Herrat haukuttiin ja ponnet hyväksyttiin

Keskustalaisista vaikuttajien puheista on paljon tarinoita. Nimet ovat voineet vaihtua, henkilöt ja asiat ehtineet himmentyä.

Keskustapuolueen johto arvioi omien lehtien päätoimittajille vaalitappion syitä 1970-luvulla. ”Viesti ei mennyt perille”, totesi Johannes Virolainen.

Kainuun Sanomien päätoimittaja Otso Kukkonen vastasi ytimekkäästi: ”Mikä viesti?”

Viestillään puolue ottaa aloitteen ja luo kuvan poliittisesta todellisuudesta. Viestin kuulumattomuuden ensisijainen syy saattaa olla siinä, että johto ei ole alun perin kuullut viestiä.

1980-luvun alussa pohjoiskarjalaisella Arvi Kinnarisella oli viesti puolueen puheenjohtajalle: ”Jos et ala kuunnella kentän tuntoja, niin lennät pois kuin leppäkeihäs.”

Elämään on jäänyt myös pohjoispohjalaisen Eino Tolosen puoluevaltuuskunnassa esittämä näkemys puolueen linjasta: ”Se on kuin juosten kustu.”

Samaan sarjaan menee toteamus onnistuneesta kokouksesta: ”Herrat haukuttiin, ja ponnet hyväksyttiin”.

Puheet voivat ensisilmäyksellä osoittaa puolueen heikkoutta, mutta osoittautua avara- ja kauaskatseisesti tarkastellen vahvuuksiksi.

Tarinat kerrotaan ylpeydellä, puolueen luonnekuvauksina. Puheiden kansanomaisuus, herroja kunnioittamaton asenne ja sanomisen mahti ryhdistivät ja lavensivat puoluetta.

Muistelut kertovat, miten puolueessa hyväksyttiin erilaisten totuuksien samanaikaisuus. Filosofiselta vaikuttava toteamus kuvaa itse asiassa keskustalaisen puolue-elämän toimivimpia käytäntöjä.

Maailmakuva ja politiikan tärkeysjärjestys yhdistävät. Puoluetta määriteltiin väljästi ”samalla tavalla ajattelevien ihmisten yhteisöksi”. Se ei tarkoittanut samaa mieltä olemista.

Luonnonolosuhteiltaan vaihtelevassa ja erilaisten maakuntien Suomessa on luontevaa, että puolueella on poliittisiin ratkaisuihin erilaisiin totuuksiin pohjaavia vaihtoehtoja.

Valtiohoitaja ajaa köyhän asiaa kunnostamalla valtion taloutta, kansanliike korostaa valtion velvollisuutta tukea vähäosaisia. Asioissa on luova poliittinen jännite.

Puolueväen kannattaa kysyä itseltään, kokeeko se heikkoudeksi, jos joku ääneen tulkitsee puolueen linjan juosten kusaistuksi tai arvioi puheenjohtajan unohtaneen kentän tunnelmat?

Enemmän heikottaa, jos joku ei kovaan äänen arvioitaan kerro.