Lukijalta: Kaksi kieltä, yksi sota – Kamerunin näkymätön kriisi
Maailmassa on sotia, jotka polttavat otsikoita, ja sotia, jotka polttavat kyliä – ilman että kukaan huomaa. Kamerunissa käydään parhaillaan sisällissotaa, jonka jäljiltä on kuollut yli 6 000 ihmistä, yli 1 000 000 on joutunut pakenemaan, ja satojatuhansia lapsia jää ilman koulua – mutta josta maailmalla vallitsee lähes täydellinen hiljaisuus.
Kyse ei ole sodasta resursseista tai uskonnosta, vaan kielestä ja identiteetistä.
Kamerunissa on kaksi virallista kieltä, ranska ja englanti. Tämä juontaa siirtomaahistoriaan: osa maasta oli Ranskan, osa Britannian hallussa. Vuonna 1961 englanninkielisille alueille luvattiin laaja itsehallinto – lupaus, joka petettiin. Vuosikymmeniä jatkunut syrjintä, keskitetty hallinto ja kielipolitiikka, joka mitätöi englanninkieliset koulutus- ja oikeusjärjestelmät, ajoivat ihmiset kaduille.
Vuonna 2016 alkoi protesti, joka muuttui vuosikymmenen sisällä täysimittaiseksi konfliktiksi. Tänään Ambazoniaksi itseään kutsuvat separatistit taistelevat hallituksen joukkoja vastaan kahdella englanninkielisellä alueella. Molemmat osapuolet ovat syyllistyneet ihmisoikeusloukkauksiin: siviilejä on surmattu, kyliä poltettu, lapsia värvätty taistelijoiksi ja opettajia kidnapattu.
Yli 700 000 ihmistä on joutunut pakenemaan kotiseuduiltaan maan sisällä, ja yli 100 000 on paennut naapurimaihin, erityisesti Nigeriaan. Norjan pakolaisneuvoston mukaan Kamerun on yksi maailman ”unohdetuimmista pakolaiskriiseistä”. Tammikuussa 2025 Bamendan kaupungissa separatistit surmasivat siviilejä ja polttivat koteja. Kouluja ei enää juuri ole. Yli 80 % oppilaitoksista on suljettu, ja vähintään 488 000 lasta jää jatkuvasti vaille koulutusta.
Mutta kansainvälisesti Kamerunista vaietaan.
Ehkä siksi, ettei konfliktissa ole suurvaltojen avoimia intressejä. Ehkä siksi, että siirtomaa- ja kielipolitiikan vaikutukset eivät mahdu länsimaisiin narratiiveihin. Tai siksi, että pakolaiset eivät saavu Euroopan rajoille asti. Mutta juuri siksi meidän pitäisi puhua.
Kamerunin konflikti kertoo, mitä tapahtuu, kun identiteettiä ei kunnioiteta ja demokratia korvataan voimankäytöllä. Suomalaisessa kontekstissa on vaikea edes kuvitella, että omalla äidinkielellä kouluttautuminen tai oikeudenkäynti nähtäisiin uhkana valtiolle. Silti juuri tällaisesta kielipolitiikasta on kyse Kamerunissa – ja se on johtanut vuosien väkivaltaan.
Kamerunin kriisi ei ole vain alueellinen tragedia – se on ihmisoikeuksien kriisi.
Tarvitaan kansainvälistä huomiota ja painetta neuvotteluratkaisun löytämiseksi. Tarvitaan koulutus- ja hätäapua kriisialueille, ja suojelua siviileille. Ennen kaikkea tarvitaan näkymättömien kriisien nostamista esiin: koska hiljaisuus ei ole puolueetonta, vaan osa hyväksyvää välinpitämättömyyttä.
Yksi valtio, kaksi kieltä – mutta ei kahta ihmisarvoa.
Lassi Murto
Kirjoittaja on kehitysyhteistyössä ja ihmisoikeustyössä toimiva ohjelmakoordinaattori, joka seuraa erityisesti konfliktialueiden vähemmistöjen asemaa.
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/