Suunta Seinäjoelta

Seinäjoella viikon kuluttua 110-vuotiaan kansanliikkeen johtokapuloita Juha Sipilän ympärillä vaihdetaan. Monipuolista, inhimillistä osaamista on keskustan johtoon tarjolla.

Omalta osaltani tuntuu hyvältä lopettaa nyt. Intohimoa puoluetyöhön on jäljellä, mieli on hyvä.

Moni asia tuli kuitenkin tehdyksi. Tuki työlle tuntui keskustaväen toivotuksissa luihin ja ytimiin asti. Kiitos siitä.

Huomaan mieleni summaavan näinä aurinkoisina päivinä mennyttä erityisellä tavalla.

Mietin sitä, miten minut, nuoren opiskelijan aikanaan puolueeseen kiinnitti lujasti silloisen puheenjohtaja Vanhasen määritelmä siitä, että hänen sydämensä on sellaisen suomalaisen puolella, joka haluaa kehittää itseään työelämässä, katsoo lastensa perään ja siivoaa pihansa.

Tuohon ajatukseen voin yhä tänäänkin nojata. Se on moderni kuvaus isänmaallisuudesta.

Tuo ajatus oli myös voimallisesti rakentamassa omassa mielessäni pesäeroa vihreisiin, joka oli kaupungeissa tuolloin ja on yhä vahva voima.

Nyt vihreät näyttävät lihovan oppositiopuheillaan valtakunnallisestikin – eikä sitä kannata jättää huomiotta.

Siitä huolimatta, että vihreissä moni asia meitä keskustalaisia tökkii, on hyvä huomata myös keskiryhmähenkinen yhtäläisyytemme vaikkapa biotaloudessa, pienyrittäjyydessä tai sosiaalipolitiikassa.

Suurta eroavaisuutta välillämme sen sijaan osoittavat viime viikkoiset lausunnot vihreiden rivistä.

Kansanedustaja Antero Vartian maatalouslomituksen lopettamispuheet tai helsinkiläisvaltuutettu Hannu Oskalan heitot aluepolitiikan hulluudesta osoittavat sellaista arroganssia, josta sydämen sivistys ja ymmärrys erilaisista todellisuuksista on kaukana.

Jos tosiaan voi pokalla väittää, että maaseudulla ei ole mitään kehitysnäkymiä tai että nykyinen lomitusjärjestelmämme on ruhtinaallinen, ei voi kuin hämmästellä. Tällaiseen kaupungin ja maaseudun vastakkainasetteluun ei suinkaan sorru 2010-luvun Keskusta – siihen syyllistyy näköjään Vihreät.

Työhuoneeni kaapista löysin puoluekokousesitteeni Rovaniemen kokouksesta neljän vuoden takaa.

Kirjoitin silloin, että puolueen menestystä ei mitata vain kannatuslukemina, vaan myös keskustalaisten arvojen näkyvyytenä yhteiskunnassa.

Arvoista rakentuvat ne periaatteet, jolla puolue luotaa katsettaan myös kauemmas tulevaisuuteeen. On aika kirjoittaa periaateohjelma, ihanteemme hyvästä yhteiskunnasta uusiksi.

Työ jatkuu Sotkamon puoluekokoukseen saakka.

Edellinen periaateohjelma on vuodelta 2006, Seppo Kääriäisen johdolla ansiokkaasti valmisteltu. Reilussa kymmenessä vuodessa maailma on muuttunut enemmän kuin aikoihin.

Miljoonien ihmisten siirtolaisuus sodan ja vainojen jaloista, uudenlainen voimapolitiikka. Muuttunut Venäjä. Kansainvälisen talouden romahdus, kotimainen kestävyysvaje ja euron kriisi. Ikääntyvä, neljän sukupolven Suomi, joka elää pidempään kuin koskaan.

Ympäristön tuska ja luonnon suomat elinkeinomahdollisuudet. Muuttunut työelämä, katoava työ. Kaupungistumisen keskellä sanoma koko Suomen puolesta. Eriarvoisuuden syvenevä railo, sukupolvet ylittävä osattomuus. Demokratian uudet muodot, politiikan kiinnostamattomuus. Puoluekentän nopea muutos.

Muun muassa näihin muuttujiin nojaten keskustan tarina pitää kirjoittaa näkyväksi.

Jatkossakaan se ei ole mustavalkoinen kertomus, puhetta äärilaidoille. Se on sovitteleva, mutta värikäs tarina, elämänmakuinen. Sen pitää olla rehellinen, tunnustaa reilusti reunamuuttujat, jotka edellä kuvasin.

Ihanneyhteiskunnan kuvauksessa jokainen lause ei saa päättyä pisteen sijaan euromerkkiin. Eurot ovat väline. Suomalaiset kaipaavat muutakin kuin arvioita kilpailukyvystämme.

Suomalaiset kaipaavat muutakin kuin arvioita kilpailukyvystämme.

Annika Saarikko

Päivänpolitiikan karaisemanakaan en luovu siitä arvioistani, että ensisijaisesti suomalaiset odottavat puolueeltamme inhimillisiä, ihmisen kokoisia viestejä, jossa keskeneräinenkin ihminen kokee kelpaavansa joukkoon.

Toisekseen meiltä odotetaan päätösen oikeudenmukaisuutta ja avaimia arjen onneen.

Tässä ja nyt, kesän 2016 koittaessa olen ylpeästi keskustalainen.

Vaikean ensimmäisen hallitusvuoden jälkeen nautimme yhä suomalaisten mielissä luottamusta, edustamme vastuunkantoa. Arvojamme on venytetty, paljossa on joustettu.

Tunnistan silti keskustan, tunnistan selvästi. Joukkueemme on melko ehyt – asioista saakin ja pitää puolueen sisällä esittää vaihtoehtoja.

Keskustelua ei saa vaientaa. Jos joku kokee niin tapahtuneen, siitä saa nostaa metelin.

Seinäjoella odotan tapaavani uusia kasvoja kokousväessä. Liikuttavinta puolue-elämässä on tavata uusi ja innostunut ihminen, joka on tempaantunut keskustaan mukaan.

Paras puolue on sellainen, joka pitää ovensa auki ja kynnyksen matalalla.

Kirjoittaja on keskustan varapuheenjohtaja