Vieraskynä: Hei, meitä tarvitaan!
Joulun alla (18.12.) Maaseudun Tulevaisuus julkaisi galluptuloksen, mikä oli keskustalaisittain tosi mukavaa luettavaa. Se oli kuin joululahja.
Tutkimuksen oli toteuttanut Kantar Agri. Siinä kysyttiin, mitkä kolme puoluetta suomalaiset toivoisivat seuraavaan hallitukseen.
Suosituin oli SDP, jonka toivoisi hallitukseen 51 prosenttia vastaajista. Keskusta oli toinen 40 prosentin kannatuksella. Kolmanneksi tuli kokoomus (39 prosenttia).
Voiko parempaa innostajaa keskustaväelle olla?
Tietenkin vaaleihin on vielä yli kaksi vuotta. Maailma muuttuu, politiikkakin muuttuu. Eikä hallituksia muodosteta mielipidetiedusteluilla.
Mutta toisaalta: vähän yli kymmenen prosentin puolue, joka ei tunnu aina oikein luottavan itsekään itseensä, on toiseksi suosituin seuraavaan hallitukseen. Sehän on jotain fantastista. Ajatuksen voisi tiivistää vaikka näin:
”Hei, meitä tarvitaan! Hei, meihin luotetaan!”
No, mitä tämä huomio saisi panna liikkeelle?
Keskustalaisen innostuksen vyöryn. Siitä on ollut viime vuosina huomattavaa puutetta.
Toimintaa ja taas toimintaa. Siitäkin on ollut viime vuosina huomattavaa puutetta.
Keväällä ovat kahdet vaalit. Ne ovat kuin eduskuntavaalien alkuerät tai harjoituskierros. Ne ovat hyvä keino luoda pohjaa.
Sitä paitsi kunnallisvaalit ja sote-vaalit ovat keskustan leipälajeja. Jos niissä ei menestytä, niin…
Siis toimintaa ja taas toimintaa. Keskustan on näytettävä, että se haluaa vastata kansalaisten toiveisiin. Siis: Täydet ehdokaslistat. Harkitut mutta kiinnostavat vaaliohjelmat. Tapahtumia ja ihmisten tapaamisia. Kirjoituksia someen ja paikallislehtiin. Oville koputtelemaan ja ovikelloja soittelemaan…
Miekkailkaamme asioilla.
Mutta miksi keskusta olisi suositumpi hallituspuolue kuin kokoomus tai perussuomalaiset tai vihreät tai vasemmistoliitto tai muut vielä pienemmät puolueet?
Tuskin muuta voi olla kuin yksi syy: Vaikeina aikoina kansalaiset tahtovat luotettavuutta, turvallisuutta, asioiden osaamista.
Ne näköjään kuuluvat keskustan olemukseen. Sitä mieltähän maalaisliitto-keskustassa on oltu aina. Mutta sitä mieltä näyttää nyt olevan aikamoinen osa muistakin suomalaisista.
Suunsoitto ja suuret sanat eivät nyt ole kuranttia tavaraa.
Ja ovathan pelissä myös kansanvallan ihanteet. Niistä ensimmäisiä on toisten ihmisten kunnioitus ja arvostus. Niitä saa jokainen muistutella itselleen, niin minä kuin Sinäkin.
Pois siis ilkeys ja viha, pois tahallinen loukkaaminen. Miekkailkaamme asioilla.
Vuoden viimeisenä päivänä Yleisradion ykkösohjelmassa kello 23.55 – siis vähän ennen vuoden vaihtumista – kuullaan taas otteita Eino Leinon runosta Hymyilevä Apollo. Se puhuttelee meidän aikaamme aivan yhtä lailla kuin runoelman julkaisuvuonna 1898.
Vaikka näin:
”Oi, ihmiset toistanne ymmärtäkää, / niin ette niin kovat oisi! / Miks emme me kaikki yhtyä vois? / Ja yksi jos murtuis, muut tukena ois. / Oi, ihmiset toistanne suvaitkaa! / Niin suuri, suuri on maa.”
Suomenmaa julkaisee viikottain politiikan ja median asiantuntijoiden Vieraskynä-kirjoituksia. Kirjoituksissa analysoidaan puoluepolitiikan asetelmia ja suomalaista yhteiskuntaa muovaavia trendejä. Vieraskynissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia näkemyksiä.