Näkökulma: Haavisto-äänestys meni keskustan ihon alle, mutta somehuutajien nuotein ei hallituspolitiikkaa tehdä

Pääministerin passiivisuus hivutti Haavisto-sotkun keskustan syliin, Pekka Pohjolainen arvioi Näkökulmassaan
Hallituspolitiikka

Poliittisetkin ”koronaryppäät” kehkeytyvät joskus nopeasti.

Vielä viikonvaihteessa näytti siltä, että ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) ministerivastuuasian käsittely viedään päätökseen normaalina hallitus-oppositiokysymyksenä.

Eduskuntakeskustelu aiheesta käytiin vielä melko maltilliseen sävyyn, eikä perussuomalaisten esittämässä epäluottamuslauseessakaan ollut sinänsä mitään yllättävää.

Ilmeisesti viikonloppuna keskustan kansanedustajien sähköpostit tukki kuitenkin massiivinen vyöry kiukkuista palautetta. Pannu kiehui ja vihelsi monessa keskustatuvassa perustuslakivaliokunnan ja vihreiden ympärillä käydyn polemiikin jäljitä.

Lopputulemana oli vaikea ja ahdistunut päätös, jossa keskustan eduskuntaryhmä päätyi kovassa paineessa äänestämään Haavistolle luottamusta – joskin poikkeuksellisen kovin saatesanoin.

Keskustalla oli ilmeinen yritys selviytyä jupakasta omia käsiään sotkematta. Silti käteen jäi politiikassa harvemmin eduksi oleva selittelijän rooli. Miksi näin kävi?

Kun Haavisto ei perustuslakivaliokunnan toteamista lainrikkomuksista huolimatta ilmoittanut eroavansa, eikä pyytänyt suoraan edes anteeksi, perussuomalaisille jäi asiassa pelin paikka. Sinänsä näppärästi perussuomalaiset pääsivät keskustan ihon alle osoittelemalla jälleen keskustaa punavihreän moraalirappion takuumieheksi.

Pelkästä persutrollauksesta ei silti ollut kyse, vaan lakia rikkoneen ministerin tukeminen on monelle raamattuun ja lakikirjaan nojaavalle keskustalaiselle aidosti moraalisesti vaikeaa.

Kun tähän lisätään vihreiden Haavisto-asiassa laajalti ärsyttänyt ja tuohduttanut käytös ja viestintä, monen mitta täyttyi.

Vihreiden on väitetty ”tarkoitus pyhittää keinot” -ajattelullaan edustavan aivan omanlaistaan poliittista moraaliaan. Vihreillä on kuitenkin omat perusteensa puolustaa Haaviston menettelyä.

Jos pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallitus olisi pystynyt tekemään tolkullisessa ajassa poliittisen päätöksen al-Holin leirin suomalaislasten auttamisesta, koko jupakkaakaan ei olisi ehkä nähty.

Haaviston höykyttämisessä on unohdettu sekin, että luovia ratkaisuja on tarvittu ennenkin. Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) joutui pelastamaan suomalaisia Thaimaan tsunamituhosta kävelemällä ulkoministeriön saamattomien virkamiesten yli – ottaen riskin ministerivastuun ylittämisestä ja valtakunnanoikeuteen joutumisesta.

Jos siilipuolustukseen ryhmittyneiden vihreiden olisi haluttu vaihtavan ulkoministerinsä, aloitteen ja prosessin johdon olisi pitänyt tulla hallitusta johtavalta ja sen koossa pysymisestä vastaavalta pääministeriltä.

Käytännössä pääministeri Sanna Marinin (sd.) olisi pitänyt jotenkin ilmaista luottamuspula Haavistoa kohtaan, kuten pääministeri Jyrki Katainen (kok.) teki aikanaan ministeri Heidi Hautalan (vihr.) tapauksessa.

Kun koronajohtamiseen erikoistunut Marin ei ole halunnut oikein koskea koko asiaan viiden metrin kepilläkään, koko sotku jäi keskustan selviteltäväksi. Hampaankoloon jäi varmasti jotakin.

Muille hallituspuolueille on jäänyt pelkkä sivustakatsojan rooli. Kun vasemmistoliitolla ja RKP:llä ei ole keskustan kaltaisia hallituksen poliittiseen väriin liittyviä identiteettiongelmia, media ei työntänyt mikrofonejaan Li Anderssonin tai Anna-Maja Henrikssonin maskien eteen.

Some-aikakaudella vallalle on yhä enemmän päässyt käsitys, että toinen puolue voi vaihdella naapurin ministereitä noin vain, peukkua alaspäin kääntämällä.

Sellaista menoa ei mikään hallitus kestäisi. Jokaisella puolueella on vain tietty määrä kolikoita tarkoitukseen, ja keskustalta ne menivät viimeistä lanttia myöten pääministeri Antti Rinteen kaatamiseen vuosi sitten. Kannatuskehityksellä mitaten koko manööveristä ei ollut keskustalle edes mitään hyötyä, vaan päinvastoin.

Vihreät tuskin olisivat nöyrtyneet nimekkäimmän poliitikkonsa kaatamiseen hallituksesta ulos kävelemättä. Ja vaikka olisivatkin, hallituksen ilmapiiri olisi joka tapauksessa myrkyttynyt ja sen poliittinen toiminta lamaantunut pitkäksi ajaksi.

Maan suistaminen poliittiseen kaaokseen opposition masinoimassa ministerin luottamusäänestyksessä olisi suunnilleen vastuuttomin teko, jota näissä oloissa voi kuvitella.

Olipa yhden asian perusteella äänestävien some-huutajien kuoro asiasta ihan mitä mieltä tahansa.

Pekka Pohjolainen Toimittaja

Kommentit (6)

  • Lukija67

    Tätä maata ei tarvitse suistaa poliittiseen kaaokseen,tämä maa on jo siinä.

    • Lukija21

      Näin on käynyt Keskustan suosiollisella tuella. Ei jäänyt Kurvinen tänäänkään läppää heittämään eikä jaarittelemaan. Häntä koipien välissä pyyhälsi mediaväen ohitse Säätytalolle.

  • Lukija55

    Tämän kalabaliikin somehuutelun kuningas on kyllä Mikko Kärnä. Hän on somettanut jo yhden rikosilmoituksen verran ja nyt taistelee mahdollisimman huonolla maulla Atte Kalevan kanssa. Keskusta ei siten anna hyvää esimerkkiä itsekään – päinvastoin

    • Lukija90

      Ei ole syytä toimittajan/lehden vähätellä somehuutajiksi niitä ihmisiä,jotka vielä jaksavat ottaa kantaa ja neuvoa nuoria kepun päättäjiä. Yhä vähemmäksi käy somehuutajien joukko,jos vihjaillaan vääristä mielipiteistä. Saarikko taisi jäädä sivuraiteelle,kun punaviherhurrikone porskutti pääraiteella Marinin johdolla.

  • Lukija4

    Sama sakki huutaa ”trumpismin” tahdissa osumatta vahingossakaan totuuden jäljille. Keskusta erotti pääministeri Antti Rinteen, väärin, sen suoritti oma puolueensa jolle se kuuluukin. Sitten joutui eroamaan ”kauheiden rikosten” takia valtiovarainministeri Katri Kulmuni, väärin, hänen ei ole todettu syyllistyneen mihinkään rikokseen viittaavaan, hän erosi itse ja näin halusi kantaa kokonaisvastuun muiden tekemisistä – puolue tarjosi taloudellista apua, mutta sitä hän ei suostunut vastaanottamaan. Sitten tämä ”Haavisto/Vihreät” kohu – perustuslakivaliokunta totesi, että Haavisto rikkoi kahta lakia toiminnassaan, oikein, mutta viestit on ollut julkisuuteen, että ei mitään lainvastaista. Samasta kohusta vielä eduskunnassa epäluottamus äänestys, jossa keskusta ei halunnut vaikeana aikana ja nyky tiedoilla kaataa hallitusta, vaan äänesti hallitus rintamassa ja perusteli äänestyspäätöksen hallituksen jatkolla ”ei Haaviston asialla”, joka asia kuuluu Haavistolle/Vihreille – mutta heidän moraalinsa taitaa olla toinen kuin normaaleissa tilanteissa – kuten aiemmin kerrotussa pääministerin vaihdossa. Sitten riemastui samaan sakkiin kuuluvat opposition toisen äänen kannattajat ja totesivat, että keskustahan se on varsinainen lain väärällä puolella kulkevien suojelija – eiväthän he ymmärtäneet, jokainen puolue hallituksessa on vastuussa omista ministereistään.

  • Mustikka

    Poliittiseen kaaokseen mennään koko ajan syvemmälle. Suunta on väärä niin kuin Rinteen bussissa: Vihreät luovat yhä pahempaa henkistä pahoinvointia ja vastakkainasettelua ja valtio velkaantuu hirmuista vauhtia niin kauan kuin velkojat sanovat , että me ei enää lainata. Otetaan syömävelkaa eikä investointivelkaa. Mitään suunnitelmaa ei ole miten velat maksetaan. Jotenkin velkojat kuitenkin ottavat rahansa takaisin. Meneekö vesilaitokset, metsät, eläkerahastot, asunnot velkojen vakuutena kun Suomesta ei löydy vientituotteita. Mitä nopeammin tämmönen suunta lopetetaan, sitä pienemmillä vahingoilla päästään oikeaan suuntaan.

Voit kommentoida kirjauduttuasi palveluun. Tarvitset kirjautumiseen Suomenmaa-tunnuksen