Haluaako joku kaataa hyvinvointialueet valtion syliin?
Suomen 21 hyvinvointialueella on lain takaama itsehallinto ja alueet ovat järjestäneet toimintansa parhaaksi katsomaansa tapaan.
Pirkanmaalla aluevaltuuston toimivalta on siirretty aluehallitukselle ja viranhaltijoille. Olen kritisoinut tätä alusta saakka ja tehnyt ehdotuksia toimivallan pitämiseksi valtuustolla. Nyt – valtuustokauden puolivälissä – muistakin ryhmistä alkaa löytyä tukea.
Pirkanmaalla toimivallan siirto toteutettiin antamalla aluehallitukselle strategian täytäntöönpanovalta. Aluevaltuuston hyväksymä strategia on niin ylätasoinen, että sillä on mahdollista perustella mikä tahansa päätös. Vasta aluehallituksen päättämillä suunnitelmilla ja ohjelmilla annetaan strategialle varsinainen sisältö.
Hyvinvointialuelakia koskeva hallituksen esitys lähtee siitä, että aluevaltuuston hyväksymä hyvinvointialuestrategia sisältäisi selkeitä tahdonilmauksia: ”aluehallituksen tulee puhevaltaa käyttäessään ottaa huomioon aluevaltuuston hyvinvointialuestrategiassa ja muissa päätöksissä ilmaisema tahto ja asian luonteen niin vaatiessa viedä asia aluevaltuustoon käsittelyyn.”
Jos Pirkanmaalla toimittaisiin HE:stä ilmenevän tahdon mukaisesti, tulisi palveluverkkoa koskevat päätökset ilman muuta tehdä aluevaltuustossa.
Strategia ei sisällä palveluverkkoa koskevia linjauksia tai valtuuston tahdonmuodostusta, jonka mukaan strategiaa voitaisiin panna täytäntöön.
Rajussa delegoinnissa on kyse demokratiavajeesta.
Ennen viime maanantain valtuuston kokousta, keskustan aloitteesta yhteensä 34 aluevaltuutettua 79:stä oli osoittanut aluehallitukselle HVAL 99 § mukaisen pyynnön, että hallintosääntö päivitetään ennen talousarvion käsittelyä niin, että palveluverkko- ja palveluiden saatavuutta koskevat päätökset kuuluvat aluevaltuuston toimivaltaan.
Aikaisemmin tänä vuonna yli neljäsosa valtuutetuista oli allekirjoittanut aloitteen, jossa pyydettiin hallintosäännön ottamista pikaisesti uudelleenkäsiteltäväksi päätösvallan palauttamiseksi aluevaltuustolle merkittävissä asioissa kuten palveluverkkopäätökset.
Sisällöltään aloitteessa ja pyynnössä on kyse samasta asiasta: hallintosäännön päivityksestä päätösvallan palauttamiseksi aluevaltuustolle palveluverkkoa ja palveluiden saatavuutta koskevissa asioissa.
Ihmettelenkin, kuinka aluehallituksella oli otsaa viitata kintaalla aloitteen mukaiselle pyynnölle.
Ennen kaikkea olen huolestunut siitä, ettei palveluverkkopäätösten taustalla ole kunnollista vaikutusten arviointia.
Totta kai uudistuksia tarvitaan ja niihin on ryhdyttävä kovallakin kädellä. On kuitenkin vaikea purematta niellä peruspalveluiden alasajoa, ennen kuin tiedetään, minkälaisia korvaavia palveluita pystytään tuottamaan, ja ennen kuin tiedetään, ettei kiireessä tehdä sellaisia peruuttamattomia päätöksiä, jotka pidemmän päälle aiheuttavat enemmän kustannuksia.
Peräänkuulutan vaikutusten – myös kustannusvaikutusten – arviointia.
Toki taustalla on paitsi virkakoneiston ja aluehallituksen tahto pitää valta käsissään, myös talouden reunaehdot: Tampereen yliopistollisen keskussairaalan kunnostustoimiin tarvitaan 900 miljoonan investoinnit, joiden toteuttaminen edellyttää Pirhalle lisälainanottovaltuuksia.
Nämä valtio on jo ehdollisina myöntänyt.
Ehtona on, että kuluvan vuoden loppuun mennessä laaditaan sellainen talouden tasapainottamisohjelma, jolla varmistetaan hyvinvointialueen lainanhoitokyky ja mahdollistetaan lakisääteiset palvelut.
Lainanottovaltuuden myöntämiseen vaikutti hyvinvointialueen käynnistämä mittava strateginen uudistamistyö, joka sisältää muun muassa palveluverkon muutoksia ja jonka tavoitteena on lisätä etenkin perustason palvelujen yhdenvertaisuutta ja talouden kestävyyttä pitkälle tulevaisuuteen.
Valtuuston kokouksessa toimivallan siirtoa vastustaneet vetosivat investointien vaarantumiseen – ikään kuin demokratian lisäämistä pyytäneet valtuutetut olisivat TAYS kunnostushanketta vastaan. Näin ei tietenkään ole. TAYS on tärkeä koko alueelle, eikä aluevaltuustosta tulisi vastustusta uudistuksille, joilla lisätään palvelujen yhdenvertaisuutta.
Pidän kuitenkin ongelmallisena sitä, että yliopistollisten keskussairaaloiden mittavat investointitarpeet vähentävät alueen perusterveydenhuoltoon suunnattavia resursseja. Yliopistosairaaloiden investoinnit tulisi kautta Suomen hoitaa erillisrahoituksena.
Aluevaltuuston päätösvallan palauttaminen tilaan, joka hyvinvointilakia valmisteltaessa lainsäätäjällä on ollut mielessä, ei olisi poliittinen ”vallankaappaus”.
Aluevaltuuston voimasuhteet ovat samat kuin aluehallituksen. Päätöksenteko valtuustossa mahdollistaisi laajemman keskustelun, useampien eri näkökulmien punninnan ja lisäisi läpinäkyvyyttä vahvistaen demokratiaa.