Sutta ja sekundaa
Löysin komeron kätköistä villapuseron. Se oli kuin uusi, vaikka tytär oli kuluttanut sitä aikansa lapsena. Hän halusi ottaa sen takaisin ja puki sen vuorostaan lapsensa ylle. Se hengittäisi ja lämmittäisi eikä nukkaantuisi pesussa.
Mutta villavaatetta on vaikea löytää kauppojen ruttuisista keinokuituvaatetangoista. Puuvilla, pellava, silkki, villa ja turkikset ovat luonnonmukaisia materiaaleja, mutta jääneet sivuosaan kerskakulutuksen markkinoilla.
Apu-lehti julkaisi 10.12.2020 artikkelin ”Pulma nimeltä tekstiilijäte”. Kuitujen tuotanto oli vuonna 2017 koko maailmassa 95 miljoonaa tonnia. Suurin osa valmistettiin Aasiassa ja Etelä-Amerikassa. Siitä oli keinokuituja noin 74 prosenttia ja 25 prosenttia puuvillaa. Mutta villan ja silkin osuus vain noin 1 prosentti.
Jutussa pohdittiin, kuinka tekstiilien tuottaminen kuluttaa runsaasti resursseja. Vettä kuluu. Kierrätystä olisi tehostettava ja kulutusta vähennettävä. EU:n direktiivitkin vaativat muutosta lähivuosina.
Lapin yliopiston professori Jarno Valkonen totesi artikkelissa, että kulutuskulttuuri on yhteisöllistä. Se on kaukana ympäristöystävällisestä. Tarvitsemme kuluttamiseen rakennetason muutoksia. Siis vähentämistä ja parempaa kierrätystä?
Itse jäin pohtimaan luonnonmateriaalien vähäistä määrää.
Miksi hankitaan keinonahkaturkkeja halpatuontimaista, mutta halveksitaan aitoja turkiksia, jotka kestävät monta sukupolvea ja jotka eivät päästä hävityksessä muovisälää ympäristöön. Olisiko minkkitarhojen lopettaminen oikeastaan lainkaan kunnon ympäristöteko?
Nykyään toitotetaan ilmastonmuutoksesta. Mutta ympäristökeskustelussa on tärkeää ottaa huomioon kokonaisuus: ilma, vedet ja maa.
Pahin saastuttaja on kaupunkilainen elämäntapamme. Valmistetaan nopeasti käyttökelvottomiksi meneviä vaatteita ja kenkiä. Paljonko muovihiutaleita valuu vesiin turhista kertakäyttötavaroista?
Jätelaitoksilta valuu kyöhnää vesiin, jotka rehevöityvät. Kalojen ja muiden eliöiden elämä on elintapamme vuoksi vaarassa. Luonnon monimuotoisuus järkkyy. Puhumattakaan koko maailmaa koskevista ympäristöongelmista. Monet suurkaupungit ovat roskaisen elämäntavan tyyssijoja.
Jos panostaisimme laatuun, olisimme valmiit maksamaan kestävistä vaatteista moninkertaisia hintoja. Rahaa kuluisi jatkossa vähemmän, kun voisimme käyttää asusteita pitempään. Säästäisimme samalla ympäristöä.
Voisimme satsata enemmän kotimaiseen tuotantoon: raaka-aineina pellava, kuituhamppu, villa, turkikset ja erilaiset puusta saadut materiaalit.
Mutta Valkosen sanoin: ”Kuluttaminen ei ole yksilön asia, vaan se on kollektiivista. Sillä ilmaistaan yhteisöön kuulumista ja siitä erottautumista.” Mikä siis kääntäisi asenteet luonnollisempaan suuntaan?
”Katsokaa, miten luonto hoitaa kierrätyksen”, sanoi luonnontutkija katsoessaan syksyllä maassa maatuvia lehtiä. Samaan kiertoon kuuluvat eläimet lihoineen, luineen, nahkoineen ja karvoineen.
Ei muuta kuin turhille susille nappi otsaan. Ja minkkiturkki, äidin perintö, on aina yhtä uusi ja ihanan lämmin hartioilla.
Entäpä kunnon villasukat, bambualusvaatteet ja silkkinen yöasu?
Tuula Väyrynen
Kempele