Työmarkkinaneuvotteluissa on vaaran merkit ilmassa
Työmarkkinaneuvotteluissa otetaan parhaillaan ensimmäisiä askeleita. Neuvotteluista povataan poikkeuksellisen hankalia.
Neuvotteluasetelmaa ei helpota kansainvälisen talouden häilyvä tila. Pitkän ja vahvan nousukauden jälkeen talouskasvu on ennusteiden mukaan selvästi hiipumaan päin.
Nihkeiden talousnäkymien lisäksi epävarmuutta tuovat pelko Kiinan ja Yhdysvaltain välisestä kauppasodasta sekä jumissa olevat brexit-neuvottelut. Suomen vientivetoisen talouden kannalta viimeaikaiset uutiset ovat olleet ikävää luettavaa.
Työntekijäliitot ovat puolestaan perustelleet palkankorotustoiveita viime vuosien maltillisella palkkapolitiikalla. Työntekijät ovat taipuneet jo vuosia pieniin korotuksiin Suomen talouden ja kilpailukyvyn kohentamisen nimissä.
Työmarkkinaneuvotteluiden tilanne näyttää erehdyttävästi samanlaiselta kuin reilut kymmenen vuotta sitten. Tuolloin julkisen sektorin palkkoja korotettiin reippaasti suhteessa muihin aloihin taloussuhdanteen huipulla juuri ennen lamaa.
Hoiva-alan ammattijärjestöt saivat tuolloin vahvaa vetoapua kokoomukselta, joka kävi eduskuntavaalikampanjaa Sari Sairaanhoitaja -teemalla. Vahvan kampanjan ansiosta kokoomus voitti vaalit ja hoitoalan työntekijät saivat suuret palkankorotukset.
Isojen palkankorotusten jälkeen Suomi syöksyi syvään lamaan. Julkisen sektorin reippaat palkankorotukset eivät olleet syy Suomen talousahdinkoon, mutta ne nakersivat osaltaan Suomen kykyä nousta takaisin jaloilleen.
Hoitoalan ammattiliitot ovat myös nyt vaatimassa isoja palkankorotuksia. Kovimpia vaatimuksia on esittänyt Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.
Hoitoalan palkkoja pitäisi Rytkösen mukaan nostaa kymmenen vuoden ajan järjestelmällisesti lähes kaksi prosenttia enemmän kuin muiden alojen palkkoja. Näin toimimalla hoitoalojen palkat saataisiin samalle tasolle miesvaltaisten vientialojen kanssa.
Kymmenen vuotta sitten hoitoalan korotukset heijastuivat myös muihin julkisen alan palkkoihin. Niin kävisi väistämättä myös tällä kertaa.
Talouskurimuksessa painiville kunnille julkisen sektorin suuret palkankorotukset olisivat kova pala. Valtaosa kunnista ei selviäisi tästä taakasta omin avuin.
Kun valtion kassassakaan ei ole ylimääräistä, lasku kaatuisi tavalla taikka toisella veronmaksajien maksettavaksi.
Työmarkkinaneuvotteluiden tilanne näyttää erehdyttävästi samanlaiselta kuin reilut kymmenen vuotta sitten.
Hallituksen mahdollisuudet osallistua työmarkkinaneuvotteluihin ovat ohuet. Hallitus onkin viisaasti jättänyt pääministeri Antti Rinteen muutamia lipsahduksia lukuun ottamatta työmarkkinapolitiikan ammattiliitoille.
Hallituksen talouspolitiikan kannalta tärkein tavoite on nostaa työllisyysaste 75 prosenttiin. Työmarkkinajärjestöille on työllisyyskeinojen kartoittamisessa ja etsimisessä varattu keskeinen rooli.
Jos palkkaneuvottelut kriisiytyvät, hallituksen mahdollisuudet puristaa työmarkkinajärjestöiltä rohkeita avauksia työllisyystilanteen korjaamiseksi eivät näytä hyvältä.
Hallituksen kannalta pahinta on, että työmarkkinaneuvottelut ajautuvat umpikujaan ja samanaikaisesti taloustilanne kääntyy negatiiviseksi.
