Hallitus kävi kuilun partaalla

Pääkirjoitus

Hallituspuolueiden puheenjohtajat pääsivät keskiviikkona viikon neuvottelurupeaman jälkeen sopuun lähivuosien talouskehyksistä. Samalla sovittiin turvetuottajien ahdingon lievittämisestä.

Kehysriihi ajoi kaikki hallituspuolueet mutta varsinkin keskustan perimmäisten kysymysten äärelle. Puolueen oli ratkaistava, haluaako se olla mukana nykyisessä hallituskokoonpanossa vai ei.

Hallitusratkaisu jakoi mielipiteitä jo kaksi vuotta sitten, kun keskusta päätti lähteä raskaan vaalitappion jälkeen mukaan SDP:n johtamaan hallitukseen yhdessä vasemmistoliiton, vihreiden ja RKP:n kanssa.

KESKUSTA sai hallitusohjelmaan kaikki tärkeimmät tavoitteensa, mutta se ei ole opposition kritiikkiä lieventänyt. Keskustaa on leimattu niin pitkään ja hartaasti vihervasemmiston apupuolueeksi hallituksessa, että suuri osa puolueen kannattajistakin on alkanut uskoa tähän väitteeseen. Tämä on näkynyt gallupeissakin.

Hallitus ei ehtinyt hitsautua yhtenäiseksi joukkueeksi ennen koronakriisiä. Hallituspuolueiden näkemyserot talouspolitiikasta peittyivät kriisin alle.

Loputtomiin näitä eroja ei voinut peitellä. Puoliväliriihi oli viimeinen hetki katsoa, onko viiden puolueen kesken mahdollista löytää yhteinen näkemys taloudenhoidosta.

Siksi keskusta jännitti jousen äärimmilleen. Keskiviikkona tultiin tilanteeseen, jossa parempaa ratkaisua ei enää neuvottelemalla ollut mahdollista saavuttaa. Keskustan oli päätettävä, riittääkö se vai lähdetäänkö hallituksesta.

Tärkeämpää on huomata, että hallituksen kaatamista olisi ollut erittäin vaikea selittää suurelle yleisölle. Olihan viimeisten päivien riitahaarukka kaventunut euroissa jo varsin vaatimattomaksi.

KESKUSTA päätti hyväksyä sopuratkaisun. Puheenjohtaja Annika Saarikon mukaan ratkaisu ei ollut täydellinen, mutta kuten hän totesi, harvoin elämä on.

Saarikko muistutti, että keskusta on vastuunkannon puolue. ”On aika sotia ja on aika sopia”, hän totesi.

Sovintoratkaisu jatkaa myös keskustan historiallista toimintatapaa. Onhan puolue on eronnut hallituksesta vain kahdesti itsenäisyyden aikana.

Maalaisliiton Kyösti Kallio ja Eero Pehkonen erosivat Paasikiven senaatista elokuussa 1918, kun se ryhtyi tekemään Suomesta kuningaskuntaa sisällissodan jälkeen. Toisen kerran puolue hajotti hallituksen joulukuussa 1958, jolloin ulkoministeri Johannes Virolainen erosi K. A. Fagerholmin yöpakkashallituksesta.

Varmaa on, että oppositio jatkaa keskustan arvostelemista. Toivottavasti puolueen eduskuntaryhmän itsetunto vahvistui viikon kriisin ansiosta sen verran, että arvosteluun uskalletaan vastata selkä suorana.

TÄRKEÄMPÄÄ on huomata, että hallituksen kaatamista olisi ollut erittäin vaikea selittää suurelle yleisölle. Olihan viimeisten päivien riitahaarukka kaventunut euroissa jo varsin vaatimattomaksi.

On myös hyvä muistaa, että hallituskautta on jäljellä vielä kaksi vuotta. Hallitus joutuu jatkossakin tekemään vaikeita päätöksiä.

Ilmapiiri tosin saattaa keventyä, jos ja kun talous pyrähtää rajuun kasvuun koronapandemian helpottaessa. Hallituksen on siinä tilanteessa pidettävä huolta, että talous ei pääse ylikuumenemaan.

Kehysriihi oli monin tavoin poikkeuksellinen. Erikoisinta oli, että valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) ei ollut läsnä ratkaisevissa neuvotteluissa. Sopua etsittiin hallituspuolueiden puheenjohtajien kokoonpanolla, jossa keskustaa edusti Annika Saarikko.

Tällainen asetelma ei voi olla pysyvä. Luontevin ratkaisu on, että Saarikko ottaa valtiovarainministerin salkun.