Siviilielämä odottaa keskustakonkaria

Monet ovat toivottaneet meikäläisen ”tervetulleeksi siviiliin”, kun kerroin 13.8., etten pyri eduskuntavaaliehdokkaaksi. Toivotus on ollut ymmärtääkseni plusmerkkinen.

Ilmoitukseni vastaanotto on ollut ymmärtäväinen. Ainahan joukkoon mahtuu lärväilyä, mutta se taitaa kuuluu politiikkaan.

Seitsenkymppisen siirtyminen sivuun on luonnollinen asia. Lähes puoli vuosisataa työelämässä ja yli 30 vuotta eduskunnassa riittävät ”kansalaispalvelukseksi”.

Useimmat suurten ikäluokkien naiset ja miehet ovat jättäneet ajat sitten työelämän. Nyt on tullut meidän poliitikkojen aika tehdä samoin, mutta ei kaikkien. Joita kuita seitsenkymppisiä yrittää ja valitaankin eduskuntaan.

Eihän meikäläisen vetäytymispäätös yhdessä kesässä syntynyt; sen juuret ovat vuosien takana. 

Annan arvoa keskustan johtonaisille ja -miehille siitä, että saan vetäytyä rauhassa ilman muodollisiakaan houkutteluja jatkaa politiikassa.

Aiemmin puoluejohto on vedonnut tiukassa paikassa – aina vaalien alla – lähteä ”vielä kerran” puolueen edun nimissä.

Kirjoitin Facebookissa 13.8. politiikan nikamakohdasta: ”Nikamakohdassa on siistiä antaa tilaa politiikan nykymeininkiin ja -tyyliin paremmin sopiville voimille.”

Kysymysten kysymys nikamakohdassa kuuluu: minne keskusta on matkalla, mistä se tunnetaan ja mihin sitä tarvitaan?

Puolueen tarkoitusta on pohdittava alituiseen eikä milloinkaan saa tuudittautua luuloon ikuisesta menestyksestä ainakaan sillä perusteella, että on sitä menestytty tähänkin asti ja että mahdollista alamäkeä seuraa automaattisesti ylämäki.

Keskusta politiikallaan ja toiminnallaan itse ratkaisee, kuinka sille puolueena käy. Sillä on puolestaan iso merkitys sekä Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittiselle asemalle, että yhteiskunnan sisäiselle kehitykselle.

Yhteiskuntarauhaa rakentavalla ihmisyyspuolueella on tulevaisuutta: eheys-, ylisukupolvisuus-  ja vihreystavoitteet luovemmin ja räväkämmin esille – ja muutenkin sitä rataa. Ilmastonmuutos antaa jykevän taustan keskustalaiselle linjanvedolle.

Siviilissä on aikaa näidenkin pohtimiseen metsäreissuilla ja nuotiolla, yksikseen ja kavereiden kanssa. Ja voihan sitä kirjoittaa kirjankin menneistä ja tulevista, jos voimia on.