Metsäpuiden lyhytkiertoviljelyä on tutkittu jo puoli vuosisataa
Kohu talousmetsien puuston riittävyydestä etenkin selluteollisuudelle kiihtyi vuonna 2022, kun raakapuun tuonti Venäjältä pysähtyi 2022. Ennen Ukrainan sotaa metsäteollisuutemme raakapuusta 13 prosenttia oli peräisin Venäjältä.
Puun riittävyyden varmistamiseksi meidän on varauduttava monipuolisempaan metsätalouteen. Tarvitsemme havumetsien lisäksi myös lyhyen kierron lehtipuita.
Vastaavia puubiomassan huolia on ollut ennenkin. Merkittävä esimerkki on 1950-luvun Korean kriisin jälkeinen raakapuun pula.
Metsäteollisuuden vuorineuvos Ralph Erik Serlachius ja metsäprofessori Risto Sarvas toivat 1953 Tanskasta 5 000 kappaletta erikoisia sellupajun pistokkaita.
Vesipajuksi kutsutut sellun raaka-ainepuut istutettiin Metsäntutkimuslaitoksen Uudenmaan kokeisiin. Käytäntö, niin viljelijät kuin teollisuus eivät kuitenkaan olleet lyhytkiertoviljelyyn vielä valmiita.
Ajattelu muuttui vuonna 1968. Maatalouden ylituotanto pelloiltamme oli noussut jo sellaiselle tasolle, että peltoja alettiin metsittää. Osa viljelijöitä ei hyväksynyt raivaamilleen pelloilleen pitkän kierron havupuita. He pitivät sitä talouden taantumana, historiallisena virheenä.
Helsingin yliopiston professori Paavo Yli-Vakkuri käynnisti 1970-luvun alussa pelloilla tapahtuvan lehtipuiden lyhytkiertoviljelyn tutkimusohjelman. Ensimmäinen käytännön koe viljeltiin 1973 Perä-Pohjolan Koeasemalle, Rovaniemen Apukkaan.
Kokeiltavaksi tulivat harmaaleppä, hybridihaapa, kiiltolehtipaju ja vesipaju. Jo yhden vuoden kasvun jälkeen vesipaju osoittautui hyväkuntoisella pellolla nopeimmaksi puubiomassan tuottajaksi.
Kokeet jatkuivat 1976 Oulun yliopistossa Sitran rahoittamassa hankkeessa ”Suomen nopeakasvuisimmat metsät”.
Ajatus eteni koko maan tasolla MTK:n harkittavaksi. Silloinen puheenjohtaja Veikko Ihamuotila, itsekin maineikas metsätilallinen, kannusti 1977 tuottajia viljelemään sopivilla pelloillaan lyhyen kierron lehtipuita.
Viljelymaata lehtipuille tuntui löytyvän yhä enemmän, sillä maataloutemme sitkeä ylituotanto jatkui. Vuonna 1992 Suomen Maataloustieteellinen Seura puhui miljoonan peltohehtaarin ongelmasta.
Liittymisemme Euroopan unioniin 1995 muutti tilanteen. EU kyllä poisti perinteisten maatalouskasvien ylituotannon. Liikapeltojen uskottiin palaavan viljalle EU:n avaamien markkinoiden myötä. Peltomaata lehtipuille ei enää ollut.
Neljännesvuosisadan EU-kautemme näyttää nyt, että liikapellot eivät palautuneetkaan ruoan tuotantoon. Ne muuttuivat ympäristötuetuiksi luonnonhoidon pelloiksi, hömppäheinän pelloiksi rivitason viljelijän suomentamana.
Ukrainan sota loi jo puoli vuosisataa tunnetulle metsäpuiden lyhytkiertoviljelylle uuden näkymän. Voisimme nopeasti viljellä ja kasvattaa puubiomassaa metsättömillä luonnonhoidon pelloilla.
Monipuolistamalla metsätalouttamme saamme nopeasti lisää raaka-ainetta sellu- ja kartonkiteollisuudelle. Ratkaisu talousmetsien puun riittävyyden kiistaan on siis jo olemassa.
Veli Pohjonen
Metsänhoitotieteen dosentti Helsingin yliopistossa
Kuusamo
Lähde: Pohjonen, V. 1995. Puun lyhytkiertoviljely pelloilla. Julkaisussa: Hytönen, J. & Polet, K. (toim.) Peltojen metsitysmenetelmät. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 581: 180–211.
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/