Taantuma ja elvytyksen puute
Vallankäyttö ei useinkaan ole helppoa.
Viime eduskuntavaalit pidettiin tilanteessa, jossa sota oli jo kääntänyt talouskehityksen alenevaan suuntaan ja mahdollinen taantuma oli todennäköinen, mutta ei varma.
Energian hinnan nousu, inflaatio, korkojen nousu, raaka-ainemarkkinoiden uusjako jne. olivat käynnissä. Samaan aikaan tarve Suomen julkisen talouden alijäämän pienentämiseksi oli selvä.
Hallitus joutui varmasti miettimään, miten se lähtee liikkeelle: pitäisikö taantuman riskiin vastata lyhytaikaisella elvytyksellä ja ajoittaa valtiontalouden kiristys vuotta tai kahta myöhemmäksi.
Hallituksen neuvottelijoita ohjasi kuitenkin uskomus siitä, että ”vaikeat” päätökset pitää tehdä heti niin kauan kuin hallituspuolueet saavat pidettyä rivinsä suorina. Tämä oppi ajoi suhdannepolitiikan ohi.
Rakennusalaa ei elvytetty vaikka vanhoja hyvin toimivia ja nopeavaikutteisia keinoja olisi ollut. Sama koskee maanrakennusalaa ja teiden korjauksia, joita taantumassa olisi kannattanut tehdä. Nyt kaikki jarruttavat yhtä aikaa ja talous hidastuu enemmän kuin olisi järkevää.
Talous on aina myös psykologiaa ja tiedot toimeentulon heikkenemisestä saksien heiluttelin seurauksena tekevät ihmiset entistä säästeliäämmiksi sen päälle, että asuntovelalliset joutuvat käyttämään rahansa koroista selviämiseen. Hyvän kierteen sijasta on alkanut alamäki, jonka kääntäminen on vaikeaa.
Hallitus päätyi myös työelämän rakenteiden muuttamisessa äkkirysäykseen sen sijaan, että olisi yritetty käyttää tiedossa ollut nelivuotiskausi luottamuksen rakentamiseen ja yhteiseen valmisteluun. Seuraukset ovat pahaa katsottavaa.
Tämäkin on ollut valinta, joka ei ainakaan lyhyellä tähtäimellä ole tuottamassa talouskasvua ja investointeja, mutta myönteisiä seurauksia odotetaankin ilmeisesti tulevaisuudessa.
Ylimitoitetut lakot ovat kohtuuttomia, mutta vallassa oleva hallitus silti aina vastaa siitä, miten syntyviin kriiseihin vastataan.
Nyt haitta kansantaloudelle ja maan tasapainoiselle kehittämiselle on kaksinkertainen. Keskittäminen saa nyt hurjasti vauhtia.
Talouskehityksen kannalta sekä lyhyellä että pitkällä sihdillä kielteisintä seuraa hallituksen kahdesta valinnasta. Kasvu vaatii aina tekijänsä. Tarvittaisiin nuorta väkeä töihin ja sitä pitää saada maailmalta.
Hallitus kuitenkin tekee kaikkensa hankaloittaakseen maahanmuuttoa ja lähettääkseen viestin, että tänne ei kannata tulla. Tämä linja johtuu ei pääministeripuolue kokoomuksesta vaan perussuomalaisista. Outoa on se, että PS oli kyllä valmis heti unohtamaan syrjäalueita, maanteitä, maataloutta ja esimerkiksi energian hintaa koskevat vaalipuheensa.
Parempi olisi ollut, että olisi pitänyt niistä kiinni ja unohtanut maahanmuuttopuheensa. Nyt haitta kansantaloudelle ja maan tasapainoiselle kehittämiselle on kaksinkertainen. Keskittäminen saa nyt hurjasti vauhtia.
Talouskasvua ei myöskään ruoki se, että hallituksen on vaikea edes lausua termiä ”vihreä siirtymä”, jonka termin alla valtaosa maailman kasvua tuottamista investoinneista nyt pyörii.
Hallitsemisen vaikeutta näkee myös suhtautumisessa terveydenhuoltoon. Lyhytaikaista säästöä haetaan syyttämällä edellishallitusta soteratkaisusta ja alan kaikki vaikeudet yritetään epä-älyisesti kaataa tämän väitteen alle.
Soten rahoitussäännöt säädettiin vaiheessa, jossa koronan jälkeen sekä EU:n komissio että valtiovarainministeriö ennustivat julkisen talouden velkasuhteen kääntyvän laskuun jo vuonna 2025.
Sodan seurauksia taloudelle ei ollut tiedossa. Siksi hyvinvointialueet velvoitettiin kuittaamaan alijäämänsä vuoteen 2026 mennessä. Nyt tilanne on toinen.
Hallitus näkee, että tarvitaan 8 vuotta julkisen talouden tasapainottamiseksi. Mutta sotealueiden pitäisi selvitä urakasta yhä kahdessa vuodessa. Toivottavasti kevään kehysriihessä tähän tulee muutos ja sotealueiden kehittämisessä otetaan sama 8 vuoden ohjelma käyttöön.
Nyt kun talouskasvu sakkaa pahasti vielä viime vuoden ennusteisiinkin verrattuna, konkretisoituu kasvun merkitys. Helppo laskusääntö on se, että jos vuoden kasvusta jää 1 prosenttiyksikkö saavuttamatta tai se menetetään, jää BKT 2,5 miljardia euroa pienemmäksi.
Samalla verotulot laskevat yli miljardilla ja heikomman työllisyyskehityksen takia lisäksi julkiset menot kasvavat. Siksi kasvuun kannattaa panostaa ja se kannattaisi tehdä juuri taantuman keskellä.