Johtivatko "kummisedät" taas keskustan harhaan?

Mielipide

Viime päivien tapahtumat ovat synnyttäneet hämmentyneitä kysymyksiä. Yritän ainakin osittain vastata niihin.

Joudun arvailemaan. Minulla ei ole mitään sisäpiirin tietoa, vaikka olen puoluehallituksen jäsen. Meidät pidettiin kokonaan tapahtumien ulkopuolella. Tämä oli outoa, kun eduskuntaryhmä oli koolla lähes päivittäin.

En ole myöskään kuulunut siihen joukkoon, jonka kanssa Annika Saarikko julkisuudessa kertomansa mukaan käy poliittisia keskusteluja. Tässä sisäpiirissä ovat minua lukuunottamatta kaikki muut puolueen entiset puheenjohtajat ja Olli Rehn.

Kun Saarikolta kysyttiin Suomenmaan kuukausilehden haastattelussa yhteydenpidosta minuun ja Jarmo Korhoseen, hän kertoi viestittelyä äskettäinkin olleen.

Minulla on ollut Annikan kanssa kaksi tapaamista, yksi marraskuussa kasvokkain ja toinen nettiyhteyden välityksellä huhtikuussa. Aiheena niissä ja sähköpostien vaihdossa ovat olleet vain kaksikielisen piirin asiat.

Keskustasta puhutaan kansanliikkeenä, mutta viimeisen runsaan vuosikymmenen ajan puoluetta on ylhäältä alaspäin johtanut pieni ”joukkue”, josta olen blogeissani kirjoittanut. Joukkueen ytimessä ovat olleet edellä mainitut Annika Saarikon neuvonantajat, joita olen kutsunut ”kummisediksi”.

Heistä kirjoitin 13.9.2020 julkaisemassani blogissa (”Vihervasemmisto”, ”punavihreä”, ”joukkue” – ja ”kummisedät).

Kun minulla ei ole viime päivien tapahtumista mitään sisäpiirin tietoa, en voi mitään salaisuuksia paljastaa.

Julkisuuden kautta on syntynyt se käsitys, että keskusta oli päättänyt ajaa neuvotteluissa niin kovaa linjaa, että pääministeri Sanna Marin joutuisi toteamaan hallituksen olevan toimintakyvytön ja jättämään eronpyynnön tasavallan presidentille.

Keskustan kansanedustajat ovat kertoneet, että vielä tiistai-iltana hallituksen hajoaminen näytti väistämättömältä. Yön aikana kaikki muuttui. Kerrotaan, että Marin ja Saarikko olivat käyneet kahdenkeskisiä keskusteluja. Lisäksi on tullut tietoon, että tasavallan presidentti Sauli Niinistö oli ollut yhteydessä molempiin.

Julkisuudessa on arveltu Niinistön vedonneen Marinin ja Saarikon sovun puolesta. On kuitenkin ilmeistä, että hän sanoi enemmän. Varoittiko Niinistö siitä, ettei hän ehkä hyväksyisi hallituksen eronpyyntöä eikä esitystä eduskunnan hajottamisesta ja uusien vaalien toimeenpanemisesta?

Keskustan strategia näyttää olleen, että hallituksen hajoaminen johtaisi ennenaikaisiin eduskuntavaaleihin.

Ilmeisesti ajateltiin, että tällä parannettaisiin puolueen menestymistä sen tulevaisuudelle elintärkeissä kuntavaaleissa. Eduskunnan hajotusvaaleissa ehkä uskottiin saatavan nostetta sen ansiosta, että hallituksessa ajettiin kovaa linjaa ja irtisanouduttiin vihervasemmiston politiikasta.

Nämä laskelmat näyttää tehneen tyhjäksi tieto siitä, että keskusta joutuisi kuitenkin tavalla tai toisella kantamaan vastuuta maan asioiden hoitamisesta nykyisessä eduskunnassa.

Taakkaa kevään 2019 onnettomasta hallitusratkaisusta joudutaan siis kantamaan edelleen.

Viime päivien tapahtumat tuovat havainnollisella tavalla esille sen, kuinka pahasti keskusta on joutunut aikaisemmista strategisista virheistään kärsimään. Sekä edellisellä että nykyisellä vaalikaudella tehdyistä.

Olen kertonut niistä vuosi sitten ilmestyneessä kirjassani ”Yhteinen vuosisatamme”. Sen jälkeen olen käsitellyt tätä aihepiiriä lukuisissa julkaisemissani blogikirjoituksissa.

Perusvirhe on ollut se, että vuodesta 2010 lähtien puolueella on ollut ”joukkueen” johtamana poliittinen linja, jota puolueen perinteiset kannattajat vierastavat. Tämä on johtanut kannatuksen romahtamiseen.

Tällä vaalikaudella kohtalokas strateginen virhe tehtiin, kun keskusta päätti murskaavan vaalitappion jälkeen lähteä mukaan yhteishallitukseen vihervasemmiston kanssa.

Keskustalle erityisen hankalaa on ollut yhteistyö vihreiden kanssa, joiden ympäristöpoliittinen linja on monessa suhteessa jopa vastakkainen keskustan ympäristöpolitiikalle.

Viime keväästä lähtien olen pyrkinyt blogikirjoituksillani siihen, että vihervasemmiston ylivalta murrettaisiin joko siirtymällä kaikkien puolueiden muodostamaan korona-ajan hätätilahallitukseen tai korvaamaan vihreät kristillisdemokraateilla.

Hallituspohjan muuttaminen tai ainakin hallituspolitiikan suunnan muuttaminen oli mahdollista siinä vaiheessa, kun Katri Kulmuni oli eronnut valtiovarainministerin paikalta.

Ehdotin 7.6.2020 julkaisemassani blogissa (Kaikkien puolueiden hätätilahallitukseen), että vapautuvaa ministerinpaikkaa ei kiirehdittäisi täyttämään, vaan tilanteesta keskusteltaisiin pari päivää myöhemmin kokoontuvassa puoluevaltuustossa. Yhteistyölle voitaisiin ainakin asettaa uusia ehtoja.

Tähän mahdollisuuteen ei tartuttu. Kulmunin paikalle punavihreän hallitusyhteistyön takuumieheksi valittiin salamavauhtia Matti Vanhanen.

Matti Vanhasen nimityksellä turvattiin punavihreän yhteistyön jatkuminen. Samalla käynnistettiin Katri Kulmunin syrjäyttäminen keskustan puheenjohtajan paikalta.

Syyskesällä Annika Saarikko Helsingin Sanomien haastattelussa ilmoitti syyksi ehdokkuudelleen keskustan puheenjohtajaksi sen, että julkisuudessa oli alkukesästä liikkunut huhuja, joiden mukaan Katri Kulmuni aikoi kaataa hallituksen. Tästä kirjoitin 8.9.2020 julkaisemassani blogissa (Vihervasemmiston ylivalta on murrettava).

Ehdotin tässä blogissani, että keskusta tiukentaisi suhtautumistaan vihreiden vaatimuksiin, kuten turpeen verotuksen kiristämiseen. Tämä olisi ilmeisesti johtanut hallituksen hajoamiseen ja siihen, että kristillisdemokraatit olisivat tulleet vihreiden tilalle.

Tätä neuvoa ei valitettavasti otettu varteen.

Turpeen veron korottaminen aiheutti tuhoa sekä ympäristölle, kansantaloudelle että keskustan kannatukselle. Keskusta joutui ikävään välikäteen myös eduskunnan Al-Hol -äänestyksessä, johon kulminoitui vihreiden ulkopoliittinen ja maahanmuutto-linja.

Riihikriisi laukesi tavalla, joka tuskin keskustan kannatusta vahvistaa. ”Kummisedät” tämän taisivat saada aikaan, mutta vastuun joutuu jälleen kantamaan puolueen johto.

Aika näyttää aikooko ”joukkue” kummisetien tukemana vaihtaa jälleen puolueen puheenjohtajaa, kuten 6.9.2020 julkaisemassani blogissa (”Joukkue” jyräsi Katrin, onnea Annikalle) ounastelin.

Olisiko keskustan jo aika palautua kansanliikkeeksi?

Paavo Väyrynen

Ei kommentteja

Voit kommentoida kirjauduttuasi palveluun. Tarvitset kirjautumiseen Suomenmaa-tunnuksen