Kumpi on politiikassa tärkeämpää: puolustus vai hyökkäys?

Vanha vallattiin 1968. Viikko sitten tutkijat pohtivat nuorisoliikkeen jälkivaikutusta Helsingissä.

Tähtipuhuja, newyorkilainen professori Kristin Ross toi esiin muutoksista vahvimman: auktoriteettien kunnioitus mureni.

Hän nosti esiin kaksi lentokenttähanketta, Larzacin Ranskassa ja Naritan Japanissa. Molempiin valtio halusi rakentaa suuren lentokentän. Maanviljelijät ryhtyivät puolustamaan maitaan ja elämäntapaansa. Taistelu jatkui vuosikymmeniä.

Ranskan talonpojat lopulta voittivat, Japanissa vääntö hävittiin.

Ross kysyi, kumpi on politiikassa tärkeämpää, puolustus vai hyökkäys.

Me Malmin lentokentän toiminnan jatkamista ajavat helsinkiläiset kunnallispoliitikot pystymme samastumaan viestiin. Me olemme jo vuosia puolustaneet kentän toiminnallisia arvoja eli lentoalan yrittäjyyttä ja paikkaan liittyvää kulttuuriperintöä. Malmin kenttä on kiehtova osa Helsingin historiaa ja siksi tärkeä.  

Sitä paitsi, historiasta löytyy rohkaisevia esikuvia.

Kaunis kaupunginosa Käpylä oli 1960-luvun alussa menossa ”saneeraukseen” (= täystuho). Syntyi kansalaisten liike Puu-Käpylän pelastamiseksi.

Vuosi 1968 leikkasi vanhan aseveliakselin kärjen ja nosti uusia sukupolvia päättäjiksi. Rakennussuojelu virkistyi ja Käpylän suojelukaava hyväksyttiin lopulta 1971.

Entä puoluepolitiikka: hyökkäys vai puolustus?

Keskustan on oltava iskussa moneen suuntaan. Vaalit on voitettava, kannattajia hankittava kaupungeista ja ideologia pidettävä terässä. Millä kärjellä edetä?

Jokainen strategi tietää, että lähitaistelussa yhteinen vihollinen yhdistää. Reaalipoliitikot taas ymmärtävät, että pelkkä vastustaminen ei vie asioita eteenpäin. Ihanteen nimiin vannovat toivovat puhetta arvoista ja moraalista.  

Tulevana keväänä jokainen keskustalaiseen kansaliikkeeseen sitoutunut joutuu pohtimaan askelmerkkejään. Irtopisteitä on luvassa ärhäkällä me-ja-ne -asetelmalla.

Löytyykö kipinä siilipuolustuksesta, jossa hyökätään ”vapaavuorelais-vihervasemmiston keskittämispolitiikkaa, korporaatioiden sinipunaa ja populismia” vastaan?  

Pelkkä vastustaminen ei vie asioita eteenpäin.

Tulevaisuuden politiikassa tulee pyrkiä parempaan, tavoittelemaan ihanteiden ja unelmien mukaista maailmaa. Loppupelissä joukot saa taakseen se, joka osaa pukea toiminnaksi yhteiseen aatteeseen perustuvia arvoja.

Keskustalaisia arvoja ovat sivistys, vapaus ja ihmisyys. Puolueohjelmassa puhutaan moniarvoisuudesta ja erilaisuuden hyväksymisestä.

Olisiko jo aika urbanisoida maahenki? Keskusta voi kaupungeissakin olla ”maltillinen, yhteiskunnallisia vastakkainasetteluja ja ristiriitoja sovittelevan poliittinen voima.”

Vaalikansan saa liikkeelle rohkeasti omaa linjaa korostamalla. Keskustan politiikka lähtee ihmisen, ei järjestelmän tarpeista. Tätä asetelmaa sopii puolustaa kaikkialla Suomessa, niin maaseudulla kuin kaupungeissa!