Globalisaatiosta ja ydinvoimasta
Eurooppa luotti pitkään globalisaation paradigmaan eli siihen, että yhteistyö läpi maailman sataa kaikkien laariin, että keskinäisriippuvuus on yhtä kuin win-win, ja että se kaikissa oloissa estää kaikista pahimman eli suursodan.
Vaikka paradigman murtumisen merkkejä oli nähtävillä, uskoimme, että Venäjä olisi vielä pitkään Euroopalle suuri fossiilisen energian toimittaja, että hankkisimme Kiinasta kriittiset raaka-aineet ja komponentit, ja että USA ainoana supervaltana olisi Euroopan reilu kumppani myös taloudessa.
Putinin Venäjän aloittama julma sota mursi lopullisesti globalisaation autuuden. Sota on samalla merkinnyt geopolitiikan uutta asentoa. Energiahanat Venäjältä on ollut pakko panna kiinni. Ja kriittisten raaka-aineiden osalta olemme nyt ylivoimaisen ”maailmanhallitsijan” Kiinan armoilla. Eikä Venäjän röyhkeys rajoitu vain sotaan.
Kiina onkin jo nousut taloudelliseksi mahdiksi. Sotilaalliseksi globaalivoimaksi sillä on vielä matkaa. Kiina kaveeraa Putinin kanssa, silloin kuin sille sopii ja kääntää selkänsä silloin, kun se passaa. Se ei tuomitse Putinin sotaa, mutta rientää Ecuadorin avuksi ja Venäjää vastaan, silloin kun katsoo Venäjän kohtelevan Ecuadorin hedelmien tuottajia väärin. Se häärää Bricksissä yksin ja joskus yhdessä Putinin kanssa.
Kaiken lisäksi, kovin stabiililta ei vaikuta meno aina Atlantin tuolla puolellakaan. Trumpin ja hänen miljardöörihallintonsa retoriikka kertoo itsekkyydestä ja läntisille ihanteille, arvoille ja demokratialle niin vieraasta viestistä.
Sisäiset asiansa USA varmasti hoitaa, kuten lystää. Muun maailman kannalta valtavasti pureskeltavaa aiheuttaa USA:n rooli maailmantalouteen. Kun USA opetti Trumpin ensimmäiseen kauteen saakka muulle maailmalle esimerkiksi maailman kauppajärjestössä WTO:ssa, kuinka tuhoisia ovat tullit, kaupan keinotekoiset esteet ja valtiontuet ja kuinka tärkeää on reilu kauppa ja sitä edistävä globalisaatio, on kaikki nyt toisin. Amerikka tulee nyt kaiken edellä. Viis muun lännenkin taloudesta.
Myönnän, että Kiina tämän aloitti pelisääntöjen pilaamisen, mutta juuri USA senkin ratkaisi, että Kiina pääsi pelipaikoille, ja että Kiinasta tuli WTO:n jäsen vuonna 2001. Auta Armias näissä oloissa Eurooppaa, missä Putinin julma sota riehuu!
Suomessa ympäristöministeri Kai Mykkänen (kok.) lupaili tukea sekä puheissa että rahalla uutta suurta ydinvoimalahanketta. Minäkin kannatin asiasta aikoinaan vastanneena ja kannatan periaatteessa edelleenkin. Käytännössä kuitenkin vasta sitten, kun kuulen mihin hintaan Fortum ydinsähköä lupaa ja millaisia valtiontukia ydinvoima tarvitsee.
Olin näet viime keväänä Brysselissä asiantuntijakuulemisessa, jossa eräät maailman johtaviin ydinvoima-asiantuntijoihin kuuluvat kertoivat, ettei ”kukaan maailmassa enää kykene turvallisesti tuottamaan sähköä alle 70 €/MWh eli alle 7 sentin kilowattitunnin”, jolloin hinta markkinoilla olisi välttämättä tätäkin kalliimpi.
Tuotantotuki voi olla ei valmiille teknologialle perusteltua niin kuin se oli tuulivoiman tapauksessa koko Euroopassa. Tuulen kohdalla se takasi vanhan teknologian modernisoitumisen ja tuotantokustannusten romahtamiseen niin, että samalla hinnalla millä vuonna 2010 saatiin 1 MW:n teho, saadaan tänään lähemmäs 3 MW:n teho.
Niinpä uusia tuulivoimahakkeita ei ole enää vuoden 2016 jälkeen tarinnut tukea. Vanhojenkin sopimisten kausi loppuu kohta. Ydinvoimassa, vanhassa teknologiassa vastaavaa rakentamiskustannusten romahdusta ei ole näköpiirissä. Päinvastoin.
On kuitenkin hyvä, että ydinvoiman mahdollisuuksia selvitetään, muistaen, että se ei ennätä siihen kasvavaan tarpeeseen, mikä meillä on jo ennen vuotta 2040, jolloin uusi ydinvoimala saattaisi olla valmis.
Uusiutuvat tuuli- ja aurinkovoima eivät maalle rakennettuna tukea tarvitse. Tuli ydinvoimaa lisää tai ei, sitä tarvitaan joka tapauksessa.