Näkökulma: Vallassa sinnittelevä Lukašenka jatkaa pidätyksiä ja pieksemistä – Tyhjentääkö talven hyinen viima Valko-Venäjän aukiot?
Jo kuukausien ajan kymmenet tuhannet valkovenäläiset ovat yhä uudelleen vyöryneet maansa kaduille vesitykkejä, tainnutuskranaatteja, kumiluoteja, mielivaltaisia pidätyksiä – ja koronavirusta uhmaten.
He haluavat heittää itsevaltaisen presidenttinsä Aljaksandr Lukašenkan ulos palatsistaan. Kaukaisena unelmana siintää aito demokratia ja kansalaisoikeuksia kunnioittava oikeusvaltio.
Toivoa sopii, että protesti saavuttaa tavoitteensa. Asetelma ei kuitenkaan ole rohkaiseva.
Härskisti vilpilliset presidentinvaalit olivat se kimmoke, joka viimein sai kansan nousemaan barrikadeille elokuun alussa.
Väkivaltakoneisto on pyrkinyt brutaalisti tukkimaan reiluja vaaleja vaatineiden suut.
Opposition presidenttiehdokas Svetlana Tsihanouskaja sai lähtöpassit jo hyvän aikaa sitten. Nyt hän johtaa kansannousua Vilnasta käsin.
Valko-Venäjän kaduilla ja pidätyskeskuksissa tapahtuvaa hakkaamista ei olekaan voitu pimittää kansainväliseltä yleisöltä – kiitos Telegrammin kaltaisten viestintäpalveluiden.
Pitkittyvän protestin vähittäinen nujertaminen pelaa Lukašenkan pussiin.
Hän epäilemättä laskee sen varaan, että talven hyinen viima tyhjentää aukiot.
Sillä välin ainut dialogi, jolla on oikeasti merkitystä valkovenäläisten kannalta, käydään Minskin ja Moskovan välillä.
Synkkää ennustetta tukee myös Stanfordin yliopiston politiikan tutkija Larry Diamondin tarkastelu, joka osoittaa demokratiaan pyrkivien kansannousujen epäonnistuvan yhä useammin.
Diamondin mukaan diktaattorit sabotoivat entistä häikäilemättömämmin kansalaisjärjestöjä ja vapaata mediaa.
Internetin sulkeminen alkaa olla keinovalikoimassa peruskauraa.
Lukašenka on omaksunut Diamondin kuvaileman taktiikan, joka perustuu sinnittelyyn.
Sortokoneistoon Lukašenka turvautuu juuri sen verran, ettei valta-asema pääse todenteolla vaarantumaan. Pidätysten ja pieksemisen määrä pysyy kutakuinkin vakiona.
Kansan raivoa tyynnytellään katteettomilla lupauksilla tulevaisuuden reformeista.
Vastarintaan valaa epävarmuutta se, että monille etäiseksi jäänyt opposition koordinaationeuvosto on maanpaossa.
Toinen demokratiavaatimusten tukahduttamiseen erikoistunut johtaja pitää jöötä Hongkongissa.
Lukašenkan tavoin hallintojohtaja Carrie Lam takertui valtaan ja turvautui koviin otteisiin, kun hurjistuneet aktivistit ilmestyivät kaduille.
Kummankin asema riippuu vielä mahtavamman tahon armosta.
Lukašenka on riippuvainen Venäjän presidentti Vladimir Putinista ja Lam Kiinan johtaja Xi Jinpingistä.
Sekä vapautta janoavilla valkovenäläisillä että hongkongilaisilla on naapureinaan murskaavan ylivoimainen suurvalta.
Chatham House -tutkimuslaitoksen kyselyn mukaan yli 80 prosenttia Valko-Venäjän kaupunkiväestöstä vannoo jatkavansa protestoimista, jos liikkeen vaatimuksiin ei taivuta.
Lukašenka osaa suututtaa. Hänen tavassaan haukkua mielenosoittajia “rotiksi” ja “ryöstelijöiksi” onkin kaikuja Romanian presidentti Nicolae Ceaușescun viimeisistä hetkistä.
Valkovenäläisten päättäväisyydestä huolimatta heidän vapauspyrkimyksilleen on vaikea nähdä onnellista loppua.
Näin on siitäkin huolimatta, että Kreml lienee valmis uhraamaan Lukašenkan ennemmin tai myöhemmin.
Opposition liikehdinnässä ei ole kyse länsimielisyydestä tai Venäjä-vastaisuudesta.
Väki yksinkertaisesti vaatii perusoikeuksiensa turvaamista ja Lukašenkalle potkuja.
Tavalliset valkovenäläiset siis janoavat kutakuinkin samoja asioita kuin itä- ja keskieurooppalaiset vallankumousten vuonna 1989.
Silti ne, jotka Valko-Venäjän kansannousun alussa tunsivat nostalgisen läikähdyksen rinnassaan, joutuvat pettymään.
Valko-Venäjän kohtaloa ei päätä Lukašenka eikä Tsihanouskaja. Sitä eivät päätä myöskään länsimaat – vaikka EU-parlamentti teki parhaansa palkitessaan opposition Saharov-palkinnolla.
Nato-maiden ympäröimän Valko-Venäjän kurssia ohjaa Putin, jolle “puskurivaltion” demokratisoituminen ja vapautuminen on mahdoton vaihtoehto.
Kaiken lisäksi maa on Venäjän kanssa valtioliitossa.
Jos Lukašenkan ote yllättäen lipeäisikin vallasta, Putin tuskin epäröisi toimia.
Aikaisemmista kriiseistä tiedetään, että hänen työkalupakistaan löytyy niin “pieniä vihreitä miehiä”, disinformaatiota kuin öljy- ja kaasukatkoksiakin.
Mikään, mitä EU tai Yhdysvallat sanoisi, ei estäisi Valko-Venäjän palauttamista ruotuun.
Lukašenka on ollut Venäjälle hyödyllinen niin kauan, kuin Valko-Venäjä ei ole tuottanut isolle naapurilleen päänvaivaa.
Putin on varmasti valmis panemaan miehen vaihtoon, jos demokratiavaatimukset eivät ota tukahtuakseen.
Jos uutiskuvat näyttävät Lukašenkan pakenevan helikopterillaan Venäjälle, kannattaa kuohuvat jättää vielä poksauttelematta.
Pahimmillaan vallanvaihto voi suistaa vapautusliikkeen ojasta allikkoon.
