Koronakriisiä voi selättää niinkin, että vähentää passiivista median seuraamista ja aloittaa mullan kuopsutuksen ja muut kevättyöt

Kun on pakko olla vain kotona ja uutisetkin ahdistavat, puutarhatyöt ja kasvun seuraaminen voivat tuoda uutta toivoa.

Näin uskoo Puutarhaliiton toimitusjohtaja Timo Taulavuori Helsingin Sanomien haastattelussa (7.4.). Taulavuori kehottaakinsuomalaisia ilman lämmetessä jättämään passiivisen median seuraamisen vähemmälle ja aloittamaan ”mullan kuopsutuksen”.

Oma piha tai parveke – siinä hyvinvoinnin lähteitä.

Näkymää tukee Puutarhaliiton Kantar TNS:llä teettämä tutkimus. Sen mukaan puutarhaharrastuksen suosio on kasvanut – ja erityisesti nuorempien parissa.

”Vielä noin kuusi vuotta sitten vain kymmenisen prosenttia alle 35-vuotiaista oli kiinnostuneita puutarhanhoidosta. Nyt kiinnostuneita on jo puolet samanikäisistä”, kertoo Taulavuori HS:n haastattelussa.

Viruspandemia ei ainakaan vähennä mielenkiintoa. Jokainen on nähnyt kotimaisen ruokatuotannon arvon, ja omavaraisuuteen päin pienikin kasvimaa viittaa.

Omavaraisuuteen päin pienikin kasvimaa viittaa.

Kasvava kiinnostus oman maapalan viljelyyn voisi olla avuksi maaseudulle. Autioita torppia ja isompiakin taloja on. Mutta niiden tunnearvoja rakastetaan monesti aivan liikaa. Vaikka niillä ei tehtäisi yhtään mitään, niistä ei osata luopua.

Ja niin ne ränsistyvät ympäristöineen. Naakat vain pesivät savupiipuissa.

Moni maaseudun puolestapuhuja on kirjoittanut ja puhunut tästä. Sellainen on esimerkiksi tunnettu julkisuuden henkilö, näyttelijä Olga Temonen.

Hän asuu perheineen maataloa Iitissä, ja uskoo, että moni kaupunkilainen olisi halukas ostamaan torppia – järkevään hintaan. Mummonmökiksi, kotitarveviljelyyn – tai muuten vain vapaa-ajan viettoon (Yle 9.3.).

Temonen on puhunut samasta asiasta ennenkin. Häntä kannattaisi kuunnella. Kaikkialla maaseudulla on asumattomia taloja, joista joku saattaisi olla kiinnostunut.

Autioina ne nyt vain rumentavat maisemaa ja pilaavat mielikuvaa maaseudusta. Jos ne olisivat vapaa-ajan tukikohtia, niitä kunnosteltaisiin ja laiteltaisiin, ja niiden puutarhoja viljeltäisiin. Tämä kaikki toisi uutta elämää.

Ehkä joku voisi joskus muuttaa pysyvästikin maalle. Kyläyhdistykset ja kunnatkin voisivat tarttua asiaan – sitten kun ajat paranevat.

Autioiden rakennusten eloon herättämisestä voitaisiin tehdä projekti. Rakennukset luetteloitaisiin, ja niiden omistajat etsittäisiin selville. Myyntihaluja kyseltäisiin. Kauppahintasuosituksiakin voitaisiin antaa. Tämä olisikin tärkeää.

Kuten Temonenkin sanoo, autiotalojen kaupat syntyvät vain ”järkevään hintaan”. Vieraista tunnearvoista ei kukaan halua maksaa.

Mutta halpakin hinta on myyjälle enemmän kuin ei mitään. Ja sellaisia luuloja tuskin kannattaa elätellä, että aution talon arvo kasvaisi aikojen kuluessa.

Tosin monen suomalaisen kesämökkeily on nyt vain haave. Mutta Uudenmaan saarto loppuu ennen pitkää, ja koronapainajaisesta päästään.

Oma viljelyharrastus voi silloin lisääntyä. Se saattaa hyvinkin osoittautua yhdeksi sellaiseksi pysyväksi muutokseksi, joita nyt ennakoidaan, kun sanotaan, että ”maailma ei palaa täysin entiselleen”.

”Rajoja menee kiinni ja tiettyjen ruokien hinnat tulevat nousemaan. Kaikkia satoja ei saada korjattua. Pieni omavaraistalous voi olla tässä tilanteessa ihan hyvä, ja hienoa, että ihmiset miettivät asiaa tältä kannalta”, Puutarhaliiton toimitusjohtaja sanookin.