Vieraskynä: Onko maallamme malttia viisastua
Identiteettipolitiikka, nykyajan heimoaate, on vallannut myös suomalaisen politiikan. Jako ”meihin” ja ”muihin” on tunnusmerkillistä sekä äärioikeistolle että äärivasemmistolle.
Vastakkainasettelu luo vihaa. Poliittisessa puheessa pahantahtoisuus ja hyökkäävyys voittavat järkeilyn ja maltillisuuden. Toisin ajatteleva ei ole enää kirittäjä tai kilpailija vaan vihollinen. Kuplassa tyhmyys tiivistyy.
Kun puhe on tällaista, päästäänkö enää yhteistyöhön? Sitä pohtii mielellään, elämmehän monipuoluejärjestelmässä.
Tutkimuslaitos E2:n tutkimus osoitti juuri, ketkä vihaavat eniten: perussuomalaiset ja vasemmistoliittolaiset. Tämä ei yllätä.
Ääripäiden puserruksessa on keskusta heikentynyt, eikä vain meillä. Näkyvintä on meno ollut Yhdysvalloissa, jossa trumpilaisuus on päivän sana. Saksassa puolestaan äärioikeistolainen ja Venäjä-myönteinen AfD-puolue otti väliaikavoiton osavaltiovaaleissa itäosissa ja odottelee menestystä liittopäivävaaleissa.
Suomessa vaikeuksissa ei ole vain keskusta puolueena vaan koko poliittinen keskikenttä, kokoomuksen sivistysporvareista demareihin. Keskustavoimiin historiassa kuuluneet liberaalit ovat häipyneet kartalta kokonaan. Ruotsalainen kansanpuolue on vaikeuksissa. Ennen keskihakuinen SDP ei tunnu tietävän, mihin suuntaan lähtisi.
Perussuomalaisissa on monenlaista väkeä, mutta näkyvimmät kellokkaat ovat äärioikealla. Kokoomus on hallituksessa perussuomalaisten lujassa kiristysotteessa. Kokoomuksen maltillinen sivistysporvarisiipi on ihmeissään puolueensa äärilaidan kanssa.
Ehkä punamultaan ei ole paluuta, mutta olisiko laajaan, keskustahakuisten poliittisten voimien yhteistyöhön silti tilaisuus?
Poliittiselle keskustalle asetelma on vaikea. Tosin tilanne ei ole uusi.
Valtiomuototaistelussa Ståhlbergin ja Alkion edustamat voimat perivät voiton kuninkaantekijöistä. Kallion linjaama sovintopolitiikka tuhoisan sisällissodan jälkeen osoitti rikkirevitylle maalle tietä kohti yhteistä tasavaltaa, jossa ei enää ollut punaisia ja valkoisia. Maalaisliitto oli riittävän vahva, jotta Suomi ei sortunut oikeiston diktatuuriin.
Sotien jälkeen paine paine tuli vasemmalta. Kamppailu kommunisteja vastaan oli myös kamppailua pohjoismaisen oikeusvaltion ja demokratian puolesta. Tshekkoslovakian tie ei ollut Suomen tie. Maalaisliitto ja sosialidemokraatit torppasivat Suomessa kommunismin.
Keskusta ja maltillinen työväenliike ovat pystyneet historian ratkaisevissa vaiheissa tiukassa paikassa yhteistyöhön. Suuret sosiaaliset uudistukset peruskoulusta kansanterveyslakiin ja eläkejärjestelmiin syntyivät keskustan ja sosialidemokraattien yhteistyön tuloksena.
Punamultayhteistyö söi myöhemmin eväänsä ja loppui. Silti tarve laajaan yhteistyöhön ei ole hävinnyt mihinkään. Ehkä punamultaan ei ole paluuta, mutta olisiko laajaan, keskustahakuisten poliittisten voimien yhteistyöhön silti tilaisuus?
Populistisen äärioikeiston pelikirjan avainsanoja ovat instituutioiden horjuttaminen, muukalaisvihan lietsominen, riippumattomien tiedotusvälineiden heikentäminen, tieteen ja kulttuurin halveksiminen ja sitä tietä kansallisen identiteetin murentaminen. Tämä kaikki erottaa äärioikeiston keskustasta.
Populistit vasemmalla rakentavat utopistisia pilvilinnoja, nimeävät ”oikeita” ja ”vääriä” ajattelutapoja uusiksi yhteiskuntanormeiksi tai ovat valmiita rikkomaan oikeusvaltion normeja. Näistä ei ole eväiksi keskiryhmille.
Kummastakaan ääripäästä ei löydy kestävää suuntaa Suomen politiikalle. Se voisi sen sijaan löytyä vähän keskemmältä, keskustan, sosialidemokraattien ja kokoomuksen sivistyssiiven yhteisistä näkemyksistä. Niitäkin varmasti on. Sitä voisi kutsua uudeksi keskitien politiikaksi.
Suomi tarvitsee toimivan terveydenhuoltojärjestelmän, hyvän peruskoulun, korkeatasoiset yliopistot, lisää väestöä ja uusia sukupolvia, uutta huipputekniikkaa ja teollisuutta ja uskoa suomalaiseen kulttuuriin. Oikeusvaltioperiaate ja pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta ovat kaikille yhteisiä arvoja.
Kekkonen kysyi, onko maallamme malttia vaurastua. Nyt voisi kysyä, onko maallamme malttia viisastua.
Tällaisen Suomi-ohjelman rakentaminen ja toteuttaminen ei onnistu keneltäkään yksin. Mutta yhteisellä tahdolla se voisi onnistua.
Poliitiikan heiluri menee usein laidasta toiseen. Aina niin ei kuitenkaan tarvitse olla. Heiluri voi pysähtyä myös keskelle.
Suomenmaa julkaisee viikottain politiikan ja median asiantuntijoiden Vieraskynä-kirjoituksia. Kirjoituksissa analysoidaan puoluepolitiikan asetelmia ja suomalaista yhteiskuntaa muovaavia trendejä. Vieraskynissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia näkemyksiä.