Vihreiden kipupiste on liian yksipuolinen sanoma, jonka kahleista puolueessa halutaan nyt irti – Muhiiko puolueessa muutos?
Kansanedustaja Atte Harjanne käveli ensimmäisenä puhujanpönttöön, kun vihreiden varapuheenjohtajaehdokkaat aloittivat lauantaina esittelypuheenvuoronsa etäpuoluekokouksessa.
Harjanteen katse pysyi paljolti paperissa ja puheen tempo oli hivenen liian nopea, mutta sanansa ensimmäisen kauden kansanedustaja oli selvästi miettinyt tarkkaan.
Harjanne kertoi saaneensa palautetta, että vihreistä on muotoutunut hyvin kapea-alainen ja ylimielinen kuva. Syy oli hänen mukaansa ensisijaisesti pahantahtoisten vääristelijöiden, mutta hän kuitenkin myönsi vikaa olevan myös vihreissä itsessään. Siitä osoituksena on surkeasti menneet kuntavaalit.
Harjanne toivoi vihreiden olevan nykyistä moniäänisempi puolue.
– Vaikka ilmastokriisi ja luontokato varjostaakin kaikkea politiikkaa, ja vaikka niiden torjunta lepääkin edelleen ihan liikaa meidän harteilla, pitää meidän ottaa tilaa ja osoittaa johtajuutta myös muissa teemoissa. Talous ja työllisyys? Turvallisuus? Sosiaaliturva? Näihin ja moneen muuhun meidän riveistä löytyy ihan valtavasti osaamista, intoa ja painavaa sanottavaa, Harjanne sanoi.
Farssiksi menneen ääntenlaskennan jälkeen Harjanne julistettiin yhdeksi vihreiden kolmesta varapuheenjohtajasta. Kaksi muuta olivat kansanedustajat Iiris Suomela ja Hanna Holopainen.
Vihreät eivät määrittele varapuheenjohtajiaan numerojärjestykseen. Merkille pantavaa on kuitenkin se, että Harjanne sai vaalissa eniten ääniä. Sen perusteella hänellä on hyvin vahva mandaatti tulla valituksi myös vihreiden puheenjohtajan Maria Ohisalon perhevapaan aikaiseksi sijaiseksi. Päätöksen asiasta tekee vihreiden eduskuntaryhmän ja puoluevaltuuskunnan yhteiskokous.
Mielenkiintoinen kysymys on se, valitaanko Ohisalolle sama sijainen sekä puheenjohtajan että sisäministerin tehtäviin vai periikö tehtävät kaksi eri henkilöä.
Ennakkospekulaatiossa Harjannetta on pidetty vahvana nimenä hoitamaan molempia pestejä yhtä aikaa. Hän olisi vihreiden oikeistolaisempaa laitaa edustavana henkilönä turvallinen valinta puhuttelemaan laajempaa yleisöä.
Harjanteen ehdokaspuhe alleviivasi sitä, mikä tällä hetkellä tuntuu olevan vihreiden syvin kipupiste. Puolue on ajanut itsensä liian nurkkaan, eikä se enää puhuttele suuria yleisöjä.
Tilanne on paradoksaalinen, sillä samaan aikaan ilmastonmuutoksen torjunnasta on tullut iso trendi, jonka näkee tärkeäksi entistä useampi suomalainen. Vihreiden kannatuksessa se ei kuitenkaan näy.
Millainen sitten on se nurkka, jossa vihreät tällä hetkellä ovat? Ainakin se on monien mielestä liian vasemmistolainen. Se tuli selväksi puolueen konkareiden Suomen Kuvalehdelle antamassa haastattelussa.
Pelkkä ilmastopuhe ei myöskään enää riitä vakuuttamaan äänestäjiä, varsinkin jos se pohjautuu pitkälti muiden moralisointiin, syyttelyyn ja sanktioihin.
Erikoistutkija Jenni Karimäki sanoi lauantaina Suomenmaan haastattelussa, että vihreitä vaivaa myös se, että muutkin puolueet ovat alkaneet puhua uskottavasti ilmastonmuutoksen torjunnasta.
Kaikkein eniten vihreitä syö vasemmistoliitto, jonka ilmasto-ohjelma on hyvin samankaltainen kuin vihreillä. Vasemmistoliitto ei kuitenkaan profiloidu ilmastoriitelijänä. Se näkyi budjettiriihessä ja se näkyi kuntavaaleissa, joissa vasemmisto imi vihreiden ääniä varsinkin pääkaupunkiseudulla.
Karimäen mukaan ilmastoasioita tärkeänä pitävät äänestäjät valitsevat nykyään helposti sellaisen puolueen, joilla on vahvaa perinnettä myös muissa politiikan osa-alueissa. Yksi esimerkki voisi olla vaikkapa talous, josta vihreillä tuntuu olevan haastavaa muodostaa selkeää linjaa.
Vihreissä muhii muutos. Se tuli Harjanteen puheen ohella selväksi muutenkin vihreiden puoluekokouksessa.
Puolueen halutaan laajentavan sekä osaamisaluettaan että mielikuvia itsestään.
Varapuheenjohtajaksi valittu Holopainen korosti omassa ehdokaspuheessaan aluepolitiikkaa, joka ei sekään lukeudu vihreiden vahvuusalueisiin. Puolueen varjona on liian pääkaupunkikeskeinen ajattelu.
Holopainen painotti, että vihreiden pitäisi olla läsnä siellä missä puoluetta ei vielä tunneta. Hän toivoi puolueelta aluepoliittista visiota. Holopaisen mukaan hiilineutraalisuustavoite ei saa syödä alueiden elinvoimaisuutta.
– Meidän on syytä varoa sitä, että emme tarkastele maailmaa liian pienen ikkunan kautta, Holopainen linjasi.
Selvästi vihreiden identiteettipolitiikasta pyrki irti myös puolueen valtuuskunnan puheenjohtajaksi valittu kainuulainen Silja Keränen.
Hän maalasi kuvaa vihreistä merkittävänä yleispuolueena, joka voisi jonain päivänä olla myös maa- ja metsätalousministeripuolue, opetusministeripuolue, sosiaali- ja terveyspalveluministeripuolue, elinkeinoministeripuolue, valtionvarainministeripuolue ja myös pääministeripuolue.
Keräsen kuvaamiin tavoitteisiin vihreillä riittää kuitenkin vielä matkaa.
Puolueen pitäisi käydä läpi syvä itsetutkiskelu, tutkia läpi ohjelmansa ja tavoitteensa uudistavalla otteella, katsoa yhteiskunnassa myös sinne, minne he eivät ole aiemmin halunneet katsoa.
Haastavaa puolueelle on myös se, että se ei ole vielä sisäistänyt rooliaan keskisuurena puolueena. Yksittäisiä asioita korostavat näyttävät ulostulot eivät enää riitä, puolueelta kaivattaisiin uskottavia vaihtoehtoja moniin vaikeisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin.
Vihreät eivät myöskään voi enää teinikapinallisen tavoin lähteä tuon tuostakin hallituksesta, kun omat tavoitteet eivät etene. Aiemmilla kerroilla hallitukset ovat pysyneet vihreiden lähdöstä huolimatta pystyssä, nyt niin ei enää kävisi.
Siitä huolimatta puolueen varapuheenjohtajan paikalta tippunut Jaakko Mustakallio pauhasi omassa puheessaan, että “kuuntele tarkkaan Sanna Marin: jos ilmastotoimet ei etene, niin meillä on rohkeutta kävellä ulos hallituksesta”.
Puolueessa pitäisi kurkata syvälle peiliin, mutta rehellinen itsetutkiskelu ei ole vihreiden vahvuus.
Harjanne käytti puheessaan sanaa ylimielisyys. Siitä vihreitä on syytetty paljon. Ja sellaista puolueen toiminta on eittämättä hyvin usein ollut.
Malka pitäisi aina ottaa ensin pois omasta silmästä, mutta sitä malkaa vihreät harvoin näkevät.