Olympialaisten pöhötystautiin ja KOK:n bisneksiin pitäisi puuttua ennen kuin koko olympia-aate kärsii taas lisää

Sen sijaan, että taas spekuloitaisiin kansakuntien olympiamenestyksillä, olisi hyvä hetki käynnistellä entistä vakavampi keskustelu olympialaisten tulevaisuudesta.

Perusideat ovat edelleen mainioita: kansainvälinen urheilu voi edistää yksilöllistä ja yhteisöllistä hyväntahtoisuutta sekä maailman rauhaa, ja että tärkein asia olympialaisissa kilpailuissa ei ole voittaminen vaan osallistuminen.

Mutta mukaan on tullut paljon painolastia, mikä saisi paroni Pierre de Coubertinin kauhistumaan. Raha voittaa aatteet olympialaisissakin.

Ajat ovat toki muuttuneet. Parhaat urheilijat ovat ammattilaisia, kielletyt aineet ovat mukana ja rauhan edistämisen kanssakin on niin ja näin.

Mutta surullisinta on, että olympialiikettä käytetään poliittisesti hyväksi, ja olympialiike nöyrtyy tähän, kunhan saa riittävän korvauksen.

Sekä kesä- että talviolympialaiset ovat pöhöttyneet niin, että harva vakiintunut demokratia haluaa enää uhrata kansalaistensa rahoja kisojen järjestämiseen.

Niinpä kisoista onkin tullut yhä useammin myös poliittinen ja kansallinen näytös.

Sotshin talviolympialaiset olivat suuruudenhulluin esimerkki. Miljardi-investointeja kuorrutettiin dopingmenestyksellä.

Vaikka nyt päättyneet Pyeongchangin kisat maksoivat Sotshiin nähden ”kohtuullisesti” – vain 11 miljardia euroa – päästadion on yksittäinen kertomus järjettömästä tuhlauksesta.

Noin 80 miljoonaa euroa maksaneella stadionilla järjestetään vain neljä tilaisuutta – varsinaisten olympialaisten sekä paralympialaisten avajaiset ja päättäjäiset.

Sitten stadion puretaan. Sille ei ole käyttöä, ja kunnossapito maksaa. Muuallakin on rakennettu monenlaisia kisahalleja, koskimelontaratoja ja jopa asuntoja vain muutamia olympiaviikkoja varten.

Murheelliset kuvat hylätyistä suorituspaikoista ovat kiertäneet ympäri maailmaa. Silti asiaa vain päivitellään.

Loppu semmoisesta pitäisi tehdä.

Avainasemassa on kultapossukerho, jonka nimi on Kansainvälinen Olympiakomitea, KOK. Se pyörittää miljardibisnestä.

Tv-oikeuksien kauppa on tärkeässä osassa. Tämän bisneksen myötä saatettiin maksaa KOK:n hallituksen jäsenille 800 euron päiväraha Rion olympialaisten seuraamisesta.

On ilahduttavaa, että kritiikki heräilee myös urheilijoiden keskuudessa. Lumilautailija Roope Tonteri kertoo (Yle 17.2.) harkinneensa jopa olympialaista boikottia.

Moninkertaisen maailmanmestarin mielestä KOK esittää olevansa jotain muuta kuin on.

”Kansainvälisen olympiakomitean pitäisi olla oikeasti voittoa tavoittelematon järjestö. Jos ne kerran tekevät miljoonia, he voisivat vähän jakaa sitä urheilijoillekin. Että se ei olisi sitä, että meitä käytetään hyväksi ja ollaan täällä ihan pelinappuloina”, Tonteri sanoo.

Olympialaisista on tullut pöhöttynyt mammutti. Silloin olympia-aate saattaa jäädä helposti sivuosaan.

Mutta mitä pitäisi tehdä?

Lopettaa kisajärjestelyiden suurenmoisuudella kilpailu. Panna kustannuksille rajoja. Vähentää lajeja. Tai pohtia Tonterin ehdotusta, jonka mukaan kisoja pitäisi jakaa voimakkaasti.

Tonterin mielestä kisoja pitäisi viedä sinne, missä suorituspaikat ovat valmiina ja missä kukin laji kiinnostaa.

”Ei tarvitse rakentaa mitään. Säästyisi aika paljon rahaa”, Tonteri sanoo.

Huippu-urheilun ympäristöetiikka ei ole vielä ollut merkittävästi esityslistalla. Mutta voimme olla varmoja, että ennen pitkää se nousee otsikoihin muuallakin kuin vain Jyväskylän Suurajoissa.