Ministeri Tavion mukaan Suomen tuki UNRWA:lle pysyy jäädytettynä
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavion (ps.) mukaan Suomen päätös keskeyttää tuki palestiinalaispakolaisten avustusjärjestö UNRWA:lle on toistaiseksi voimassa ja odottaa lisätietoja selvityksestä.
Tuki keskeytettiin tammikuussa sen jälkeen, kun Israel väitti joidenkin järjestön työntekijöiden osallistuneen äärijärjestö Hamasin hyökkäykseen Israeliin lokakuussa.
Euroopan komissio on nyt kuitenkin luvannut järjestölle 50 miljoonaa euroa, ja myöhemmin EU:n on tarkoitus antaa sille vielä 32 miljoonaa euroa lisää.
Tavio sanoi perjantaina STT:lle välittämässään viestissä, että komission käyttämä raha on myös suomalaisten veronmaksajien rahaa ja on ensisijaista, että rahamme eivät päädy hyödyttämään terroristeja.
Hän totesi, että komission päätöksen taustalla näyttää olleen ainakin osittain UNRWA:n oma vakuutus riskinhallintamekanismien parantamisesta.
Tavio lisäsi, että Suomi kantaa huolta alueen humanitaarisesta kriisistä, minkä osoituksena ilmoitettiin hiljattain uudesta viiden miljoonan euron avusta humanitaarisiin operaatioihin Gazassa, Länsirannalla ja Israelissa.
Israel on aiemmin ilmoittanut pyrkivänsä lakkauttamaan avustusjärjestön.
Komission tiedottaja Eric Mamer kertoo, että EU:n myöntämät rahat on määrä antaa ensi viikolla, kun UNRWA on ilmoittanut hyväksyvänsä rahoituksen ehdot.
Mamerin mukaan EU:n on tarkoitus kasvattaa myös muuta palestiinalaisille kohdistettua rahallista apua 68 miljoonaan euroon tämän vuoden aikana. Tämä rahoitus menee komission mukaan perille muita reittejä, kuten esimerkiksi Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kautta.
UNRWA:n rahoituksen keskeyttäjien joukossa ovat muun muassa myös Yhdysvallat, Britannia, Saksa ja Ruotsi. YK on ilmoittanut, että Israelin väitteet tutkitaan ja mahdollisia syyllisiä rangaistaan.
EU:n ulkosuhteista vastaava Josep Borrell sanoi helmikuun alussa, että UNRWA:n tukien tyrehdyttäminen on erittäin harkitsematonta ja vaarallista.
Perjantaina YK sekä useat maat vaativat riippumatonta tutkintaa Gazan torstaisesta verilöylystä. Israelilaissotilaat tulittivat avustustarvikkeita hakeneita palestiinalaissiviilejä, ja kymmeniä ihmisiä kuoli.
Uhrimäärästä ja tapahtumien kulusta ei ole vielä tarkkoja tietoja. Perjantaisessa X-viestissään YK:n pääsihteeri Antonio Guterres sanoi tapahtumassa kuolleen tai haavoittuneen tiettävästi yli sata ihmistä.
Jos tutkinnassa ilmenee, että Israel on syyllistynyt Gazassa sotarikokseen, tulee siitä Ranskan mukaan oikeusasia.
Ranskan ulkoministeri Stephane Sejournen mukaan asioita tulee kutsua niiden oikeilla nimillä silloinkin, kun hirmutekoja tehdään Gazassa.
– Tämä pätee Hamasin määrittelemisessä terroristiryhmäksi, mutta meidän tulee kutsua asioita niiden oikeilla nimillä silloinkin, kun julmuuksia tehdään Gazassa, sanoi Sejourne.
Myös Saksan ulkoministeri Annalena Baerbock vaati perjantaina, että Israel selvittää torstain tapahtumat läpikotaisesti.
Tasavallan presidentti Alexander Stubb ei vastannut ensimmäisessä lehdistötilaisuudessaan suoraan kysymykseen, miten Suomi reagoi asiaan.
Stubb korosti, ettei kaikkia yksityiskohtia tapahtuneesta vielä tiedetä. Hän sanoi myös, että ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ei tule reagoida liian nopeasti, vaan ensin tulee nähdä faktat.