Näkökulma: Marinin hallitus rakensi kriisistä sillan itselleenkin – sote-puserrus toi lisää uskottavuutta
Takavuosien ruotsalaisen mäkihyppääjän Jan Boklövin omaperäistä v-tyyliä halveksittiin aikanaan, mutta tulosta se toi – ja paikan urheilun historiassa.
Myöskään Antti Rinteen (sd.) levottoman hallituksen poliittista toimintaa vuosi sitten jatkaneen pääministeri Sanna Marinin (sd.) ministeristön kykyihin ei sen ensiaskelilla oikein uskottu.
Takana oli SDP:n ja keskustan kitkerä hallituskriisi, ja poliittisesti epäpuhtaalta vaikuttaneen kokoonpanon arveltiin kaatuvan jo ensimmäiseen kehysriiheensä.
Uusi hallitus sai kuitenkin melkein saman tien niskaansa koronapandemian, ja joutui kovassa paineessa isojen päätösten eteen. Jopa valtiovallan järein kriisityökalu, valmiuslaki, oli pakko kaivaa pakista. Historiaa oli jo tehty.
Missioksi hallitukselle tuli sillan rakentaminen kriisin yli. Rokotusten ollessa jo ovella Marinin hallituksen voi arvioida suoriutuneen tehtävästä eurooppalaisessa vertailussa mainiosti, joskaan taudin toiselta aallolta Suomikaan ei välttynyt.
Lasku koronasta on tietenkin hirmuinen. Lisää ropisee, kun muun muassa matkailualalle talvisesongilla aiheutuneet vahingot keväällä lumien sulaessa paljastuvat.
Valtion taloutta on jouduttu toppaamaan tänä vuonna lisäbudjeteilla velaksi jo peräti 20 miljardilla, tosin pahempaakin pelättiin.
Talouden nopea nousu koronakuopasta on kuitenkin varmaa ja talouskasvu saattaa valtiovarainministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan Suomessakin nousta kolmosella alkaviin lukemiin, jos hyvin käy.
Kriisin jälkeen Marinin hallitus päässee siten laskettelemaan loppukautensa taloudellisessa myötätuulessa. Siitä on tosin rajoitetusti poliittista riemua, kun paikattavaa koronan jäljiltä olisi paljon, mutta menojen lisäyksiin ei ole enää varaa.
Hallituksen taival on saattanut näyttää välillä pelkältä juoksevien korona-asioiden hoidolta, mitä se varsinkin viime keväänä olikin.
Koronan varjossa kuitenkin myös viety eteenpäin hallitusohjelmaa, näyttävimpänä saavutuksena sote-uudistuksen rutistaminen eduskuntaan aikataulussa.
Vannomatta ehkä paras, mutta Marinin hallitus saattaa hyvinkin kirjauttaa itsensä historiaan 15 vuotta tuloksetta yritetyn uudistuksen maaliin kuljettajana. Edessä olevia perustuslaillisia pähkinöitä ei ainakaan ennakolta ole tuomittu liian koviksi.
Sotessa hallituksella on myös sitä tiivistävä ja rivejä kokoava suurhanke. Viime vaalikaudella tilanne oli toinen, kun poliittisella lehmänkaupalla kokoon rusikoidusta sote- ja maakuntauudistuksesta tuli kestokiistakapula keskustan ja kokoomuksen välille.
Hallitus sai toiseksi joulukseen valmiiksi myös varsinkin vasemmistopuolueita lämmittävän ja punamullan tuoksuisen oppivelvollisuusiän noston, jonka taakse myös keskusta lopulta täysin rinnoin asettui.
Työllisyystoimistakin ounasteltiin hallitukselle kompastuskiveä, mutta turhaan.
Koronakriisi laittoi laskennallisten työpaikkojen pyörittelyn mittakaavan uusiksi ja eläkeputken katkaisusta löytynee kaikille kelpaava kompromissi työmarkkinaosapuolten kariutuneen yrityksen pohjalta.
Vaikeinta eläkeputken poistaminen on vasemmistoliitolle, joka on kuitenkin jo myöntänyt jäävänsä asiassa yksin.
Jos hallituksen historia lasketaan Antti Rinteen pääministerikaudesta, vallan huipulla on todellakin tuuli käynyt.
Päähallituspuolueet ovat vaihtaneet puheenjohtajansa, keskusta jopa kahdesti. Pääministeri on järjestyksessä jo toinen ja valtiovarainministeri peräti kolmas.
Jonkinlainen käännekohta tapahtui kesäkuussa, kun esiintymiskoulutuksesta leimahtanut kohu johti valtiovarainministeri Katri Kulmunin (kesk.) eroon.
Korvaajaksi hallitukseen taivuteltu ex-pääministeri Matti Vanhanen vakautti kokemuksellaan ja arvovallallaan hallituksen käytännön työskentelyä ilmeisen merkittävästi ja nokittelu pikkuasioista väheni.
Keskustan uudeksi puheenjohtajaksi syyskuussa valittu Annika Saarikko puolestaan otti asiakseen keskustan sitouttamisen hallitusyhteistyöhön ja pisteen laittamisen vaalitappiosta seuranneelle identiteettikriisille.
Saarikko on ottanut hallitustyöskentelyssä ja julkisuudessa näkyvän ja kuuluvan roolin. Keskustajohtaja on panostanut ratkaisuhakuisuuteen ja klassiseen punamulta-akseliin SDP:n kanssa, ja yhteispeli Marinin kanssa näyttää sujuvan.
Sen sijaan jännitteet vihreiden ja keskustan välillä eivät ole hävinneet. Vaikka keskusta sai väännettyä budjettiriihessä turpeen verotuksesta maksimisuorituksen, se on joutunut kuuntelemaan korvat punaisena turvealueiden kannattajiensa höykytystä asiasta.
Ilmastolippua hallitukseen heiluttamaan lähteneiltä vihreiltä voi odottaa hallituskumppaneiden verenpainetta nostavia temppuja jatkossakin.
Vihreät sekoittivat omat konseptinsa jo otettuaan toissa keväänä Säätytalon aulasta käteensä aivan väärät salkut. Kokemattoman poliitikkokaartin otteissa paistaa myös ideologinen kompromissihaluttomuus ja suoranainen poliittisen pelihuumorin puute.
Hallituksen tähänastisesta onnistumisesta kertoo myös kriisijohtamisestaan tunnustusta saaneen pääministeri Marinin kansansuosio, joka nosti SDP:n kannatuksenkin kriisin keskellä huippulukemiin.
Hallituksen kriisieloa on helpottanut sekin, että vastapuolella on ehkä hatarin oppositio aikoihin. Yhtenä rintamana se on pystynyt operoimaan vain joissakin toisarvoisissa asioissa.
Kansakunnan hartaan koronakonsensuksen hälvettyä perussuomalaiset on tosin sinänsä onnistuneesti kaivanut pakistaan Timo Soinin vanhan astalon, eurooppapolitiikan. Hallituspuolueista SDP on harhaiselle EU-populismille jokseenkin immuuni, mutta keskusta ei.
Kamreeripuolue kokoomuksella on ollut vaikeampaa, kun korona-ajan velanotolle ei ole ollut vaihtoehtoa. Populistinen ”maskioffensiivi” ministeri Krista Kiurua (sd.) vastaan oli täysi huti.
Kokoomuksen kannatus on oppositiossa vain laskenut, ja puheenjohtaja Petteri Orpon lähtölaskennasta on kirjoittu jo kolumni jos toinenkin. Hallitukselle ja keskustalle nykyisestä oppositio-kokoomuksesta ei ole ollut juuri minkäänlaista poliittista harmia, pikemminkin päinvastoin.
Kokoomuksen suksen kehno luisto perussuomalaisten peesissä antaa viitteitä myös siitä, miten keskustan olisi kenties käynyt, jos se olisi jättäytynyt vaalien jälkeen oppositioon toisen viulun soittajaksi.
Vaikka nykypolitiikassa näyttää usein olennaisimmalta suunsoitto ja gallup-käyrän kehitys, kyllä vallalla ja asioihin vaikuttamisellakin edelleenkin jotain merkitystä on.