Kolmen vanhan hallitus?
Suomen tilanne on hankala. Väestörakenne ja geopolitiikka näyttävät kehityksellemme peukaloa alaspäin. Osa vanhoista vahvoista aloista (metsä) on jatkuvien ristipaineiden alla. Pitkään jatkuneeseen alavireeseen ei näytä tulevan käännettä.
Istuvalle hallitukselle täytyy toivoa menestystä, että se onnistuisi edes joissain makrotalouden tavoitteissaan. Arvokkaita vuosia näyttää kuitenkin valuvan käsistämme kuin hiekkaa seulastossa.
Vaalikauden puolivälin mentyä uskon, että jokainen näkee, että nykyinen hallituskokoonpano ei tule saamaan jatkoa ensi vaaleissa eikä sen suunnitelma kahden vaalikauden talousohjelmasta ole enää uskottava. Samalla kun onnistumisia kuitenkin toivotaan, olisi myös viisautta pohjustaa uutta yhteistyötä ja sille ohjelmaa.
Poliittinen vallankäyttö ei saisi koskaan olla vain vaalituloksen tuomaa matematiikkaa enemmistön saamiseksi vaan kaikkein tärkeintä on riittävän laajasti ymmärretty yhteinen tahto, mitä kansan mandaatilla halutaan aikaansaada.
Viime vaalien jälkeen oli kansanvallan kannalta täysin perusteltua, että velkavetoisuudesta äänekkäästi hallitusta silloin syyttänyt oppositio voittaessaan vaalit, todella pääsi johtamaan maata lupaamansa vaihtoehdon mukaisesti. Siihen sillä on nyt ollut mahdollisuus ilman, että entiset hallituspuolueet olisivat asettaneet sille hallitusohjelmavaiheessa mitään rajoituksia.
Hallitseminen ei kuitenkaan ole helppoa johtuen sekä ideologisista mielipide-eroista ja siitä, että itse asiat ovat vaikeita ja taustalla olevat syy-seuraussuhteet tavattoman monimutkaisia. Talouden johtaminen on pitkälti ihmisten ja mielialojen johtamista.
Kunnallisvaalien jälkeen on käynnistynyt ainakin kulissien ulkopuolella keskustelu, voisiko meille syntyä kolmen vanhan puolueen yhteishallitus. En puhu kolmesta suuresta, koska emme tiedä, ovatko ne suuria.
Viimeisen eduskuntavaaligallupin mukaan SDP saisi noin 55–60 edustajaa, kokoomus noin 45 ja keskusta noin 35 edustajaa. Matematiikka antaisi mahdollisuuksia, mutta mikä on sisällön laita?
Suomen suunnan kääntämiseksi monen politiikassa toimivan on aidosti mietittävä, pitäisikö joistain luutuneista ajatusmalleista luopua ja ajatella uudelleen.
Äänestäjien kannattaa mielestäni nyt kaksi vuotta kiinnittää ainakin seuraaviin muutoksen edellytyksiin huomiota.
1) Ymmärretäänkö mitä ovat talouden suuret trendit: kuluttajien luottamus, digitalisaatio, automaatio, vihreä siirtymä, energiamurros, metsä- ja kaivospolitiikka, resurssipolitiikka ja huoltovarmuus sekä kaikkiin näihin liittyvä tutkimus ja kehitystoiminta.
2) Työpaikoille tarvitaan yhteistyötä ja osapuolten keskinäistä kunnioitusta eikä sanelua. Miten alustatalouden esiinmarssi istuu vanhan työelämän rinnalle? Sopimisen kulttuuri on palautettava.
3) Työvoimasta on huolehdittava. Oma väestömme ei riitä ja tarvitaan maahanmuuttoa. Uuden hallituksen on käännettävä nyt syntynyt torjuva politiikka ja asenne työperäistä maahanmuuttoa edistäväksi. Ajatukset ulkomaisten lukiolaisten lukukausimaksuista ja kolmen kuukauden kiristysajoista on unohdettava.
4) Yritysten investointiedellytyksiä on kehitettävä ja suosittava verotuksessa yritykseen jätettyä voittoa ja siirryttävä kohti Viron veromallia. Kaavamainen yhteisöveron alentaminen ei tätä edistä tai se on keinona kustannustehoton.
5) Aluekehityksessä on oikeasti käännettävä katse itäiseen Suomeen, jonka hiipuminen uhkaa koko maan taloutta. Valtaosa suurista investoinneista kohdistuu ympäri maata ja siksi myös valtion on luovuttava suosimasta muutaman suurimman kaupungin kasvukeskuspolitiikkaa.
6) Metsä- ja kaivospolitiikasta on löydyttävä kompromissien kautta kansallinen yhteinen tahtotila.
7) Emme tarvitse ”pienempää valtiota” vaan kriisien täyttämässä maailmassa valtion on oltava toimintakykyinen ja valtion on huolehdittava paitsi talouden vakaasta pohjasta myös kansalaisten sosiaalisesta eheydestä. Jokaisen on koettava tämä maa omakseen asuinpaikastaan, kulttuuritaustastaan tai taloudellisesta asemastaan riippumatta. Myös vähemmistöjen on koettava tämä maa omakseen. Kriisien keskellä valtio ei voi supistua vain ”yövartijavaltioksi” vaan pohjoismaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan ja siinä valtion laajaan rooliin on luotettava.
Tämän viimeisen nostin esille, koska hallituksen puolelta pari viikkoa sitten ilmoitettiin, että seuraavankin eduskuntakauden aikana julkista taloutta on sopeutettava yhdeksällä miljardilla eurolla ja että tarvitaan ”pienempi valtio”. Tämä pienempi valtio -käsite viittaa ideologisesti johonkin sellaiseen syvään käsitykseen Suomesta ja maamme luonteesta, josta varmuudella ei vallitse yhteisymmärrystä.
Seuraavienkin vaalien jälkeen vaalitulos aidosti ratkaisee paljon hallituspohjasta. Juuri nyt näyttää selvältä, että SDP marssii paalupaikalle hallitusneuvotteluja varten. Mutta haluavatko kaikki suomalaiset sitä.
”Muun Suomen” pitäisikin miettiä, kenen johdolla aidosti voitaisiin kasata laaja poikkeuksellinen yhteistyö ja uskon, että vastaus siihen löytyisi keskustasta. 2000-luvun vaalien jälkeen keskusta on johtanut hallitusta kolme kertaa, kokoomus kaksi kertaa ja SDP kerran. Samat äänestäjät muodostavat edelleen kansamme eikä keskustan kannata hävetä johtamisvastuitaan.