Olkaamme vähemmän herkkähipiäisiä

Mielipide

Keskustelun, vuorovaikutuksen ja sananvapauden tila on Suomessa mennyt kummalliseen asentoon. Ja vieläpä lyhyessä ajassa.

Kohta ei voi tai ei saa sanoa oikein mitään, kun aina joku yksittäinen henkilö pahoittaa mielensä.

Kuinka paljon mediataloissa harrastetaan omaehtoista sensurointia? Ihan vain tiedostamatta. Laitetaanko jo paljon marjasannikoita hyllylle?

Siitä mielensä pahoittamisesta. Keskikoulussa Joensuussa minua nimiteltiin armeijan ylijäämäksi.

Nimitys tuli siitä, että asuimme varuskunnassa. Eipä tullut mieleeni wokettaa tai canceloida.

Tänään jos tuollaista nimitystä suurella äänellä lausuisi, niin jo seinillä hypittäisiin. 

Satuin vielä olemaan aliupseerin lapsi, josta upseerien lasten keskuudessa oltiin hyvin tietoisia.

Vallankäytön kohteeksi ”luokkani” johdosta en tuntenut joutuneeni.

Tunsinko itseni vainotuksi? En. Oliko itsetuntoni heikko upseerien pihapiirissä? Ei ollut. Sopeuduinko ”armeijan kuriin”? Kyllä, mutta vain tiettyyn rajaan asti.

Kuuluinko koulussa vähemmistöön? Tavallaan kyllä, koska sieltä varuskunnasta meitä lapsia ei kovin paljoa ollut.

Pelottiko minua olla muiden siviilien joukossa? Ei pelottanut, vaikka joskus leukaperät ns. hellinä olivat puolin ja toisin.

No, eihän tämä edellä kerrottu varmaan käypä esimerkki ole. Ketään ei saa tietenkään kiusata eikä tarkoituksella loukata. On käyttäydyttävä toisia kohtaan kunnioittavasti. Tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta on tavoiteltava. Ei pidä kuitenkaan ihan pienistä vinkua.

Mutta taivas varjele, jos me emme voi historiaa ja nykyisyyttä sanoittaa asiayhteyteen kuuluvilla termeillä, niin piru meidät kaikki nokkii. Se on kuulkaa varma.

Ajamme nykyisellä pahennuskulttuurilla kollektiivisesti itsemme nurkkaan.

Siellä meidän ei ole mukava yhdessä eikä erikseen olla. Olkaamme vähemmän herkkähipiäisiä ja suvaitaan erilaisia kantoja asioihin.

Jorma Pesonen

Kitee