Suomen Yrittäjät: Yrittäjien tilanne on edelleen erittäin vaikea – on kuitenkin parantunut aavistuksen
Yritysten yleistilanne on edelleen erittäin vaikea, ilmenee Suomen Yrittäjien julkaisemasta yrittäjägallupista.
– Tilanne on edelleen erittäin vaikea, vaikka on aavistuksen parantunut. Noin puolet yrityksistä on menettänyt myynnistään yli 30 prosenttia, ja kuusi prosenttia pelkää yrityksensä kaatuvan. Se on paljon, kertoo Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen tiedotteessa.
Gallupin mukaan maksuvaikeuksissa on 14 prosenttia, lopettamista pohtii yhdeksän prosenttia ja konkurssiuhkaa kokee neljä prosenttia yrityksistä.
Yli viidesosa yrityksistä on joutunut lomauttamaan työntekijöitään. Tilanne ei ole syksyn aikana parantunut. Lomautuksia on eniten 5–9 työtekijän yrityksissä ja teollisuudessa.
Irtisanomisista kertoo nyt isompi osuus kuin aiemmin koko kriisin aikana, kahdeksan prosenttia. Eniten ovat joutuneet irtisanomaan yli 10 työntekijän yritykset, useimmiten teollisuudessa.
Peräti 83 prosenttia vastaajista odottaa kuitenkin yrityksen työntekijämäärän pysyvän syksyllä ennallaan. Neljä prosenttia uskoo jopa pystyvänsä palkkaamaan lisää.
– Onneksi on myös pientä positiivista. Esimerkiksi kaupan alalla joka viides yritys on pystynyt nostamaan myyntiään, kun ihmiset ovat uskaltautuneet ostoksille. Asiakkuus on parasta yritysten auttamista, Pentikäinen painottaa.
Gallupin mukaan lähes kolmannes yrityksistä kertoo tarvitsevansa suoraa tukea. Määrä on vähentynyt alkusyksystä.
– Määrä on edelleen korkea, vaikka on hieman laskenut. Tuen tarve korostuu Itä- ja Pohjois-Suomessa sekä pääkaupunkiseudulla, Pentikäinen sanoo.
Toivotuimmat yritystuet olisivat vastaajien mielestä arvonlisäveron alennukset, yksinyrittäjätuki ja uudistettu kustannustuki.
– Kriisin keskellä monet yritykset kehittävät tarmokkaasti liiketoimintaansa selvitäkseen. Tätä olisi tärkeä julkisen vallan tukea, Pentikäinen vetoaa.
Koronakriisin alussa yrittäjät olivat aika tyytyväisiä siihen, miten hallitus on hoitanut koronakriisiä.
Huhtikuussa yrittäjät antoivat hallitukselle arvosanan 7,6. Arvosana on laskenut, ja on nyt 7,0. Tyytyväisimpiä ovat yksinyrittäjät ja kriittisimpiä teollisuusyritykset.
Suomen Yrittäjät on seurannut gallupeilla yritysten tilannetta koronakriisissä maaliskuusta alkaen. Koronakriisin vaikutuksia tutkittiin nyt kuudennen kerran.
Loka-marraskuun vaihteessa tehtyyn kyselyyn vastasi 1 097 pienen ja keskisuuren yrityksen edustajaa.