Etsivästä nuorisotyöstä ja työpajatoiminnasta ei saa leikata
Maan hallituksen hallitusohjelmassa on kirjausten tasolla panostettu nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn.
Tämä tavoite ei toteudu, kun haavoittuvimmassa asemassa olevien nuorten palveluista leikataan. Leikkaukset vaarantavat laadukkaiden palveluiden järjestämisen ja tulevat jättämään tuhansia nuoria palveluiden ulkopuolelle.
Etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta on ollut jo pitkään vaikuttavaa erityisesti syrjäytymisvaarassa olevien tai jo syrjäytyneiden nuorten kohdalla.
Hallituksen leikkaukset iskevät kipeästi hyvin toimivaan malliin ja käytäntöihin ja tulevat johtamaan nuorten ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden lisääntymiseen, työllisyyden heikentymiseen, mielenterveysongelmien lisääntymiseen ja syrjäytymisen kasvuun.
Nuorten siirtyminen muiden palveluiden piiriin aiheuttaa lisäkuluja työllisyydenhoitoon sekä sosiaali- ja terveyspalveluihin, joka lisää merkittävästi yhteiskunnan kustannuksia.
Pahimmillaan nuori putoaa kokonaan avun ulkopuolelle ja sen hinta olisi niin inhimillisesti kuin taloudellisestikin liian kova.
Varsinais-Suomen Keskustanaiset
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/