Loppuvatko suomalaiset?
Suomalaisten syntyvyys on vähentynyt, mikä ei ole uusi asia. Se on laskenut trendinomaisesti jo 1950-luvulta. Tänään lapsia syntyy samaan tahtiin kuin 1800-luvun puolivälissä. Syntyvyys per capita (eli ihmistä kohden) on romahtanut.
Helsingissä yleisin kotitalous on yhden ihmisen talous – hieman yli puolet kotitalouksista on yhden ihmiset talouksia. Tällä tahdilla suomalaisperäisiä ja heidän jälkeläisiään on vain miljoona ensi vuosisadan alkupuolella. Ennen sitä ehtii toki tapahtua monenlaista.
Katsotaan maailmalle – Japanissa syntyvyys on laskenut kauan. Sen seurauksena ensin väestö ikääntyi. Nyt väestömäärä on kääntynyt laskuun. Yhdessä kaupungistumisen kanssa se on samalla luonut yhdeksän miljoonan tyhjön asunnon pulman maaseudulle ja ahtaan asumisen pulman kaupunkeihin.
Kuulostaako tutulta?
Kun kysyy japanilaisilta, miksi syntyvyys on vähäistä, kuulee vastauksia sekä arvoista että taloudesta. Joku ei halua lapsia koska elinkustannukset ovat korkeat, mukaan lukien koulutus ja asuminen. Toinen haluaa luoda uraa mieluummin kuin perhettä.
Syitä on paljon, mutta yhteistä on se, että perinteinen perhemalli on kohdannut haasteen – jopa perinteitä korkealle arvostavassa Japanissa.
Takaisin Suomeen – politiikan vakiovastauksella ”missä ongelma, sinne uusi tuki” -ratkaisullako tämä hoituu? En usko, että tulonsiirtoja kasvattamalla syntyvyys -asiaa voisi oleellisesti korjata. Tällä hetkellä sosiaaliturvaan ja tulonsiirtoihin käytetään rahaa enemmän kuin koskaan ennen.
Ihmiset luonnollisesti päättävät mitä elämältään haluavat, mikä on oikein. Politiikalla voidaan kuitenkin vaikuttaa edellytyksiin ja vaihtoehtojen saatavilla oloon.
Isoimmat, mutta samalla hitaasti vaikuttavat asiat, löytyvät arvojen ja asenteiden maailmasta. Yleisen tulevaisuususkon rakentamisen ohella jokaisen omalla esimerkillä voi olla valtavan suuri voima.
Millaista esimerkkiä vanhempina ja puolisoina annamme lapsillemme? Onko luomamme kuva perheestä tavoiteltava? Tässä on itsetutkistelun paikka, joka ei ole aina helppo tai mieluisa.
Talouden puolella on mahdollista tehdä nopeammin kuin arvojen puolella. Esimerkiksi mahdollisuus (ei pakko) perhe-/yhteisverotukseen sekä oleellisesti nykyistä suuremmat lapsivähennykset olisivat nopeasti lapsiperheiden taloudellista asemaa parantavia keinoja. Ja lähtisivät enemmän perheiden omista tarpeista kuin ainaiset uudet tukimallit.
Yhteiskunnallisesti syntyvyyden laskutrendi johtaa moniin taloudellisiin ja sosiaalisiin ongelmiin. Ja on jo johtanut. Jos asiaan halutaan vaikuttaa, lienee syytä pohtia niin arvoja, asenteita kuin taloutta. Pohdinnan lisäksi tarvitaan tekoja – ei kannata tehdä kuten aikaisemmin ja toivoa eri lopputulosta.
Petri Roininen
Helsinki
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/