Politiikka välineenä

Pakina

Vieläkö muistetaan aikaa, jolloin kansakunnan parhaat ottivat yhteisiä asioita hoitaakseen.

Kunnanvaltuustoon menivät illalla, omalla ajallaan, sinne valitut. Uhrauduttiin yhteisen hyvän eteen. Ei tunnettu silloin sanontaa ”poistua mukavuusalueeltaan”, mutta poistuivat. Päätökset olivat hankalia, vihamiehiä sai, mutta kunnan etu toteutui.

Näissä kuvioissa marinoituneista parhaat äänestettiin eduskuntaan, huolehtimaan koko valtakunnan asioista. Maakunnista tuli miehiä ja naisia, joilla oli ansaittu vakaa kannatus.

Nyt eduskuntaan pääsee rahalla kuka vain. Imagonikkarit ja mainostoimistot nostavat ääliönkin parlamenttiin. En sano että ovat nostaneet, mutta vähän on syytä epäillä.

Kunnallispoliitikkourallani näin uhrautumista. Sosiaalista nousua hakemattomat, elämässään pärjänneet valtuutetut hävisivät paljon rahaa, tinkiessään omasta työstään yhteisen hyvän eteen.

Yhtä lailla näin sosiaalista nousua hakeneita. Ihmisiä, joilla ei faktisesti ollut mitään annettavaa. Usein kyse oli kaunaisista vasemmistolaisista, herrojen vihaajista, joille itselleen hyvin sopivat herrojen elkeet. Kyllä, 70–80 luvulla juotiin tanakasti kunnan/kaupungin piikkiin.

Jos vaihtoehto on tehdä kunnan suojatyötä, tai lähteä iltapäiväksi palkalliselle kokousvapaalle, niin solmio sujahtaa äkkiä rasvanahkankin kaulaan.

Kokouspalkkiot olivat ennen symbolisia. Niillä ei rikastunut. Usein siitäkin silpaistiin, vähäisestä nettokorvauksesta, kymmenykset paikallisosastolle.

Nyt on uusi ääni kellossa. Vaikka 50-vuotishaastattelussa paikallislehdessä sanotaankin että on jouduttu ottamaan vastuuta yhteiskunnan asioista, niin pyrky on ollut kovaa. Ihan valtuustovaaleihinkin on panostettu isoa rahaa, olisit vaihtanut autoa niilläkin, niin olisi onneksi kaikille.

On alettu maksaa kokouspalkkioiden lisäksi kuukausi- tai valtuustokausipalkkioita. Eikä vähän mitään! Pienipalkkainen valtuuston puheenjohtaja hakee sosiaalista nousua ja itse ehdottaa, että voisi olla päätoiminen. Oikeaksi korvaukseksi on harkinnut noin tuplan nykyisistä pikkuvirkamiehen tuloistaan, 4.500 euroa kuukaudessa. Kompetenssiksi käy ammattiyhdistyksen tuki.

Ei pojat, eihän politiikkaa näin tehdä. Mennäänpäs valtuutettuina tuon soten yli että heilahtaa.

Jari Nenonen Jari Nenonen on haminalainen kirjailija ja pakinoitsija. Hän on kirjoittanut Suomenmaahan vuodesta 1977. Nenosen motto on "Ei se niin vakavaa ole”.

Ei kommentteja

Voit kommentoida kirjauduttuasi palveluun. Tarvitset kirjautumiseen Suomenmaa-tunnuksen