Kaksoiskuntalaisuus on törmännyt aiemmin perustuslakiin, mutta voisivatko korona-ajan perustelut puoltaa lain muuttamista?
Vaikka korona-aika ei lopulta merkitsisikään maalle ja maakuntiin suuntautuvaa muuttoaaltoa, yksi pandemian vaikutus jää epäilemättä pysyväksi.
Monipaikka-asuminen lisääntyy.
Yhä useampi viettää yhä suuremman osan vuodesta muualla kuin siinä kunnassa, missä on virallisesti kirjoilla.
Tätä varten kunnostellaan kesäpaikkoja ja perintökiinteistöjä, ja hankitaan uusia kakkosasuntoja.
Etätyöt olivat aluksi turvallisuusratkaisu, mutta nyt niitä ajatellaan jo osana työpaikan tilatarvetta. Myös muut syyt painavat yhä enemmän. Luonnonläheisyys, suurempi vapaus, vihreämpi elämä oman kasvimaan ja puutarhan myötä tai vain asumisen ajoittainen vaihtelu kiehtovat.
ASUMINEN useammalla kuin yhdellä paikkakunnalla yleistyy, ja tämä pitäisi ottaa paremmin huomioon lainsäädännössä sekä kuntien toiminnassa.
Näin todettiin kaksoiskuntalaisuutta selvitelleen työryhmän selvityksessä, joka valmistui alkuvuodesta 2018. Työn oli pannut alulle silloinen kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen.
Suositukset jäivät kuitenkin puolitiehen, sillä työryhmä törmäsi perustuslakiin. Sitä ei sentään tohdittu esittää muutettavaksi.
Siksi tärkeimmät kysymykset – kunnallisen verotuksen ja äänioikeuden jakaminen kahden kunnan kesken – jäivät tarkastelun ulkopuolelle.
Harmin paikka.
Sitäkin varten keskusta on hallituksessa, että tällaisiakin asioita voitaisiin edistää.
JUURI niihin olisi pitänyt tarttua. Ne luovat epätasa-arvoa. Vaikka asuisimme suuremman osan vuodesta muualla kuin virallisessa kotikunnassa ja käyttäisimme tämän kunnan palveluja, kunnallisvero maksetaan vain virallisen kuntalaisuuden mukaan.
Tosin kiinteistöverotuksessa kaksoiskuntalaisuus huomioidaan, omalla tavallaan. Kakkosasunnon verokohtelu on yleensä ankarampi.
Äänioikeus taas on sidoksissa verotukseen. Täytyyhän kansalaisella olla oikeus vaikuttaa siihen, miten hänen maksamiaan verorahoja käytetään.
MONIPAIKKAISEEN vapaaehtoiseen kuntalaisosallistumiseen on kyllä löydetty keinoja. Kunnille ne eivät yleensä tuo kuitenkaan tuloja vaan pikemminkin vain menoja.
Monipaikka-asumisen sekä kunnallisen verotuksen ja kunnallisen äänioikeuden sopeuttaminen vaatisikin ennakkoluulotonta ajattelua ja myös perustuslain muutostarpeen tarkastelua.
Ainakin paperilla on helppo ehdottaa, että kansalaisen maksama kunnallisvero voisi jakautua kahden kunnan kesken.
Yhtä helppo on sanoa, että kunnallinen äänioikeus voisi jakautua samassa suhteessa kuin veronmaksukin. Voisimme antaa esimerkiksi 0,75 ääntä toiseen kuntaan ja 0,25 ääntä toiseen.
Kuulostaa vallankumoukselliselta – mutta maailma kehittyy.
JOS sote-uudistus toteutuu hallituksen kaavailemassa muodossa, kuntatalous kokee suuren muutoksen. Sote-menot ja niitä vastaavat tulot poistuvat kuntien budjeteista.
Tässä yhteydessä voitaisiin kunnallisverotusta tarkastella myös monipaikka-asumisen näkökulmasta, sillä veroprosenttien suuri haarukka mitä todennäköisimmin pienenee selvästi.
Monipaikka-asuminen on ottanut tänä keväänä sellaisen harppauksen, että verotuksen ja äänioikeuden epäoikeudenmukaisuudet pitäisi ottaa uudestaan esille ja ilman perustuslaillisia reunaehtoja. Sitä varten keskusta on hallituksessa, että tällaisiakin asioita voitaisiin edistää. Vastakaikua voisi löytyä tällä kertaa erityisesti vihreistä.
