Perinteiset herätysliikkeet ovat yhä kirkon vahva tukipylväs, ja sitä kannattaa arvostaa
Suomen kesään kuuluvat erottamattomasti suuret hengelliset kesäjuhlat. Niitä pidetään pitkin kesää.
Eniten juhlavieraita kokoavat vanhoillislestadiolaisten Suviseurat, joka alkoivat tänään (30.6.) ja heränneen kansan Herättäjäjuhlat, jotka järjestetään kahden viikon kuluttua (14.-16.7.).
Nämä juhlat osuvat tänä vuonna samoille seuduille Etelä-Pohjanmaalle. Suviseurat ovat Kauhavalla ja Herättäjäjuhlat naapurikaupungissa Seinäjoella.
Sekä suviseura- että herättäjäjuhlaväki kuuluu evankelisluterilaisen kansankirkkomme tukipylväisiin, yhdessä kirkkoa tärkeänä pitävien muiden suomalaisten kanssa.
Kumpaankin liikkeeseen kuuluu paljon pappeja, kirkon hallintoon osallistutaan aktiivisesti ja kirkon toimitukset kuten kaste, rippikoulu ja avioliittoon vihkiminen ovat käytössä elämän luonnollisina osina.
Kirkkoa saatetaan arvostella joskus jyrkästikin, mutta sitä myös arvostetaan. Kirkkoyhteys näkyykin myös kesäjuhlissa. Ohjelmiin kuuluvat niin jumalanpalvelus kuin ehtoollisen viettokin. Sama toistuu monissa maakunnallisissa kesätilaisuuksissa, joita varsinkin vanhoillislestadiolainen väki järjestää.
Herätysliikkeissä siis kunnioitetaan kirkkoa, sen perinteitä ja sen opetuksen perusteita. Niiden mukaan myös halutaan elää. Tehdään työtä, kasvatetaan lapsia, hoidetaan velvollisuudet ja eletään rauhassa.
Myös kirkon kannattaa arvostaa kesäjuhlilleen jo kokoontunutta ja vielä kokoontuvaa seurakansaa. Se säilyttää ja vie eteenpäin sitä sanomaa, mitä varten kirkot ovat.
Miksi suomalaiset perinteet halutaan romuttaa ja hakea mallia amerikkalaisen uskonnollisuuden järjestyksestä?
Siksi kristillisdemokraattisen puolueen nuorisojärjestön hyökkäys kahta kansankirkkoamme vastaan tuntuikin oudolta.
Siinä suunnassako kristillisdemokraattien vastustajat ovat?
Kd-Nuoret kertoo tiedotteessaan kannattavansa kirkon ja valtion täydellistä erottamista toisistaan ja sanoo kirkollisveron asettavan ortodoksisen ja evankelisluterilaisen kirkon selvään etulyöntiasemaan muihin uskontokuntiin nähden.
Kd-Nuorten puheenjohtaja Ami Rinta-Valkama kertoo pitävänsä mahdollisena, että aloite voisi mennä puoluekokouksessa läpi (HS 15.6.).
”Meidänkin puolueessa on paljon jäsenistöä, joka ei kuulu evankelisluterilaiseen tai ortodoksiseen seurakuntaan. Ja on meillä ihan uskonnottomiakin joukoissa. Uskon, että pystymme vetoamaan puolueväkeen, että eikö tilanne ole heidänkin mielestään tällä hetkellä epäreilu”, Rinta-Valkama sanoo.
Uskonnolla politikointi on kuitenkin niin vaativa laji, että kristillisdemokraateissakin varmasti myös kadutaan. Ehkä joku puoluetta äänestänytkin ajattelee valintojaan uudestaan.
Saatetaan kysyä, miksi vapaiden suuntien ja muiden uskontokuntien puolesta puhuminen on kristillisenä itseään pitävälle puolueelle niin tärkeää? Miksi suomalaiset perinteet halutaan romuttaa ja hakea mallia amerikkalaisen uskonnollisuuden järjestyksestä? Ja miksi annettiin aseita myös vastustajien käsiin?
Kd-Nuorten aloitteeseen tarttuivat näet hanakasti myös sellaiset, joille uskonto ja kirkot ovat taikauskoa tai marxilaisen ideologian mukaisesti ”oopiumia kansalle”.
Kansankirkkomme ovat olleet rakentamassa suomalaista kansakuntaa ja suomalaista sivistystä. Niillä on yhä vahva kannatus. Niiden aseman myötä kristillinen tietous siirtyy yhteiskunnassamme sukupolvelta toiselle.
Ne vihkivät, hoitavat hautaustointa, tekevät monenlaista yleishyödyllistä ja inhimillistä työtä ja hallitsevat suurta ja arvokasta rakennuskantaa, johon kuuluu paljon yhteistä kulttuuriperintöämme. Suuresti arvostettu Kirkon ulkomaanapukin on osa evankelisluterilaisen kansankirkkomme toimintaa.
Jopa Suomen lipun voi katsoa muistuttavan paitsi pohjoismaisesta perheestä, myös sellaisen kristinuskon perinteestä, joka on ollut mukana Suomen kansan vaiheissa.
Kansankirkkojemme jäsenyys ei ole pakollista. Eroaminen on hyvin helppoa. Eikö se riitä kristillisdemokraateillekin?