Hallituspuolueet saisivat pyytää puheitaan edeltäjiltään anteeksi, sillä lisävelanotto on edelleen yhtä kovaa, vaikka koronaakaan ei enää ole
Hallituspuolueet lupasivat vaalien alla lopettaa valtion velkaantumisen. Mutta mitä teki Orpon hallitus? Se aikoo ottaa ensi vuonna lisää syömävelkaa yli 10 miljardia euroa, jos valtionvarainministeri Riikka Purran esitys toteutuu sellaisenaan.
Hallituksen säästötalkoot on peruttu. Numerot eivät valehtele. Velkaralli jatkuu entiseen malliin tai jopa suurempana.
Ministereiden selitykset ja palopuheet eivät vakuuta. Velkaantumistahti taittuu todella hitaasti, sillä hallituksen arvion mukaan Suomi ottaa velkaa vielä vuonna 2027 reilut 9 miljardia euroa.
Kokoomuksen puheenjohtajan, pääministeri Petteri Orpon kevään vaalilupaukset ovat osoittautumassa jo nyt vaalihumpaksi. Lupaukset olivat suuria ja mahtipontisia, valittu poliittinen linja on aivan jotain muuta.
Suomen historian oikeistolaisin hallitus tekee sitä, mitä siltä voi odottaa. Se syventää kansakunnan kahtiajakoa ottamalla köyhiltä ja jakamalla rahat hyvätuloisille.
KORONAKRIISI ja Ukrainan sota pakottivat edellisen hallituksen ottamaan runsaasti enemmän velkaa, mitä se alun perin suunnitteli. Tällä velanotolla oli myös nykyisten hallituspuolueiden tuki.
Yhteinen näkemys oli, että kansalaisten terveys ja kansakunnan hyvinvointi laitetaan etusijalle. Valtiovalta tuki yrityksiä, jotta ne pääsivät pahimman kriisivaiheen yli.
Vaalitaistelun tuoksinassa hallituspuolueet kokoomuksen ja perussuomalaisten johdolla tuomitsivat politiikan, jota he itse olivat kannattaneet. Muistinmenestyksen vakavuutta kuvaa se, että vaalien jälkeen samat puolueet jatkavat velan ottoa entiseen malliin.
HALLITUKSEN linja on vahvasti oikeistolainen. Se istuu erinomaisesti kokoomuksen linjaan.
Hyvätuloiset saavat reilun veroalen solidaarisuusveron ylärajan nostamisen seurauksena. Ja kyllä – hallitus myös leikkaa ja reippaasti, mutta pääasiassa vähävaraisilta, sairailta ja työttömiltä.
Suomen historian oikeistolaisin hallitus tekee sitä, mitä siltä voi odottaa. Se syventää kansakunnan kahtiajakoa ottamalla köyhiltä ja jakamalla rahat hyvätuloisille.
Hyvätuloisten edunvalvonta sopii kokoomuslaisten pirtaan. Se kuuluu puolueen ydintehtäviin. Velkarallin jatkuminen voi hirvittää joitakin kannattajia, mutta sillä ei ole niin suurta merkitystä, jos oma talous voi paksusti.
Samaa ei voi sanoa perussuomalaisista. Moni perussuomalaisten äänestäjä tulee pettymään, kun hallituksen oikeistolaisen politiikan vaikutukset alkavat näkyä ihmisten arjessa.