Lähteet Timesille: Euroopan varauduttava USA:n ja Venäjän diiliin
The Timesin haastattelemat eurooppalaiset virkamieslähteet varoittavat, että Yhdysvallat saattaa hylätä Nato-liittolaisensa ja solmia sopimuksen Venäjän kanssa.
Lähteet ilmaisevat huolensa siitä, ettei Yhdysvaltain presidentti Donald Trump välttämättä enää suojelisi Naton jäsenvaltioita, jos Venäjä hyökkäisi niiden alueelle.
– Amerikkalaisten vetäytyminen Euroopan turvallisuusasioista ei ole enää pahin skenaario. Pahin skenaario on se, että amerikkalaiset vetäytyvät Euroopan turvallisuudesta ja kääntyvät meitä vastaan, eräs lähde toteaa lehdelle.
Brittiläinen sotilaslähde nostaa esiin huolen, ettei Yhdysvallat välttämättä olisi paikalla puolustamassa Euroopan itäreunaa, jos sinne hyökättäisiin.
Toisen lähteen mukaan on ”viisasta pitää erilaisia ratkaisuja tai vaihtoehtoja takataskussa Naton ja JEF:n lisäksi”, viitaten Britannian johtamaan kymmenen maan sotilaalliseen kumppanuuteen, johon Suomikin kuuluu.
Trump vihjasi viime viikolla julkisesti, ettei Yhdysvallat enää tukisi liittolaisiaan, koska Nato on haluton tukemaan häntä Iranin sodassa. Trump oli pyytänyt Yhdysvaltain Nato-liittolaisilta apua Hormuzinsalmen avaamiseksi.
– Olimme aina paikalla, kun he tarvitsivat apua. Olisimme aina olleet paikalla, kun he tarvitsivat apua, Trump sanoi torstaina kabinettinsa kokouksessa.
– Olemme siellä suojellaksemme Eurooppaa Venäjältä. Teoriassa se ei vaikuta meihin, meillä on suuri ja kaunis valtameri välissä. Olemme siellä suojellaksemme Natoa… suojellaksemme heitä Venäjältä. Mutta he eivät suojele meitä. Siinä ei ole järkeä.
Timesille puhuneet virkamieslähteet pelkäävät, että Trump saattaa ”yrittää solmia suuren sopimuksen venäläisten kanssa” Euroopan maiden ohi.
– Valitettavasti näyttää siltä, että [Venäjän presidentti Vladimir] Putin on Trumpille suurempi ystävä, toteaa korkea-arvoinen ukrainalainen sotilaslähde.
Timesin haastattelemat lähteet arvioivat, että Iranin sota voi vaikuttaa vakavasti Ukrainan kykyyn taistella Venäjää vastaan. Sota on jo maksanut Yhdysvalloille kymmeniä miljardeja dollareita ja kuluttaa nopeasti sen sotilaskalustovarastoja.
Yhdysvalloissa liikkui viime viikolla raportteja, joiden mukaan Pentagon harkitsee Ukrainalle suunnitellun sotilasavun uudelleenohjaamista Lähi-itään. Perjantaina maan ulkoministeri Marco Rubio ilmaisi olevansa avoin aseiden siirtämiselle Ukrainalta Yhdysvaltain Iranin-hyökkäyksen tueksi.
– Mitään ei ole vielä siirretty, mutta niin voi käydä, Rubio sanoi.
– Jos tarvitsemme jotain Amerikalle ja se on amerikkalaista, aiomme pitää sen ensisijaisesti Amerikalla.
Tiistaina Rubio totesi Fox Newsin haastattelussa, että Yhdysvaltojen tulee miettiä uudelleen suhdettaan sotilasliitto Natoon Lähi-idän sodan jälkeen.
Rubio osoitti haastattelussa pettymyksensä siitä, ettei maa ole saanut käyttää Euroopassa sijaitsevia sotilastukikohtia.
Trump puolestaan sanoi tiistaina Telegraphin haastattelussa harkitsevansa vakavasti Yhdysvaltojen vetämistä pois Natosta.
Trump sanoo pitäneensä Natoa aina paperitiikerinä. Hän lisäsi, että Venäjän presidentti Vladimir Putinin ajattelee samoin.