Lex Bäckmania ei tarvita
Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari ehdotti vieraan vallan hyväksi tapahtuvan informaatiovaikuttamisen kriminalisointia huhtikuussa eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnalle antamassaan lausunnossa. Lausunto liittyi hallituksen NATO-selonteon käsittelyyn.
Suojelupoliisin kannanotto jäi keväällä vähälle huomiolle. Yle tarttui siihen 6. elokuuta, minkä jälkeen asiasta on käyty julkista keskustelua.
Asia ansaitseekin huolellisen pohdinnan.
Suojelupoliisin ehdotuksen mukaan rangaistavuus voisi koskea tilanteita, joissa ”vieraan valtion tiedustelupalvelun toimeksiannosta tai puolesta pyritään pahantahtoisesti vaikuttamaan Suomen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon tai levittämään ilmeisen perättömiä tai harhaanjohtavia tietoja Suomen yhteiskunnallisesta päätöksenteosta tai suomalaisen yhteiskunnan tilasta”.
Jos joku syyllistyisi tällaiseen toimintaan, hän saisi ensin varoituksen. Jos henkilö jatkaisi toimintaansa, hän syyllistyisi rikokseen.
Suojelupoliisin edustaja täsmensi ehdotusta Ylelle. Rikoksen tunnusmerkistön täyttymisen ehto olisi se, että henkilö itse tietää toimivansa ulkomaisen tiedustelupalvelun puolesta ja jatkaa toimintaa viranomaisten varoituksista huolimatta.
Dosentti Bäckmanin vaikutus on varsin rajallinen suomalaisessa yhteiskunnassa.
Onko tällaiselle lainsäädännölle todellista tarvetta?
Viime vuosilta nousee mieleen yksi henkilö, jonka toiminta saattaisi osittain täyttää suojelupoliisin esittämät tunnusmerkit.
Dosentti Johan Bäckman on vuosien ajan levittänyt ilmeisen perättömiä tai harhaanjohtavia tietoja Suomen yhteiskunnallisesta päätöksenteosta tai suomalaisen yhteiskunnan tilasta. Tietyt venäläiset tiedotusvälineet ovat käyttäneet häntä ”asiantuntijana” esimerkiksi venäläistaustaisten lasten huostaanottotapauksissa.
Bäckman on myös asettautunut Kremlin äänitorveksi esimerkiksi Krimin valtauksen ja viimeksi Ukrainan sodan yhteydessä.
Siitä ei kuitenkaan ole tietoa, toimiiko Bäckman vieraan valtion eli Venäjän tiedustelupalvelun toimeksiannosta tai puolesta. On siis epäselvää, täyttäisikö edes hänen toimintansa rikoksen tunnusmerkistöä suojelupoliisin tarkoittamalla tavalla.
Bäckmanin toiminta on epäilemättä kiusallista ja se on aiheuttanut harmaita hiuksia monille viranomaisille. Esimerkiksi Helsingin yliopistossa on pohdittu, voisiko hänen dosentin tittelinsä perua.
Oikeusvaltiossa ei pidä kuitenkaan lähteä muuttamaan lakeja yhden henkilön takia. Dosentti Bäckmanin vaikutus on varsin rajallinen suomalaisessa yhteiskunnassa. Valpas media ja valistunut yleinen mielipide pitävät siitä huolen.
Mitä ulkomaihin kuten Venäjään tulee, Suomen edustajien pitää vain jaksaa levittää oikeata tietoa maastamme dosenttimme kohupuheiden vastapainoksi.
Vaarallisinta Supon ehdotuksessa on, että se näyttää itse asiassa peilikuvalta Venäjän nykymenosta. Siellähän suitsitaan kaikki kriittiset mielipiteet jokseenkin mielivaltaisella lainsäädännöllä.
Bäckmanin tapaisten ilmiöiden suitsimiseen ei tarvita uutta, tulkinnanvaraista lainsäädäntöä. Vakoilun ja maanpetoksellisen toiminnan varalta meillä on jo riittävät pykälät olemassa.