Ylen uutistoiminnan alennustila
Kun punavihreät kaverini näkevät ylläolevan otsikon Facessa, he klikkaavat innokkaasti odottaen löytävänsä tästä jutusta palavaa myötätuntoa Ylestä lähteneitä toimittajia ja katkeraa vihaa Ylen ”sensuroivaa” johtoa kohtaan.
Lohdutus heille tulee jutun lopussa, mutta ensin kerron, mitä otsikko omasta mielestäni tarkoittaa.
Yle on nyt viime viikkoina uutisoinut kolme jokseenkin täydelliseen floppiin päätynyttä uutisketjua.
Ensimmäinen oli Terrafame, josta eduskunnan oikeusasiamies teki päätöksensä. Seuraava oli Juha Sipilän Intian-matkaa koskeva kohu. Sen juttusarjan tasoa kuvaa, että jopa vihreä klassikko Osmo Soininvaara tuomitsi ”uutishyeenoiden” toimet.
Kolmas floppi lyhyen aikavälin sisällä on ollut loputtomiin jankutettu kaksoiskansalaisuus. Ymmärrän kyllä, että oikeustoimittaja Päivi Happosen buustaaman jatkokertomuksen ideologisena taustana on ajatus, että kaksoiskansalaiset olisivat eriarvoisessa asemassa.
Maailmassa kun pitää pyrkiä tasa-arvoon ja kansainvälistymisen seurauksena kaksoiskansalaisia on yhä enemmän.
Nyt kun vain on niin, ettei heitä kukaan ole asettamassakaan boikottiin, päinvastoin. Suomen kaltainen pieni, viennistä elävä maa tarvitsee heitä yhä enemmän.
Uutisoinnin ”rikoslöydöt” ovatkin olleet tärkeysluokkaa ”kaksoiskansalainen ei päässyt varuskunnan keittiöön”. Kyse on siis turvallisuussektorista, jonka varovaisuuden ymmärtää jokainen Ilkka Remeksen trillerin lukenut ihminen.
Miksi siis jauhaa asiasta, kun sen jauhaminen vain lisää turhia ennakkoluuloja?
Siksi, että kysymys on tutkivan journalismin yleläisestä sovellutuksesta, jankutusjournalismista, jota jatketaan oikeassa olemisen pakkomielteellä, vaikka jutussa ei olisi enää suhteellisuudentajun häivääkään.
Asia tuntuisi pelkästään huvittavalta, mutta siinä on vakava puolensa: jos Yle vaatii vakoojille tasa-arvoa työhaastatteluissa, se on matkalla kohti viidennen kolonnan roolia. Suomella ei ole varaa toiseen dosentti Bäckmaniin.
Mutta takaisin punavihreisiin Facebook-kavereihini.
He ovat mielellään käyttäneet Trump-ajan ilmaisua ”totuuden jälkeinen aika”. Naiivi ilmaisu on samalla hyvin paljastava.
Se osoittaa sanojansa kuvittelevan, että journalismissa yleensä tai hänellä itsellään on joskus aiemmin ollut totuus hallussaan. Nyt sen sijaan ”on valhe vallan saanut ja totuus murskataan”, virsirunoilijaa mukaellen.
Ajattelutapa osoittaa vihervasemmiston suhtautuvan omiin totuuksiinsa hyvin uskonnonkaltaisesti.
Vihervasemmisto suhtautuu totuuksiinsa uskonnonkaltaisesti.
Ällistykseni oli suuri, kun huomasin hiljakkoin, että ”usko” käsitteenä on viime aikoina levinnyt myös uutisten sanastoon.
Kuuntelin puolella korvalla Ylen uutisia ja melkein joka toinen uutinen alkoi ilmaisulla: se ja se ”uskoo” jotakin. Tämä tapahtui niin monta kertaa, etten ollut uskoa korviani.
Niinpä päätin tutkia asiaa gallup-tutkimuksen tasoisella luotettavuusmittarilla eli Googlea selaamalla.
Ja totta oli, toistuvasti. Hallitus uskoo sitä, oppositio uskoo tätä, pk-yrittäjät uskovat näin. Toisinaan ilmaisu on passiivissa: uskotaan.
Mutta tärkeintä ”uskovaisten uutisissa” ei ole usko, vaan se, mitä tapahtuu uskontunnustuksen jälkeen. Sen sijaan, että ruvettaisiin analysoimaan mainittua uskomusta, siirrytäänkin nopeasti sen sisältöön ja aletaan käsitellä sitä ikään kuin totena.
Jos Ylen vastaus totuuden jälkeiseen aikaan on siirtyminen uskovaisten uutisiin, ollaan varmasti kaikkien osapuolten mielestä kaltevalla pinnalla.
Ylen tuttu kommentti lienee, että olemme oikealla tiellä, kun meitä haukutaan sekä hallituksesta että oppositiosta. Tämä saattaa olla vaarallinen tulkinta.
Jos parlamentaarinen mediamme on uutistyössään kaikkien mielestä alennustilassa, olisin huolissani – perustelujen eroista huolimatta.