Kauan suunniteltu maakuntaitsehallinto

Politiikassa opportunismi on pahasta. Opportunismilla tarkoitetaan tilannetta hyväksi käyttävää, vallitsevia oloja ja enemmistöä myötäilevää asennoitumista ja mielipiteen vaihtamista oman vallan pönkittämiseksi.

Opportunismi tuomitaan. Päättäjiltä vaaditaan linjakkuutta, arvojensa ja lupaustensa mukaista politiikkaa.

Erityisesti kun pitää uudistaa yhteiskuntaa, tarvitaan lupausten lunastamista ja politiikan ennakoitavuutta.

Media puree ja näykkii, arvioi ja syyllistää – kun lupauksista luovutaan. Vai sortuuko media opportunismiin?

Hyvään journalismiin pätevät samat opportunismimääreet kuin hyvään politiikkaan. Se ei voi olla tilannetta hyväksi käyttävää, vallitsevia oloja pönkittävää, enemmistöä myötäilevää eikä mielipidettä vaihtavaa.

Onko journalismi toteuttanut noita periaatteita arvioidessaan sosiaali- ja terveysrakenteiden uudistamista?

Maakuntahallinnon ajaminen leimataan valtapolitiikaksi.

Maakuntahallinnon toteutuksen ja sote-alueiden määrän perusteeksi kerrotaan Keskustan valtapolitiikka; puolue haluaa maakuntasatraapeille paikkoja.       

Alastoman vallanhamuamisen rinnalla media arvioi ratkaisuun vieneitä polkuja johtavien poliitikoiden vallankäyttönä, nauttien rinnastuksista kakaroiden kiukutteluun, kurahousuisiin itkupotkuraivareihin.

Akateemiset asiantuntijat puhuvat historiallisesta hallinnollisesta uudistuksesta. He rinnastavat ratkaisut 1640-luvun läänihallinnon uudistukseen ja 1860-luvun kirkon ja kunnan hallinnon erottamiseen toistaan.

Historioitsijat viittaavat K. J. Ståhlbergin 1919 kirjaamaan valtiosääntöpykälään: ”Lailla säädetään myöskin, millä tavoin ja kuinka laajalti kansalaisten itsehallintoa on sovitettava kuntia suurempiin hallin­to­a­lu­ei­siin.”

Maakuntahallintoa voi lähestyä myös aatteellisesti ja poliittis-käytännöllisesti.

Oma hallinto on ollut paikallisen ja alueellisen yhteenkuuluvuuden perusta, tärkeä osa pohjoismaista kansanvaltaa ja vapautta.               

Ensimmäiset maakuntaliitot tulivat 1920-luvulla. Seutukunta- ja valtakuntasuunnitteluajatukset vahvistivat alueellista tietoisuutta 1940-luvulta lähtien. 1950-luvulla perustettiin seutukaavaliittoja.

Valtakunnansuunnittelua vietiin 1950-luvulla eteenpäin Maalaisliiton johdolla. On johdonmukaista, että puolue 1962 kirjasi ohjelmaansa ”kauan suunnitellun maakuntaitsehallinnon”.    

Tavoitteeksi asetettiin: ”Maakunnille on annettava lakimääräisiksi itsehallinto-tehtäviksi muun muassa koululaitosta, seutusuunnittelua, sairaalalaitosta ja sosiaalivakuutusta koskevia asioita.”

Tärkeä lähtökohta on ollut kansanvalta. 1974 ohjelmassa linjattiin: ”Päätökset pitää tehdä lähellä niitä ihmisiä, joita päätökset koskevat, jolloin he voivat vaikuttaa asioihin.”

Maakunnallinen itsehallinto on pysynyt Maalaisliiton, Keskustapuolueen ja Suomen Keskustan ohjelmissa.

Vaaliohjelmassa 2015 linjataan: ”Alueellista kehittämistä ja toimivaltaa edellyttävät tehtävät tulee koota kansanvaltaisen maakuntahallinnon vastuulle.”

Eikö tämä ole aate- ja arvopohjaista, linjakasta ja pitkäjänteistä, avointa ja julkista, ennakoitavaa ja arvattavaa politiikkaa? Jo 1962 tavoite määriteltiin ”kauan suunnitelluksi”.

Halveksuttavia, alati mielipiteitä vaihtavia ja enemmistöjä myötäleviä opportunisteja pitää etsiä muualta.