Venäjän liehakoijat
Kaksi viimeistä läntisen elämänmuodon linnaketta ennen roistovaltio Venäjää ovat Kotka ja Hamina. Molemmilla on Venäjä-rasitteensa, sieltä kyyristelyn ajoilta.
Kotkan valtuusto osoitti ryhdikkyytensä ja äänesti Ukrainan sodan alkamisen jälkeen Leninin patsaan piiloon viemisen puolesta. Se ilon päivä oli viime viikon tiistaina. Väkeä näytti olleen muutama. Mediaa enemmän kuin katselijoita. Nopsaan lensi painava ukonpää kuormurin lavalle ja pois.
Mielenosoitus toki oli.
Yksi taistolainen ikikommunisti, näyttö ruplavetoisesta maanpetoksellisuudesta puuttuu, istui apuvälineessään ja liehutti kävelykepissä Neuvostoliiton lippua, joo-o, sirppiä ja vasaraa.
Noin paljon se siis kotkalaisia kosketti. Paitsi!
Kotkan entisen työväentalon, nykyisen konserttitalon seinässä on edelleen muistolaatta sen erinomaisen asian vuoksi, että Lenin on yöpynyt niillä sijoin vuonna 1907. Sitä laattaa ovat vaalineet, vaikka Neuvostoliitto pommitti talon aikanaan näyttämään nykyisiltä tuhotuilta ukrainalaiskaupungeilta.
Ei, ei pommittanut Lenin, mutta se maa joka on ruottiksi Rysland.
Hyvä kun liehuu, mutta verukkeena se vastaa ajatusta; luovutin verta, saan siis ajaa kännissä.
Lippuharrastaja Kimmo Kiljunen (sos.dem.) kauppasi Lippumaailma-ideansa Haminan päättäjille. Mitä meiltä siinä nyt meni, miljoonan euron verran.
Kulut juoksevat joka päivä, vaikka ei Kiljuselle enää sairaanhoitajan palkkaa vastaavaa kuukausikorvausta tarvitsekaan maksaa, kun palasi suojatyöpaikkaansa eduskuntaan.
Tällä kaudella ainoa ”poliittinen saavutus” oli kesällä, kun Luumäen Alkossa hänelle ei myyty. Ettekö tiedä kuka olen!
Lipputuristeja ei ole, vaikka on satametrinen tanko. Laadun varmistamiseksi se hommattiin Venäjältä. Asiassa luotettiin firmaan, jonka kotisivut oli kopioitu 1:1 jenkkifirmalta.
Kiljunen luonnosteli RUK:n puistoon kymmenen lipun kuvaelman ”Suomen lipun tie”. Siellä liehuu Venäjän lippu!
Olemme esittäneet paheksuntamme monin suin, ei auta. Se on vain ”historiaa”.
Olen ehdottanut ”historian” vuoksi liputtamista hakaristilipulla, olimmehan 80 vuotta sitten Natsi-Saksan aseveljiä.
Kaupunginjohtaja puolustaa Kaatuneiden upseerien muistomerkin liki roikkuvaa Venäjän lippua sillä, että Lipputornissa liehuu Ukrainan lippu.
Hyvä kun liehuu, mutta verukkeena se vastaa ajatusta; luovutin verta, saan siis ajaa kännissä.