Koskelan teinisurma järkyttää ja toivottavasti myös herättää

Pääkirjoitus

Helsingin käräjäoikeudessa alkoi tällä viikolla oikeudenkäynti, jossa kolmea teinipoikaa syytetään 16-vuotiaan pojan murhasta viime joulukuussa. Uhria pahoinpideltiin perjantai-iltana tuntikausia Koskelan sairaalan lähistöllä ja jätettiin lopuksi ulos kuolemaan.

Yksi tekijöistä palasi vielä katsomaan uhria ja raportoi kavereilleen, että poika kuolee varmaan pian. Pari poikaa kävi vielä seuraavana päivänä siivoamassa jälkiä, mutta apua ei kukaan hälyttänyt missään vaiheessa.

Kaksi syytetyistä tunsi uhrin jo päiväkodista saakka. Kolmas syytetty tuli kaveriporukkaan mukaan vasta viime kesänä.

Poliisin esitutkintamateriaali on järkyttävää luettavaa. Uhria juotettiin väkisin, jotta pahoinpitely sujuisi helpommin. Hakkaamista suunniteltiin etukäteen Snapchat-viesteissä.

Perjantai-illan alkoholihuuruinen sessio oli vain pitkän tapahtumasarjan huipennus. Uhria oli pahoinpidelty monesti ennenkin, kerta kerralta pahemmin. Hän tuli kuitenkin aina uudelleen mukaan ”kavereiden” illanviettoon, nähtävästi siksi, että hiljaisella pojalla ei muita kavereita ollut.

Taas kerran on herännyt kysymys, miten tällaista voi tapahtua? Sama kysymys esitettiin viimeksi muutama vuosi sitten, kun huoltajat käärivät alle kymmenvuotiaan tytön mattoon sillä seurauksella että tämä kuoli. Tämäkään ”kuritus” ei ollut ensimmäinen laatuaan vaan tytöstä oli tehty useita lastensuojeluilmoituksia.

Myös Koskelan uhri oli lastensuojelun asiakas. Aiempien pahoinpitelyiden vammat huomattiin, mutta viranomaiset eivät osanneet nytkään tehdä niistä riittävän vakavia johtopäätöksiä.

Lastensuojelun voimavaroja onkin syytä lisätä. Kaikkea vastuuta ei kuitenkaan voi viranomaisille sysätä.

Viranomaisten syyttäminen on helppoa. Yhtä helppoa on vaatia lisää resursseja lastensuojeluun vastaavien tapausten estämiseksi.

Lastensuojelun voimavaroja onkin syytä lisätä. Kaikkea vastuuta ei kuitenkaan voi viranomaisille sysätä.

Kaikilla aikuisilla on oikeus ja velvollisuus puuttua ainakin oman lähipiirinsä nuorten pahoinvointiin. Aivan vieraillakin on velvollisuus toimia, jos näkee pahoinpitelyn. Kännykkää on käytettävä sellaisessa tilanteessa poliisille soittamiseen eikä kuvien ottamiseen sosiaaliseen mediaan.

Paras keino näiden traagisten tapausten estämiseen on samalla vaikein. On tuettava perheitä niin, että ne kykenevät selviämään kasvatusvastuustaan. Tämä vaatii monenlaisia ratkaisuja talouspolitiikasta alkaen. Ovathan työ ja toimeentulo turvallisen perhe-elämän perusedellytyksiä.

Päättäjien pitää arvioida muutenkin ratkaisujaan sen perusteella, kuinka ne tukevat toimivien lähiyhteisöjen muodostumista ja säilyttämistä. Tämä näkökulma tulisi muistaa, kun tehdään vaikkapa aluepolitiikan ja kaavoituksen päätöksiä. Epäonnistumista näillä sektoreilla on vaikea paikata sosiaalipolitiikalla.

Ministerit kannattavat nyt lastensuojelun henkilöstön lisäämistä. Ei vain pidä tuudittautua siihen, että se riittää näiden murhenäytelmien estämiseen. Koko yhteiskunnan ja kaikkien kansalaisten pitää herätä näkemään oma vastuunsa.