Jotakin positiivista

Ihmisen vajoaa helposti apatian ja negatiivisuuden tuntemuksiin. Etenkin toisten, niiden vastuussa olevien, toimet on muodikasta tuomita. Johtajat leimataan tunareiksi, päättäjät taitamattomiksi ja hallitus epäonnistuneeksi.

Huonojen ennustusten esittäjä osuu aina jossakin kohdalleen ja pääsee myöhemmin hekumoimaan olleensa oikeassa. Tämäkin teksti uhkasi käsitellä EU:n hajoamista, SOTE-ratkaisun kaatumista, eurokriisin uutta tulemista ja puun polttamisen kieltoa.

Optimistisen perusluonteeni ja vaimon kehotuksen yhteisvaikutuksesta päätin kuitenkin kirjoittaa jotakin positiivista. Optimismiin on myös objektiivisia syitä.

Suomen kuntien talous näyttää ensi vuonna kokonaisuutena kohentuvan. Suuri vaikutus tähän on niillä palkka- ja eläkekulujen säästöillä, joista sovittiin ns. kilpailukykysopimuksessa.

Valtio toki velkaantuu suunnitelmia enemmän, mutta se osaltaan kompensoi niitä menetyksiä, joita kilpailukykysopimus voi aiheuttaa kotimaiseen kysyntään.

Julkisen sektorin henkilöstökulujen supistaminen on hallitukselta ja työmarkkinaosapuolilta voimakas saavutus, joka ensi kertaa neljännesvuosisataan todellisuudessa helpottaa kuntien talouspaineita.

Erityisen positiivista on talouden veturin, viennin, näkymien kääntyminen lähes vuosikymmenen menetysten jälkeen positiiviseksi.

Kuten 1990-luvun lamasta noustessakin, laivanrakennusteollisuus näytti ensimmäiset kasvun välähdykset. Auto- ja konepajateollisuus seuraavat perässä.

Kun viennin avulla vaihtotase saadaan käännettyä positiiviseksi, alkaa julkinen talouskin kääntyä ylijäämäiseksi.

Suuri merkitys on biotalouden hankkeilla. Uskon itse, että ainakin Pohjois-Suomen Kiina-vetoiset hankkeet tulevat käynnistymään, rahasta kun ei tässä tapauksessa ole pulaa ja tuotteille on taattu kysyntä. Myös Kuopion biotuotetehdashankkeen ympärillä näyttää tapahtuvan.

Näihin hankkeisiin, joista Äänekoski käynnistyy jo ensi vuonna, liittyy vielä uusia mahdollisuuksia, kun perinteisen sellunteon ohella ryhdytään myös todellisuudessa kehittämään uusia tuotteita, jotka korvaavat öljypohjaisen talouden materiaali- ja rahavirtoja.

Ulkomaisten investointien ja myös yrityskauppojen – kuten laivanrakennusalalla – tapahtuminen kertoo myös syvemmältä kumpuavaa positiivista viestiä. Ulkomainen pääoma uskoo Suomen yhteiskunnan vakauteen, koulutetun työvoiman saatavuuteen, sopimusten pitämiseen ja siihen, että Suomeen investoitu pääoma on turvassa ja tuottaa.

1990-luvun lamaan verrattuna Suomen pankkijärjestelmä ja pankkien taseet ovat teräkunnossa. Suomen rahoitusjärjestelmää ei uhkaa sisäinen heikkous vaan riskit liittyvät euroalueen levottomuuksiin. Tässäkin asiassa Suomi on oppinut läksynsä ja hoitanut leiviskänsä.

Paljon mölyä aiheuttaneiden säästöjen jälkeenkin Suomi on maailman kärkimaita mitä tulee koulutukseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen.

Kaikki tämä kertoo siitä, että syvän negatiivisesta ilmapiiristä huolimatta jotakin positiivista tapahtuu, jotakin on tehty oikein. Juha Sipilä on oikeassa puhuessaan siitä, että meidän on päästävä irti apatiasta ja annettava huutia poliittiselle tusinataloudelle, jota gallupit ja lööpit pyörittävät.

Näiden kasvun tekijöiden ja merkkien havaitsemisen päälle on kuitenkin muistutettava, että pitkä matka Suomen uuteen vahvuuteen on vasta alkumetreillä.

Hallituksen ja tulevien hallitusten on jatkettava menojen karsintaa, kilpailukyvyn parantamista ja erilaisten tukien ja etuuksien remonttia.

Muu merkitsee vaarallista ja välinpitämätöntä uskoa siihen, että Suomi voisi Seppo Kääriäisen sanoja lainatakseni menestyä ”kukkoilemalla tai lusmuilemalla”.

Nyt näkyvän muutoksen jatkuvuuden voi taata ainoastaan vastuullinen poliittinen kulttuuri, jossa tyhjät lupaukset eivät valtaa alaa. Tässä joudun valitettavasti toteamaan, että ainakaan johtavien poliitikkojen tv-tenttien perusteella tunnelin päässä ei näy lainkaan valoa.

Ehkäpä puolueiden puheenjohtajien kannattaisikin noudattaa esimerkkiäni ja koettaa ajatella, että jokin asia saattaa oikeasti olla myös hyvin, ja jopa parjatussa nyky-Suomessa maailman parhaassa kunnossa. Mahtaako olla ylivoimainen haaste?