Meppi Katainen: Pakkausjäteasetuksessa huomioitava uusiutuvat raaka-aineet ja elintarviketurvallisuus
Euroopan parlamentin maatalousvaliokunta äänesti keskiviikkona kannastaan pakkaus- ja pakkausjäteasetukseen. Renew Europe -ryhmän maatalousvaliokunnan neuvottelijana toiminut europarlamentaarikko Elsi Katainen (kesk.) kertoo pitäneensä neuvotteluissa huolta siitä, että valiokunta huomioi elintarvikesektorin ja ruuantuotannon erityistarpeet.
– Maatalousvaliokunnan kannassa korostetaan pakkausten turvallisuus- ja hygieniavaatimusten sekä ruokahävikin ehkäisyä, unohtamatta veden ja energian sekä raaka-aineiden tehokasta käyttöä. Pakkausmateriaalien osalta asetuksessa on nyt varmistettu ruuan turvallisuus ja säilyvyys, jotka olivat minulle tärkeitä prioriteetteja, Katainen kertoo.
Valiokunnan kannassa korostetaan koko elinkaaren vaikutusten huomioimista. Uudelleenkäyttö on ensisijainen vaihtoehto, mutta poikkeaminen on tietyissä tapauksissa perusteltua, jos esimerkiksi ympäristösyistä kierrätys nähdään paremmaksi vaihtoehdoksi.
Valiokunta kehottaa yksityiskohtaiseen arviointiin sen varmistamiseksi, että uudelleenkäyttö on turvallista, taloudellista ja ympäristön kannalta kestävää.
– Neuvottelemissani kompromisseissa korostin ennen kaikkea pakkauksen koko elinkaaren huomioimista sekä innovaatioiden mahdollistamista. Kierrätettävät kuitupohjaiset ja uusiutuvista raaka-aineista valmistetut pakkaukset voivat korvata fossiilisia materiaaleja. Uusiokäyttö ja kierrätys pitää nähdä toisiaan täydentävinä ratkaisuina, Katainen linjaa.
Valiokunnan kanta ohjaa keräys- ja kierrätysjärjestelmien kehittämiseen ja materiaalien erilliskeräykseen, mikä edistää pakkausten päätymistä kestävän kiertotalouden piiriin ja arvokkaaksi raaka-aineeksi.
Kansallisten ja toimivien järjestelmien, kuten Suomen pullopanttijärjestelmän, toiminnan jatkuminen halutaan varmistaa. Katainen muistuttaa, että pantillisten juomapakkausten kierrätys on Suomessa huippuluokkaa ja esimerkillistä.
Kuitenkin myös Suomella on parannettavaa materiaalikierrätyksessä.
– Kansallisten järjestelmien kehittämiseen on panostettava meilläkin, jotta tehokas ja kestävä materiaalikierto voidaan varmistaa. Lisäksi korostetaan biotalouden mahdollisuuksia ja uusiutuvien biopohjaisten materiaalien merkitystä. Tässä Suomella on monia hyödyntämismahdollisuuksia, sillä osaamista meiltä löytyy, Katainen huomauttaa.
Asetuksen neuvotteluista päävastuussa olevan ympäristövaliokunnan neuvottelut ovat myöhästyneet ja näillä näkymin ympäristövaliokunnan äänestää kannastaan lokakuussa. Silloin parlamentti äänestäisi kannastaan asetukseen marraskuun täysistunnossa.