Perussuomalaisista paljastuu kaiken aikaa tietoja, jotka hätkähdyttävät ja toivottavasti avaavat äänestäjien silmiä
Politiikan kotimaiset uutiset ovat olleet kaikkine käänteineen kuin Hollywoodin saippuasarja, yllättävä ja ilkeä.
Yksi ero kuitenkin on: Nyt eletään todellisuudessa, ei mielikuvituksessa. Tämän sarjan sankareilla on paljon valtaa suomalaisten asioihin.
Siksi hallituksemme alkutaipaleen kompurointien pitää avata silmiä.
PERUSSUOMALAISESTA puolueesta paljastuu kaiken aikaa tietoja, joita suomalaisten ylivoimainen enemmistö seuraa kummissaan. Niiden julkitulo ei ole kiusantekoa tai ajojahtia. Ne ovat todellisuutta.
Ne kertovat puolueen kellokkaiden mieltymyksistä kansainvälisiin äärioikeistolaisiin yhteyksiin.
Niiden viestejä on toisteltu ja tunnuksia käytelty. Omituisiin salaliittoteorioihin ”väestönvaihdosta” on vihjailtu. Twiiteistä, kommenteista ja jopa eduskunnan pöytäkirjoista on tuotu julki ällistyttäviä tietoja. Olipa ministeriksi nimitetty antanut väärää tietoa opinnoistaan ja yrittämisistäänkin.
Lopulta kritiikin edessä ollaan kuin ”enhän minä mitään sellaista tarkoittanut”. Niin twiittasi uusi sisäministerimme Mari Rantanen, kun hänen ihmeteltiin kannattaneen ”väestönvaihtoteoriana” tunnettua salaliittoajatusta:
”Olen kirjoittanut politiikasta vuosien varrella erittäin paljon ja olen saattanut epähuomiossa tykätä viestistä, jonka sisältöä en kannata.”
Alamme ymmärtää nyt, että mikään ei ole tapahtunut ”vahingossa” tai ”epähuomiossa”. Äänestäjiin näillä vahingoilla on pyritty vaikuttamaan, ja niiden takana on ideologia.
Puoluejohto syrjäytti kylmästi perussuomalaisissa pitkään vaikuttaneita maakuntien kansanedustajia. Se halusi hallitukseen uskollista väkeä, joka ymmärtää sen linjan, jonka olemus alkaa nyt paljastua.
PERUSSUOMALAISET ovat puolustautuneet ihmettelemällä, miksi ministereiden entisiä tekemisiä tutkitaan nyt niin tarkkaan. Nehän ovat arkeologiaa, joku neropatti perustelee.
Vastaus nousee perustuslaistamme. Sen mukaan kansanedustajaksi voidaan valita kuka tahansa äänioikeutettu, ”joka ei ole vajaavaltainen”. Vain sotilashenkilöt ja muutamat lähinnä korkeissa tuomarinviroissa olevat suljetaan ulkopuolelle.
Ministereille perustuslain 60. pykälä määrää pätevyysvaatimuksen. Pykälässä sanotaan näin:
”Ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia.”
Kyllä puolueen johto sen on tiennyt. Se on vain toiminut uhmakkaasti, enemmän tai vähemmän tahallaan.
UHMAKKUUS on näkynyt ministerivalinnoissa. Niissä on ollut selvä linja.
Helsingistä perussuomalaisilla on kolme kansanedustajaa. Kaikki on puoluejohto nostanut ministereiksi tai puhemiehistöön. Uudeltamaalta ministerejä on kaksi. Myös Varsinais-Suomesta on perussuomalaisten ministeri.
Melkein kaikki heistä roikkuvat nyt julkisten mielipiteidensä takia äärioikeistokeskustelun maalitauluina.
Huomionarvoista on myös, että vain yksi perussuomalainen ministeri on Hämeenlinnan pohjoispuolelta.
Mutta voisiko olla niin, että puolueella ei ole enempää ministeriainesta?
Onko Wille Rydmanin (ent. kok., nyk. ps.) ministerivalinta kuin paljastus? Kertoihan pääministeri Petteri Orpo (kok.) julkisesti, että kokoomuksessa Rydman ei olisi päässyt edes eduskuntaehdokkaaksi, ministerin paikasta puhumattakaan.
Ei siitä voi olla kysymys. Puoluejohto vain syrjäytti kylmästi perussuomalaisissa pitkään vaikuttaneita maakuntien kansanedustajia. Puoluejohto halusi hallitukseen uskollista väkeä, joka ymmärtää sen linjan, jonka olemus alkaa nyt paljastua.
OVATKO kaikki perussuomalaisia äänestäneet halunneet tätä menoa?
Ovatko he halunneet kannattaa sellaisia aatteita, jotka herättävät ihmetystä maailmalla niin, että arvostettu saksalaislehti luonnehtii uutta hallitustamme ”kauhukabinetiksi”?
Hallitus ja sen ministerit luovat Suomi-kuvaa joka päivä. Tämä kuva on ollut kaunis.
Se on kertonut itsenäisestä pohjoisesta maasta, missä elää maailman onnellisin kansakunta, edistyksellinen ja tasa-arvoinen. Kansakunta, joka on moderni ja aikaansaava, mutta joka ei silti jätä heikompiaan.
Emmekö haluaisi sellaisen maineen loistavan edelleen?