Viiden Veron Kiila tappaa talouskasvun
Tunnetusti Suomen talous ei ole juurikaan kasvanut 17 vuoteen. Tämä on juurisyy kansalaisten talouden kiristymiseen, työttömyyteen ja valtavaan julkiseen vajeeseen.
Yksi keskeisiä kasvun esteitä on ilmiö, jonka olen nimennyt Viiden Veron Kiilaksi. Se voi työvoimavaltaisella alalla viedä erilaisiin veroihin jopa 2/3 asiakkaan maksamista euroista.
Harvemmin pysähtyy ajattelemaan, että asiakkaalta saaduilla varoilla yritystoiminnassa maksetaan alv, ansiotuloverot, TyEL ja YeL, yhteisövero sekä lopuksi pääomatulovero – jos jaettavaa jää.
Kun aloin 2008 yrittäjäksi oivalsin, että Viiden Veron Kiila voi viedä eri veroihin ja veroluoneisiin maksuihin 2/3 asiakkaan maksamista rahoista. Kokemus pysäytti. Olin sitä ennen toiminut johtotehtävissä pankeissa ja pörssiyrityksissä, mutten ollut asiaa oivaltanut.
Viiden Veron Kiila on ilmiö, joka tappaa kasvun. Riskinotto ei kannata. Ne, joilla on mahdollisuus, investoivat varansa – Suomen rajojen ulkopuolelle.
Hallituksen alv-korotuksen huonous saa tässä yhteydessä merkityksensä. Se paitsi tapaa kasvua on myös julkisen talouden kannalta lyhytnäköistä. Kuin kantaisi säkillä valoa tupaan.
Itse olen ns. Roinisen listan 10 kohdan kasvuohjelman osana ehdottanut yhteisöveron laskua 15 %:iin ja kaikille yhtä sekä yhtenäistä seitsemän prosentin pääomatuloveroa. Nyt miljoona suomalaista piensäästäjä maksaa 30 % ja suursijoittajat voivat päästä nollalla prosentilla.
Tunnetun sanonnan mukaan on hölmöä jatkaa samaa ja toivoa eri lopputulosta. Siksi toimivan kasvupolitiikan keskeisiä elementtejä on verotuksen kohtuullistaminen. Viiden Veron Kiilan kertoo karua kieltä tämän välttämättömyydestä.
Petri Roininen (kesk.)
Helsinki
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/