneesti kyetty vähentämään.
Työkykyjohtamisella sekä asennemuutoksilla kyetään parantamaan yhä useamman työssä jaksamista eläkeikään saakka. Pelkkä eläkeiän nosto ei riitä nostamaan todellista eläkkeelle siirtymisikää, jos työkyvyttömyys pakottaa jäämään eläkkeelle aiemmin. Kuntoutusta on parannettava. Se on nykyisin tuloksiltaan heikkoa.
Eläkeiän jousto on otettu jo aiemmin käyttöön lainsäädännössä. Maassamme eläkeikä muuttuu eliniän odotteen muutosten mukaan.
Käytännössä eläkeikä on näin noussut ilman, että siitä joka kerta joudutaan säätämään lailla. Tämä on vahvistanut eläkejärjestelmämme kestävyyttä.
Eläkeiän nostaminen eliniän odotteen nousua enemmän vaatisi lain muutoksen. Tuollainen lain muutos ei olisi todennäköisesti poliittisesti eikä työmarkkinakeskusjärjestöillekään helppoa.
Viime aikoina on nostettu esiin yhtenä vaihtoehtona antaa vakuutetuille mahdollisuus sijoittaa osa eläkevaroista joihinkin ennalta valikoituihin rahastoihin. Vaihtoehto on vakuutetun kannalta riskipitoinen verrattuna siihen, että varat sijoitetaan pitkäjänteisesti, hajautetusti ammattilaisten toimesta.
Kansalaisten sijoitusmahdollisuuksia on syytä kehittää muuta kautta. Pankkitileillä olevat 115 mrd. euroa on saatava tuloksekkaampaan käyttöön. Siinä ei esillä ollut malli auta, eikä se myöskään lisää eläkejärjestelmän kestävyyttä. Eläkevarat ovat jo nyt sijoitettuina markkinoille.
Olen vuosien mittaan nostanut keskusteluun yhtenä, ei suinkaan ainoana, eläkejärjestelmän säästökeinona järjestelmän uudelleen organisoinnin selvittämisen yhden tai kahden työeläkkeitä hallinnoivan toimijan (yksi yksityinen ja yksi julkinen) mallin pohjalta.
Se, mistä työeläkejärjestelmän säästöjä haettaessa ei juurikaan puhuta, on miten työeläkkeiden hoito olisi parhainta järjestää. Syy on selvä. Nykyisellä useamman työeläkeyhtiön ja -toimijan mallilla on erittäin vahvat tukijansa.
Olen vuosien mittaan nostanut keskusteluun yhtenä, ei suinkaan ainoana, eläkejärjestelmän säästökeinona järjestelmän uudelleen organisoinnin selvittämisen yhden tai kahden työeläkkeitä hallinnoivan toimijan (yksi yksityinen ja yksi julkinen) mallin pohjalta. Jotkut muutkin ovat esittäneet samansuuntaisia ajatuksia.
On väitetty, että nykyinen järjestelmä, jossa samoja lakisääteisiä palveluja tuotetaan useamman toimijan toimesta, olisi kustannustehokas ja parantaisi palveluja.
Tuo väite voidaan perustellusti kyseenalaistaa. Se, että jokainen toimija kilpailun nimissä, harvoja yhteishankkeita lukuunottamatta, hankkii omat tietojärjestelmänsä, ylläpitää erillisiä asiakaspalveluorganisaatioitaan, omia johto- ja hallintojärjestelmiänsä, markkinoi ja pyrkii suljetussa lakisääteisessä järjestelmässä voittamaan työnantaja-asiakkaita toisilta, aiheuttaa runsaasti kustannuksia.
Väitetään, että tällainen ”kilpailu” parantaa palveluja voidaan myös kyseenalaistaa. Meillä on monia toimijoita, jotka ilman kilpailua tuottavat erinomaista asiakaspalvelua kustannustehokkaasti, kuten Verohallinto. Se on onnistunut tärkeässä lakisääteisessä tehtävässään ja saa toiminnastaan erinomaista asiakaspalautetta. Esimerkiksi Kanadassa on ollut kauan aikaa keskitetty eläkejärjestelmän organisointi.
Suomen järjestelmässä jokainen eläkeyhtiö pyrkii hankkimaan työnantaja-asiakkaita toisiltaan vahvistaakseen asemaansa.
Näiden yhtiöiden toiminta ja palvelut ovat lailla säädeltyjä. Työntekijät eivät voi vaikuttaa, missä työeläkeyhtiössä heidät on vakuutettu. Moni ei edes tiedä, mikä on hänen työeläkevakuuttajansa. Yksittäisten työnantajan siirtyminen toisen yhtiön asiakkaaksi, voi pidemmällä aikavälillä, parhaasta tapauksessa, saada aikaan vaihtavalle työnantajalle vähäisen edun maksujen kautta.
Järjestelmän sisällä asiakasvaihdokset eivät tuo mitään lisäarvoa, vaan aiheuttavat vain järjestelmälle lisää kustannuksia. ”Kilpailusta” aiheutuviin kustannuksiin vedotaan usein, kun vertaillaan julkisen sektorin työeläkevakuuttaja Kevan parempaa kustannustehokkuutta maamme työeläkeyhtiöihin nähden.
On myös väitetty, että yhden työeläketoimijan malli heikentäisi sijoitustuottoja ja lisäisi kohtuuttomasti riskejä. Väite on outo, sillä se, että asiakaspalvelut tuotetaan yhden toimijan toimesta ei vaadi sijoitustoiminnan järjestämistä yhden toimijan mallilla. Itse asiassa tuo nykyinen kytkös, jossa asiakaspalvelut ja sijoitustoiminta on samassa organisaatiossa, ei tuo hyötyä sijoitustoiminnalle, vaan on oikeastaan rasite.
Järkevintä olisi hajauttaa työeläkevarat useampaan salkkuun, joilla olisi oma sijoitusstrategiansa ja henkilöstönsä. Näin riski hajautuisi nykyistä paremmin. Nykyisellään eri toimijoiden sijoitussalkut eivät olennaisesti eroa toisistaan.
Mitäpä, jos edes vaihtoehtoja ja niiden kustannusvaikutuksia edes selvitettäisiin kunnolla?
Tämän luulisi kiinnostavan säästöjä hakevan valtiovallan lisäksi järjestelmän maksajia, työnantajia, työntekijöitä sekä eläkeläisiä ja näitä edustavia järjestöjä. Asian selvittämisestä olisi hyvä saada kirjaus seuraavan hallituksen ohjelmaan.