Suomen Keskustanaiset tukee Hilkka Kemppiä puolueen varapuheenjohtajaksi
Suomen Keskustanaisten hallitus tukee kansanedustaja Hilkka Kemppiä puolueen varapuheenjohtajaksi.
Keskustanaisten puheenjohtaja Päivi Mononen-Mikkilä sanoo, että Hilkka Kemppi on oikea henkilö täyttämään Riikka Pakariselta vapautuvan paikan.
– Kemppi edustaa aluetta, jossa keskustan kannatus on heikko ja tietää, että kasvun avaimet ovat yleispuolueroolin kirkastamisessa ja siinä, että keskusta profiloituu maltin ja vakauden edustajaksi blokkien väliin, Mononen-Mikkilä perustelee kannanotossa.
Keskustanaisten kannanotossa todetaan, että merkittävä osa keskustan kannatuksen romahduksesta johtuu eri-ikäisten liikkuvien naisäänestäjien kadosta sekä hiipuvasta nuorisokannatuksesta, ja Hilkka Kempillä on näkemystä ja kykyä tarttua näihinkin haasteisiin.
Keskustanaisten mukaan Kempillä on laajaa tuntemusta ja parlamentaarista kokemusta myös ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, jossa naisten osaamista ei ole riittävästi hyödynnetty.
Suomen Keskusta valitsee puolueelle uuden varapuheenjohtajan ylimääräisessä puoluekokouksessa Turussa 23. syyskuuta.