Mihin pisteeseen ilkeyden arkistuminen on tarkoitus viedä?

Blogi

Maakuntalehdessä kerrottiin, että uusi valtatien linjaus Mikkelissä on tuonut melua yhdelle asuinalueelle. Haastateltiin melusta kärsiviä. 

Kohta lehdessä oli myös kiivas mielipidekirjoitus. Siinä kirjoittaja nimitteli melusta valittavia ”uikuttajiksi”. Ajanmukaisesti myös ”mielensä pahoittaminen” mainittiin. Loppuhuipennuksena kehotettiin melusta valittavia muuttamaan syrjäiseen saareen.

Allekirjoituksen perusteella kyseessä oli uuden tien toisessa päässä sijaitsevan kunnan tunnettu poliitikko (sd.).

Voi olla, että aika kultaa, mutta muistaakseni vielä jokin aika sitten oli ihan hauskaa väitellä yhteiskunnallisista asioista. Oltiin eri mieltä, kuten nytkin, mutta virkkeiden seasta puuttui jotain.

Ei oltu keksitty eri mieltä olevan nolaamista, väheksymistä ja alistamista niillä kielikuvilla, jotka vuonna 2020 ovat täysin arkipäivää.

Ei tullut sellaista oloa, että tällä pallolla ollaan kokonaan eri porukoissa, erillisiä ryhmiä, jotka ovat toinen toistensa vihollisia. Jotka pitää ”servata” ja ”jauhottaa”.

Modernia, ilmeisesti kansanedustajienkin mielestä ihan normaalia aggressiosanastoa kuuluu nykyään myös suoraan eduskunnasta. 

Keskustaryhmän puheenjohtaja vitsaili kokoomuksen siirtyneen fantastisuudesta ”itkuun”. Se oli kai olevinaan hauskasti sanottu. 

Itkukortti on yksi suosittu toisen nolaamiskeino, varsinkin miesten keskimäärin rajoittuneessa ilmaisussa. Olet minua heikompi, kun ”itket”. Olet minua alempi, ole hiljaa.

Vihapuhe on päässyt otsikohin useimmiten yhden puolueen kautta. Vakaan, 114-vuotiaan puolueen ryhmäjohtaja itkuilkkumassa 102-vuotiasta puoluetta osoittaa kuitenkin, kuinka alaluokkainen kielenkäyttö on normalisoitunut koko politiikan kentässä.

Synkkää leimaamissanastoa on vakiintunut yhden vuosikymmenen aikana valtavasti. Nillittäjät, puolestaloukkaantujat, hyvesignaloijat, ulisijat. Jo mainitut uikuttajat, itkijät ja mielensäpahoittajat.

Tällaisia termejä käyttävä ihminen kertoo itsestään paljon. Hän ei halua kuunnella, hän haluaa nujertaa. Hän hakee kuviteltua suosiota kielenkäytöllä, joka ei ole mitään muuta kuin väkivaltaa.

Myös tällaisia termejä vilisevä aikakausi kertoo itsestään erittäin paljon. Kuin merkkinä hyvin kummallisesta vaiheesta aikajanalla, koko maailma seuraa parhaillaan aivan poikkeuksellista käytöstä sisältävää presidentinvaalia.

Mitä järkeä koko yhteiskunnassa on, jos siitä puuttuu kunnioitus? Eikö tärkeää olekaan maailman parantaminen, vaan vastapuolen voittaminen ja häpäiseminen?

Entä millainen tulevaisuus tällaisella ihmiskunnalla on? Miten hoidamme vaikeat ongelmamme, jos emme osaa edes keskustella niistä asiallisesti?

Mihin pisteeseen halpamainen sanailu on tarkoitus viedä? Mitä tämän tien päässä on?