Leopard-miehistö saa Panssariprikaatissa noin vuoden koulutuksen hallitakseen sotakoneen taistelussa – alikersantti: "Kun jokainen jäsen tekee hommansa, vaunu toimii todella hyvin"
Kansainvälisen politiikan valokeilassa viime viikot viihtynyt 60-tonninen sotakone päästää syvän jyrinän, kun panssarimies Petteri Oripelto painaa kaasua.
Leopard 2A6 -taistelupanssarivaunu kyntää maallikon silmin ketterästi telaketjujen möyhimässä harjoittelumaastossa Parolannummella. Raskaasti panssaroidun vaunun ajaja näkee ulos prismojen avulla. Nopeimmillaan Leopardilla voi päästä 70 kilometriä tunnissa.
– Tehon puutteesta ei ole jäänyt koskaan kiinni, ettei ole maastossa päässyt jostain esteestä, Oripelto sanoo myöhemmin mutta toteaa, että talvi voi tehdä ajosta liukasta.
Viime heinäkuussa Panssariprikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Oripelto on nelihenkisen Leopard-vaunuryhmän ajaja. Alikersantti Jani Onkalo on vaunun johtajan paikalla, kun vaunu tekee kierroksensa median edessä.
Onkalon johtama vaunuryhmä kouluttautuu, jotta se osaisi taistella Leopard-taistelupanssarivaunulla tarvittaessa sodan aikana. Heidän liki vuoden mittaisesta varusmieskoulutuksestaan on jäljellä vielä yli neljä kuukautta.
– Kun jokainen miehistön jäsen tekee oman hommansa, niin vaunu toimii todella hyvin, sanoo Onkalo.
Sisältä taistelupanssarivaunu on hänen mukaansa ”yllättävän tilava”.
Leopard-vaunumiehistön koulutus on noussut puheenaiheeksi, koska useat länsivaltiot ilmoittivat tammikuussa antavansa Ukrainalle taistelupanssarivaunuja. Muun muassa amerikkalaiset lupasivat Abrams-vaunujaan, britit Challenger 2 -kalustoaan ja moni muu valtio Leopardeja. Ukraina on halunnut vaunuja, jotta se kykenisi valtaamaan takaisin Venäjän miehittämiä alueita.
Suomi on 2000-luvulla varustautunut hankkimalla 200 Leopardia, joista puolet on modernia 2A6-mallia ja puolet tätä vanhempaa 2A4:ää. Suomi on kertonut osallistuvansa Ukrainalle suunnattuun Leopard-hankkeeseen, mutta julkisuuteen ei ole paljastettu, miten se käytännössä tehdään ja montako vaunua Suomi mahdollisesti luovuttaa.
Esiin on noussut myös kysymyksiä siitä, miten ukrainalaiset koulutetaan käyttämään kalustoa ja kuinka nopeasti se onnistuu. Suomessa maavoimien taistelupanssarivaunujoukkoja koulutetaan Parolannummella Panssariprikaatissa ja Maasotakoulun alaisessa Panssarikoulussa.
Panssarivaunukomppanian päällikkö, kapteeni Antti Heiskanen ei kerro julkisuuteen, kuinka monta Leopardia on parhaillaan koulutuskäytössä Parolannummella.
– Enemmän kuin yksi, hän sanoo.
Harjoittelukentällä Leopardin lajitovereita ei keskiviikkona näy, mutta Leopardin alustalle rakennettu ilmatorjuntapanssarivaunu Marksman hiipii lähimaastossa ohi.
Suomessa Leopardien miehistö palvelee varusmiehinä lähes täyden vuoden, 347 vuorokautta. Heiskanen kertoo, että kuuden viikon alokaskauden jälkeen miehistöllä alkaa vaunukurssi. Sen aikana koulutetaan vaunun huoltamista, käyttöä ja muita perusasioita. Tämän jälkeen miehistö alkaa erikoistua kukin omiin tehtäviinsä, joko ajajiksi, lataajiksi, ampujiksi tai vaunun johtajiksi.
– Jokainen vaunun miehistön jäsen osaa auttavasti tehdä muiden vaunumiehistön jäsenten tehtäviä, sanoo Heiskanen.
Heiskanen kuvaa Leopardia helppokäyttöiseksi panssarivaunuksi, kun ottaa huomioon, että varusmiesten koulutus alkaa käytännössä tyhjästä. Noin ensimmäiset puoli vuotta keskitytään hänen mukaansa ryhmä- ja kalustokoulutukseen, ja muutaman kuukauden jälkeen vaunuryhmä pääsee harjoittelemaan itsenäisesti. Hiljalleen koulutus muuttuu Heiskasen mukaan kaluston hallinnasta taistelukoulutukseksi, ensiksi joukkueessa ja myöhemmin laajempien joukkojen osana.
Varusmieskoulutuksen loppupuolella ammutaan panssarivaunun 120-millisellä kanuunalla täyskaliiperilaukaukset. Sitä ennen ampumista harjoitellaan simulaattorilla ja niin sanotulla apuaseella. Vaunun ammunnanhallintajärjestelmä mahdollistaa Heiskasen mukaan tarkkuutta neljään kilometriin asti.
Hän ei ota kantaa Ukrainan sotaan liittyvään Leopard-hankkeeseen eikä siihen, miten nopeasti vaunumiehistön voisi tarvittaessa kouluttaa taistelukykyiseksi.
Ukraina haluaa länneltä taistelupanssarivaunuja, koska niiden avulla pystyy muodostamaan vahvaan hyökkäykseen kykeneviä joukkoja. Leopard-vaunuja puolestaan pidetään maailmalla arvossa, ja vaunun ominaisuuksia kehuu myös kapteeni Heiskanen.
Hän tosin sanoo, ettei pelkistä taistelupanssarivaunuista itsessään ole hyökkäyksessä hirveästi hyötyä ilman muita aselajeja, oli vaunu kuinka iskukykyinen tahansa. Onnistunut hyökkäys vaatii hänen mukaansa myös muun muassa epäsuoraa tulta, jalkaväkeä, viestijärjestelmiä ja mielellään ilmavoimia – puhumattakaan toimivasta huoltoketjusta.
Leopard-vaunuun mahtuu 42 kanuunan ammusta, ja siinä on noin tuhannen litran polttoainesäiliö. Vaunu, joka painaa monen kymmenen henkilöauton verran, kuitenkin polttaa liikkeessä paljon dieseliä. Leopardin 47,6-litrainen dieselmoottori voi kuluttaa useita litroja yhden ajokilometrin aikana, ja tankata pitää Heiskasen mukaan yleensä noin 200–300 kilometrin jälkeen.
– Raskas taistelupanssarivaunu on Maavoimien iskukykyisintä joukkoa. Sillä perustamme Maavoimissa operatiivisia joukkoja, jotka pystyvät myös hyökkäystaisteluun, Heiskanen sanoo.
Panssariprikaatissa varusmiespalvelustaan suorittavan panssarivaunuryhmän alkuvuosi jatkuu taistelukoulutuksella. Varusmieskoulutuksen loppupuolella edessä on myös täyskaliiperilaukauksen ampuminen.
– Kyllähän sitä odottaa innolla, millaista se on. Onhan se ihan erilaista ampua täyskaliiperilaukaus kuin ampua apuaseella, vaunun ampuja, panssarimies Samuli Kokko sanoo.