Sosiaalinen ilmastorahasto – vähiten tekeville suurimmat tuet!
Suomen nykyisten noin 45,8 miljoonan hiilidioksiditonnin (CO2-tonnin) vähennystoimista valtaosa tapahtuu EU:n yhteisen päästökauppajärjestelmän piirissä. Se kattaa tällä hetkellä energiantuotannon, teollisuuden ja lentoliikenteen päästöt.
Koko unionin alueella näiden päästöjen määrää lasketaan vuosittain 2,2 prosentilla. Jo päätetyn uudistuksen myötä vähennysvauhti kasvaa 4,4 prosenttiin vuodessa. Järjestelmän mekanismien ansiosta syntyvä päästöoikeuksien hinta takaa sen, että vähennyksestä tulee totta.
Suomalaiset yrityksemme pärjäävät päästökauppajärjestelmän piirissä suhteessa muuhun unioniin aika hyvin. Meilläkin toki päästömaksuja joudutaan maksamaan, mutta suhteessa käyttämäämme energian tai teollisuutemme määriin, ei niin paljon kuin monissa muissa EU-maissa.
Onpa Suomessa yrityksiä, jotka voivat ansaita nettona jopa kymmeniä miljoonia euroja myymällä päästöoikeuksia. Tähän niille syntyy mahdollisuus, kun ne tekevät kilpailijoitaan tehokkaampia päästövähennystoimia.
Osa EU:n päästöjen vähennystoimista kuuluu niin sanotulle taakanjakosektorille. Se muodostuu lähinnä liikenteen, asuntojen lämmityksen ja maatalouden päästöistä. Suomella yhdessä Ruotsin, Saksan ja Tanskan kanssa on unionin tiukimmat päästöjen vähentämisvaatimukset.
Suurinta tukea ei makseta niille maille, joilla päästöjen vähennysvelvoitteet ovat suurimmat. Päinvastoin.
Vuodesta 2005 lähtien vuoteen 2030 mennessä meidän on vähennettävä näitä päästöjä 50 prosentilla. Nykyisin niiden osuus Suomen kaikista päästöistä on selvästi alle puolet eli vajaat 20 miljoonaa CO2-tonnia vuodessa.
Samaan aikaan monien itäisen EU:n maiden päästöjen vähennysvelvoitteet ovat 10 prosenttia (Bulgaria) tai 12,7 prosenttia (Romania) ja monien muiden 16,7–37,7 prosentin välillä eli alle keskimääräisen 40 prosentin vähennystavoitteen. Eivätkä pienet määrät selity sillä, että näissä maissa ei syntyisi päästöjä.
Tämän kaiken voi suomalaisena hyväksyä muutoin, mutta sitten EU:ssa keksivät, että meidän on tuettava yhteisin varoin niitä maita, joille vähennystoimet merkitsevät suurimpia taakkoja. Niinpä Euroopan parlamentti päätti niin sanotusta sosiaalisesta ilmastorahastosta. Sen suuruudeksi tuli 65 miljardia euroa. Vastustin äänestyksessä päätöstä lujasti.
Suurinta tukea tästä ei kuitenkaan makseta niille maille, joilla päästöjen vähennysvelvoitteet ovat suurimmat. Päinvastoin.
Suurimmat tuet asukasta kohti menevät juuri Bulgariaan, Romaniaan, Slovakiaan ja Puolaan, maihin, joiden velvoitteet ovat pienimmät. Esimerkiksi Bulgarian asukasluku on kaksi kertaa suurempi kuin Suomen, mutta sen saama tuki on lähes kymmenen kertaa suurempi kuin Suomen!
Tämä ratkaisu on jälleen askel kohti tulonsiirtounionia, mitä EU:sta ei pitänyt koskaan tulla.