Porvoon kaupunginvaltuutettu Outi Lankia pyrkii eduskuntaan

Eduskuntavaalit 2019

Uudenmaan ehdokaslista on täydentymässä porvoolaisella Outi Lankialla. Kaupunginhallituksen jäsen ja toisen kauden kaupunginvaltuutettu on näkyvä poliitikko Itä-Uudellamaalla.

Lankia kertoo tiedotteessaan, että hän päätti lähteä ehdolle syvällisen harkinnan jälkeen, kun ehdokkuudelle tuli paljon kyselyjä pitkin Uuttamaata. Keskustan Porvoon ja Loviisan kunnallisjärjestöt esittävät Lankiaa ehdokkaaksi Keskustan Uudenmaan piirille, joka hyväksyy ehdokkaat.

Lankia haluaa vaikuttaa eduskunnassa etenkin ympäristöasioihin sekä terveelliseen ja turvalliseen koulu- ja työympäristöön.

– Vastuullinen työelämä sekä perheiden hyvinvointi vaativat töitä ja olen valmis toimimaan samalla tarmolla näissä ja muissa asioissa koko Uudenmaan hyväksi kuin olen toiminut Porvoossa. Oikeudenmukaisuus on yksi tärkeimmistä arvoistani, Lankia kertoo.

Yksityisellä sektorilla työturvallisuuspäällikkönä työskentelevä Lankia on taistellut Porvoossa homekouluongelmaa vastaan ja peräänkuuluttanut kiinteistöjen asianmukaista huoltoa.

Lankia on koulutukseltaan ympäristötieteen maisteri, ja hän suuntautui opinnoissaan sisäilmaongelmiin.

Viime kuntavaaleissa Lan­ki­a ke­rä­si 590 ään­tä – kol­man­nek­si eni­ten koko Por­voos­sa.

Lankian vaalistartti on 5. maaliskuuta klo 18 Porvoossa Grandissa ja ovet ovat auki kaikille kiinnostuneille. Eduskuntavaalipäivä on 14. huhtikuuta.