Eino Leino panee kyllä pohtimaan, olisivatko runoilijat sittenkin parempia myös poliitikkoina
Keskikesään osuu merkkipäivä, joka antaa ajattelemista meille kaikille. Se panee jopa kysymään, olisivatko runoilijat sittenkin parempia politiikassakin kuin poliitikot.
Tuo hetki on suuren runoilijamme Eino Leinon päivä.
Sitä vietettiin kuluneella viikolla. Se on nimetty myös runon ja suven päiväksi. Siitä on tullut vakiintunut liputuspäiväkin.
Maailman melskeen keskellä sopii kaivaa esiin vaikkapa Leinon runoelma Hymyilevä Apollo. Se on suomalaisten rakkaimpia runoja. Yleisradiossa sitä on luettu vuosikymmenet uudenvuoden yönä.
Yksi runoelman lainatuimmista kohdista kuuluu näin:
”Oi, ihmiset toistanne ymmärtäkää, / niin ette niin kovat oisi! / Miks emme me kaikki yhtyä vois? / Ja yksi jos murtuis, muut tukena ois. / Oi, ihmiset toistanne suvaitkaa! / Niin suuri, suuri on maa.”
KAIKKI olemme huomanneet, että runoilijan toivomus on ajankohtaisempi kuin aikoihin.
Vastakkainasettelut ovat käyneet yhä ankarammiksi niin kansojen kesken kuin kansakuntien sisälläkin. Ihmiset jakaantuvat eri leireihin, jyrkästi ja julmasti. Sanotaan kärjekkäästi, loukataan tarkoituksellisesti, ivataan.
Pääsyylliseksi osoitetaan sosiaalista mediaa, aiheellisestikin. Somessa voi anonyymisti sanoa sellaista, mitä päin naamaa ei ikinä tohtisi.
Ja kyllä tätä tilaisuutta käytetäänkin hyväksi! Someräyhän sanotaan jopa uhkaavan yhteiskuntarauhaa (Yle 9.7.).
Some ei kuitenkaan toimi itsenäisesti. Ihmisen sormet ja ihmisen mieli sen viestejä kirjoittavat. Meitä syyllisiä on paljon.
Mutta samalla olemme myös heitä, jotka voimme tilannetta korjata. Siihen ei suuria tarvita, vaikka vain runoilijan huokauksen muistaminen:
” Oi, ihmiset toistanne ymmärtäkää, / niin ette niin kovat oisi!”
Toistemme ymmärtäminen ja suvaitseminen ovat kansanvallan peruspilareita. Yhteiskunnallisissa asioissa ei ole vain yhtä totuutta.
SEN sijaan, että mukiloimme toisimme sanallisesti somessa, voisimme noudattaa edes kesällä Hymyilevän Apollon esittämää vaihtoehtoa:
”Oi, katsokaa, miten lainehet / niin kauniisti rantoja kaulaa! / Oi, kuunnelkaa, miten lintuset / niin kauniisti lehdossa laulaa! / Oi, ootteko nähnehet illan kuun ja kuullehet kuisketta metsän puun, / min ylitse valkeat hattarat / suvitaivaalla vaeltavat?
Tai ootteko koskaan te painaneet / pään kesäistä nurmea vastaan, / kun heinäsirkat on helisseet / ja raikunut laulu rastaan? / Sinikellot tokko ne keinuivat, / lepinkäiset tokko ne leijuivat, / ja tuoksuiko kukkaset tuhannet? / – Sitä tuoksua unhota et.”
TOISTEMME ymmärtäminen ja suvaitseminen ovat kansanvallan peruspilareita. Yhteiskunnallisissa asioissa ei ole vain yhtä totuutta.
Se tarkoittaa, että toisella on oikeus olla eri mieltä kanssani, kertoa mielipiteensä ja toimia sen mukaan. Ja huomio! Tämän hyväksyminen suojelee myös minun oikeuksiani.
Ranskalainen valistusfilosofi Voltaire sanoi jopa näin:
”Olen eri mieltä kanssasi, mutta olen valmis kuolemaan sen puolesta, että sinulla on oikeus sanoa se.”
Kansanvalta oli Santeri Alkionkin ihanteena:
”Alkiolle kansanvalta ei ole ’ehdoton enemmistö sellaisenaan’, vaan sitä on pikemminkin ’kompromissi- eli sovittelusaavutus’, jossa ’eri vivahdukset, mikäli mahdollista, otetaan huomioon’. Näin saadaan asioille ’harkitumpi perustelu’.”
”Osin taustana on sekin, että Alkio näki kaikissa puolueissa jotakin oikeutettua ja huomioon otettavaa”, kirjoittaa keskustafilosofi Seppo Niemelä kirjassaan ”Ajankohtainen Alkio”.
Näiden Alkion ajatusten luulisi sopivan kaikille suomalaisille.
Ilman vihaa, vastakkainasetteluja ja tarpeetonta jyrkkyyttä, Hymyilevän Apollon ja suven hengessä.