Tulonsiirtounioni ja sisämarkkinoiden murentaminen
EU-vaalien alla huomaan monien kilvan kehuvan EU:ta. Hyvä niin silloin, kun siihen on aihetta. Mutta etenkään pienessä jäsenmaassa ei virheitäkään pitäisi peittää.
Olen tällä palstalla kirjoitellut kohta neljän vuoden ajan sisämarkkinoittemme murentamisesta. Toinen erityinen huoleni on ollut unionin luonteen muuttuminen talouden kasvu-unionista tulonsiirtounioniksi.
Olen pannut itseni likoon tässä teemassa. Se on vaatinut valtavasti enemmän kuin aktiivisuuspisteiden hankkiminen sujauttamalla nimensä satoihin eri tahojen suoltamiin yleisiin kannanottoihin tai tekaisemalla muutaman rivin kysymyksiä.
Sisämarkkinoiden romuttamisen komissio aloitti jo huhtikuussa 2020 kohta koronan tullen. Ei siis vasta USA:n IRA:n jälkeen.
Kun EU:n velkasääntöjä ei tarvinnut noudattaa, sitä otettiin. Jäsenmaat aloittivat uudentyyppisen kilpailun, jossa valtio sai tukea yrityksiään ja suorastaan ostaa investointeja valtavilla tukisummilla. Tässä pelissä voittajia ovat olleet EU:n suuret maat ja valtavia alue- ja elvytystukia saaneet Itä- ja Etelä-Euroopan maat. Kaiken huippuna voidaan pitää Saksan lupausta avustaa 10 miljardilla eurolla Intelin investointia itäisen Saksan alueelle. Sen perässä tulevat monet muut miljardiostot.
Tätä en ole voinut hyväksyä. Olen tehnyt kaiken voitavani moisen menettelyn lopettamiseksi ja sisämarkkinoiden pelisääntöjen palauttamiseksi. Suomessa maan hallitus ei herännyt vastustamaan tukitörsäilyä. Ajan tasalla ei liioin ollut Yle. Poikkeuksia valtiontukiin myönnettiin yli 4000 miljardin euron edestä huhtikuusta 2020 syksyyn 2023 mennessä. Summasta on sidottu pitkälti yli 1000 miljardia.
Tätä lystiä jatkui kevääseen 2023 saakka. Silloin komissio vihdoin heräsi painostuksestamme ja uudet valtiontukipuitteet ovat kutakuinkin kohdallaan. Eli, nyt tukia voidaan myöntää vain kapealle alalle vihreän ja digitaalisen siirtymän hankkeita. Paljon pahaa ennättää kuitenkin vielä tapahtua, sillä kerran saadut oikeudet tukien käyttöön ovat voimassa, vaikka aikaikkuna uusille on kiinni.
Kohta päättyvä vaalikausi lyö kaikki aikaisemmat unionin sisäisten tulonsiirtojen määrässä. Alun perin EU:n aluepolitiikan, jota kutsutaan nykyisin koheesiopolitiikaksi, tehtävä oli tasata kehityseroja EU:n jäsenmaiden välillä ja sisällä. Jäsenmaiden yhteisesti rahoittamaa avustusmuotoista aluetukea EU käyttää tähän tarkoitukseen noin 375 miljardia euroa 7 vuoden ohjelmakaudessa.
Suurimpia tuen saajia ovat Itä- ja Etelä-Euroopan maat. Eräissä näistä tukitaso/asukas on kymmenen kertaa suurempi kuin Suomessa. Mutta tässä ei ole kaikki.
Tämän vaalikauden aikana myös monien uusien käyttöön otettujen rahoitusvälineiden tuki on noudatellut koheesiotukien alueellista jakoa. EU:n 750 miljardin euron – yli puolet avustusta, alle puolet lainaa – suuruinen elvytyspaketti osoittaa 2–3 vuodessa leijonanosan jälleen juuri Itä- ja Etelä-Eurooppaan.
Suunta on jokseenkin sama neljässä muussa tukivälineessä (SURE, ilmastososiaalirahasto, JTF ja React-EU), joiden yhteinen lainapainotteinen anti on yli 500 miljardia euroa.
Yhteensä koheesiorahoituksen ja uusien rahoitusinstrumenttien määrä tulee olleeksi vuosien 2021-2027 aikana noin 1500 miljardia euroa. Valtaosa tästä potista kohdentuu vuosiin 2023-2025. Tänään yli puolet varoista on sidottu, alle puolet maksettu.
Euroissa suurimpia saajia ovat Italia ja Espanja. Kumpikin saa muutamassa vuodessa jäsenmaiden yhteisesti rahoittamaa avustusta yli 120 miljardia ja esimerkiksi Italia saa lainaa lisäksi noin 100 miljardia euroa.
EU:sta on tullut tulonsiirtounioni. Tämä piirre vahvistuisi entisestään, jos Itä- ja Etelä- Eurooppa saavat tahtonsa läpi uuden satojen miljardien eurojen rahaston perustamisesta. Se jatkaisi tässä kuvattua linjaa. Euroopan on satsattava tutkimukseen, innovaatioihin ja yrittäjyyteen.
Suomen on siis herättävä. Tässä mainituista tuki-instrumenteista Suomen vastuut ovat yli 16 miljardia euroa. Suomen, joka ei lainaa ota, saanto seitsemässä vuodessa näistä lähteistä on alle 4 miljardia euroa. EU:sta on tullut tulonsiirtounioni, joka käyttää yhteisesti rahoitettavat resurssit tehottomasti, ei kilpailukykyä ja kasvua tukemaan, vaan tehottomiin yritystukiin, rautateiden kohentamisiin ja huvipuistojen rakentamisiin yms.