Ruoan tuotannolla tehdään politiikkaa
Ruuan tuottamista käytetään välineenä, jolla puolueet nostavat kannatuslukujaan. Keinona käytetään ympäristöpolitiikkaa, jolla pyritään vaikuttamaan maanviljelyyn.
Kupletin juoni rakentuu pääsääntöisesti siten, että puolueet julkistavat ympäristöohjelmia, joissa ruuan tuottamiselle asetetaan uusia vaatimuksia. Mitä enemmän vaatimuksia, sitä korkeammaksi profiili modernina ympäristöpuolueena nousee. Eniten tällä saralla ovat kunnostautunut vihreät.
Ruoka pitäisi tuottaa päästöttömästi ja sen ohella imeä muun yhteiskunnan aiheuttamat hiilipäästöt. Jos ei kokonaan, niin ainakin suurin osa.
Yhteistä näille vaateille on se, että maksajasta ei puhuta mitään. Se osa lankeaa ruuan tuottajalle, kuin Manulle illallinen. Pisimmälle meni perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-Aho, joka asetti ruuan tuotannon tuet kokonaan kyseenalaisiksi.
Ympäristökorvaus on 54 euroa hehtaarille ja siten keskimääräinen 50 hehtaarin tila saa korvausta 2700 euroa vuodessa. Tilalla voidaan valita lohkokohtaisia toimenpiteitä, kuten esim. talviaikainen kasvipeitteisyys, joka nostavat korvaustasoa muutaman kympin hehtaarille. Näistä viitteellisistä rahamääristä jokainen tajuaa, että suuriin ympäristötekoihin ei ole pelimerkkejä olemassa.
Keskusta tuo ainoana puolueena esille realismia ja taakanjaon epäoikeudenmukaisuutta. Kokoomuksestakaan ei ole apua. Se myötäilee turvepeltojen raivaamiskiellollaan vihreiden kantoja.
Rehellisyys maan perii -periaate ei toteudu tässäkään asiassa. Vastustajat syyttävät keskustaa hyvien ympäristötavoitteiden vastustamisesta. Maatalouden kannattavuuden edelleen heikentyessä omat kannattajat vaativat tilille tuottajien etujen unohtamisesta.
Ilpo Pernaa